Et ole sisäänkirjautunut. Kirjaudu sisään tai rekisteröidy

Mikael G. - muutakin kuin komea ulkokuori?

Lähetä uusi viesti  Vastaa viestiin

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas  Viesti [Sivu 1 / 1]

1 Mikael G. - muutakin kuin komea ulkokuori? lähetetty La Loka 07, 2017 6:00 pm

Mikael G.

avatar
Ratsuttaja
Mikael Gren, 29v
ratsuttaja ja valmentaja, entinen kilparatsastaja

Tarinoita Mikaelin elämästä ja urasta Auburnin ulkopuolella.



Viimeinen muokkaaja, MikaelG pvm La Loka 07, 2017 6:51 pm, muokattu 1 kertaa

2 Vs: Mikael G. - muutakin kuin komea ulkokuori? lähetetty La Loka 07, 2017 6:36 pm

Mikael G.

avatar
Ratsuttaja
08/10/2017, sunnuntai



"Tuu vielä uudestaan okseri, älä ota ihan niin paljon kiinni ennen estettä", ohjeistin ratsastajalle, joka nyökkäsi ja ohjasi raudikkonsa lähestymään estettä uudestaan. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, mutta ilma oli silti sen verran viileä, ettei kevyt toppatakki ollut liioittelua. Vaikka olin ottanut vastaan ratsuttajan pestin Auburnissa, kävin silti satunnaisesti valmentamassa muualla ja olin jopa lähtenyt tänään kisoihin mukaan avustamaan yhtä pitkäaikaisinta asiakasta. Välillä tuntui siltä, etten osannut kieltäytyä työtarjouksista tai sanoa ei.

"Hyvä, se riittää", nyökkäsin ratsukolle. "Kohta on teidän vuoro." Ratsastaja ohjasi tammansa pois verryttelyalueelta ja kohti maneesia. Tänään olisi nuoren hevosen ensimmäinen rata yli metrin tasolla, joten tavoitteena oli vain ratsastaa puhtaasti ja saada hyvä kokemus niin hevoselle kuin ratsastajallekin. Kävelin ratsukon perässä maneesin sopivaan paikkaan katsomaan suoritusta. Edellinen ratsukko teki virheettömän radan, mutta valitsi turvalliset ja pitkät tiet. Hymyilin kannustavasti valmennettavalleni kun tämä ratsasti raudikollaan radalle.

* * * * *

"Mikael", kuulin huudahduksen takaani kävellessäni kohti kansliaa. Ääni oli mulle tuttuakin tutumpi ja veti saman tien takaisin menneisyyteen. Mun oli pakko pysähtyä vetämään henkeä ennen kuin löysin kasvoilleni hymyn ja käännyin ympäri. Tummahiuksinen nainen valkoisissa kisahousuissa hymyili mulle leveästi taluttaen kermanvaaleaa puoliveristä, joka pälyili ympärilleen sieraimet suurina.
"Sonya", hymähdin ja kävelin lähemmäs kaksikkoa. Ori seisoi paikallaan kuin tatti, vaikka ilmeestä päätellen se olisi halunnut juosta tutkimaan paikan läpikotaisin. "En tiennyt, että ootte täällä. Mikä luokka?"
"130cm", nainen virnisti. "Me ollaan suoriuduttu aika hyvin sitä matalemmista, niin tultiin kokeilemaan kepillä jäätä. Mutta mä kuulin huhuja, että sä olisit nykyään ratsuttajana siellä Sokan siskosten tallissa?" Sonyan äänensävy oli utelias. Nyökkäsin hitaasti. Ei ollut epäilystäkään kuka uutisen oli naiselle paljastanut, Odelie ei pitäisi mitään näin merkityksetöntä tietoa salassa Sonyalta.
"Niin olen. Se on vähän kuin olisi palannut takaisin Keski-Eurooppaan, puitteet samaa tasoa", virnistin vaikka samaan aikaan olisin halunnut paeta paikalta. Päätökseni lähteä Simorasta toiselle puolelle Suomea ei ollut pitkään harkittu, mutta tuntui sitäkin oikeammalta. Mun oli pakko päästä elämässä eteenpäin.

Tuntui kuin vasta hetki sitten Sonya olisi taluttanut rauhattoman vuotiaan orivarsan ulos trailerista Simoran pihassa, ja nyt, muutama vuosi myöhemmin, he kiipesivät hyvää vauhtia taso tasolta korkeammalle. Sivelin Eetun kaulaa, joka oli saanut hyvin lihasta. "Oot tehny hyvää työtä tän kanssa."
"Kiitos sun, en mä yksin olis saanu tätä varmaan yhdenkään esteen yli", Sonya hymyili mulle. Mun katse osui bruneten paljaaseen vasempaan käteen, joka piteli tiukasti kiinni Eetun ohjista. Nimettömässä kiilteli hopeinen kihlasormus, ja mun sydän jätti yhden lyönnin välistä. Ystävällinen hymy oli edelleen kasvoillani ja pelkäsin mun kasvolihasten kramppaavan kohta. Ilmeisesti ne oli palanneet Danielin kanssa yhteen jossain välissä. Mä olin tiennyt jo vuosia sitten, ettei meistä tulisi enää koskaan mitään, mutta silti mä tajusin sen vasta nyt.
"Jäätkö katsomaan meidän rataa", Sonya kysyi ja vilkaisi sitten oriaan, joka oli ottanut askeleen taaksepäin, pujoen juonta paetakseen paikalta. Mä pyöritin päätäni.
"Mun pitää mennä, mutta onnea teille", toivotin ennen kuin hymyilin ratsukolle viimeisen kerran ja käännyin poistuakseni kansliaan.

* * * * *

Jokainen kilpailukentän vieressä sivustakatsojana vietetty hetki sai mut kaipaamaan sitä huumaa ja paloa, joka mussa oli aikoinaan syttynyt aina esteradoilla, kun lähtömerkki oli annettu. Vaikka mä nautin valmentamisesta ja niin ratsastajien kuin nuorten hevostenkin kehittymisen seuraamisesta, musta tuntui kuin elämästä puuttuisi se jokin. Joka kerta kisoja katsoessani mun mieleen hiipi ajatus, oliko virhe luovuttaa kilparatsastuksen suhteen. Olisikohan vielä liian myöhäistä palata esteradoille?

Mikael Gren

3 Vs: Mikael G. - muutakin kuin komea ulkokuori? lähetetty La Loka 07, 2017 7:57 pm

Mikael G.

avatar
Ratsuttaja
kesäkuu 1996: Nürburg, Saksa

Nuori pellavapää talutti määrätietoisesti ruunikkoa ponia ulos tallista kohti hiekkakenttää, jonne oli kasattu esteitä punavalkoisista puomeista. Siro poniruuna käveli reippaasti eteenpäin, mutta pysyi 9-vuotiaan pojan vakaassa otteessa. Kentällä ratsukkoa vastaan käveli nainen huolestunut ilme kasvoillaan.
"Mikael, rakas", vaaleahiuksinen nainen pyöritteli huokaisten päätään. "Montako kertaa pitää muistuttaa, ole kiltti ja pue se turvaliivi."
"Äh, älä viitsi äiti, onko muka ihan pakko? En mä ajatellut tippua", Mikael puuskahti jatkaen itsepäisesti matkaa kohti kentän keskustaa.
"Hevoset on arvaamattomia, Mikael", nainen sanoi jämäkästi. "Et nouse selkään ennen kuin sulla on asianmukaiset varusteet, onko selvä?"

Pellavapää sysäsi poninsa ohjakset äidilleen ja lähti vihaisesti harppoen kohti tallia. Miksi muka piti pitää jotain tyhmää turvaliiviä, joka tuntuikin niin epämukavalta?
"Unohditko sä jotain?" kysyi suunnilleen Mikaelin ikäinen tyttö silmät tuikkien. Samassa pellavapään hapan ilme vaihtui hurmaavaan virnistykseen ja kävelytyyli rennommaksi. Tyttö hymyili Mikaelille iloisesti ja lähti seuraamaan tätä kohti varustehuonetta.
"Tavallaan, turvaliivin", poika hymähti. "Äiti haluaa, että mä pidän sitä aina, vaikka kyllä mä Killen kyydissä pysyn vaikka se tekis minkälaisia hyppyjä."
"Niin, kun sä oot niin hyvä ratsastaja", tyttö sanoi ihaillen ja huokaisi sitten. "Olispa mullakin oma poni."
"Jos sä haluat, niin voit joskus ratsastaa Killellä", Mikael virnisti ja iski tytölle silmää, ennen kuin poistui tallista turvaliivi mukanaan.

* * * * *

"Vielä uudestaan, ja yritä tällä kertaa ratsastaa suoraan. Jos etenette kilpailuissakin tuollaista siksakia niin jäätte viimeiselle sijalle", naisen tiukka ääni kaikui kentällä. Mikael puristi huulensa tiukasti yhteen ja kannusti poninsa uudestaan laukkaan, keskittyen täysillä suoritukseensa. Seuraavana viikonloppuna olisi tärkeät kisat, eikä hän aikonut jäädä viimeiseksi, vaan voittaa kaikki luokat mihin osallistui. Pidäte, myötäys, pidäte, myötäys ja viimeisen metrisen okserin ylitys puhtaasti ennen kuin poika antoi ratsunsa siirtyä raviin ja taputti sen hionnutta kaulaa.

"Hyvä Mikael, lopetetaan tältä päivältä", nainen kehui hymyillen. Äänensävy oli pehmennyt ja katseesta paistoi ylpeys. Nainen tiesi, ettei oman lapsen valmentaminen ollut välttämättä helppoa, ja jossain vaiheessa ulkopuolisen valmentajan olisi hyvä astua kuvaan, mutta vielä hetken aikaa hän halusi itse opastaa omaa poikaansa kohti menestystä. Vielä hetken aikaa.

4 Vs: Mikael G. - muutakin kuin komea ulkokuori? lähetetty To Loka 19, 2017 2:00 pm

Mikael G.

avatar
Ratsuttaja
huhtikuu 2017: Simora

"Tarkotuksena oli hypätä esteiden yli, ei rymistellä niiden läpi", tokaisin punavalkoisen puomin kolahtaessa kannattimistaan maneesin pehmeälle hiekalle ja huokaisten hölkkäsin esteen luokse nostamaan sen paikalleen. Vaalea hevonen laukkasi innokkaasti ympäri maneesia ratsastajan yrittäessä epätoivoisesti hillitä sitä. Minkäs sille mahtoi, että nuorella oli virtaa.
"Se ei oo taas ollenkaan hallinnassa", huomautin Sonyalle, joka nyökkäsi harmissaan. Eetu oli ollut tavallista pirteämmällä tuulella, mikä luultavasti johtui eilisestä vapaapäivästä. Olin tarjoutunut läpiratsastamaan orin ennen estetreeniä, mutta Sonya halusi itsepäisesti selvitä ratsastuksesta itse.
"Laukkaa sen kanssa nyt muutama kierros, kun sillä tota virtaa tuntuu olevan", ehdotin ja päätin rakentaa sillävälin innarisarjan maneesin toiselle puolelle.

Sonya oli laukannut Eetun kanssa jo neljännestunnin, mutta siitä huolimatta ori pälyili ympärilleen ryhdikkäänä korvat hörössä. Sonya näytti hivenen väsyneeltä pitelemään ratsuaan, mutta naisen kasvoilla oli silti päättäväinen ilme.
"Otetaan tää sarja seuraavaks, lähestyminen ravissa", ohjeistin ja siirryin seuraamaan suoritusta sarjan sivulle. Sonya lähestyi lyhyttä sivua keventäen ja käänsi sitten hevosen kohti esteitä. Eetu näytti malttamattomalta, mutta ei rikkonut laukalle ennen sarjaa. Itseasiassa, alkutuntiin nähden ori tuli esteet verrattain rauhallisesti, vaikkakin edelleen innoissaan.
"Se näyttää jo paremmalta. Uudestaan vaan."

Kun jumppasarjaa oli hiottu melkein (ainakin ratsastajan) kyllästymiseen asti annoin ratsukolle luvan tehdä vapaavalintaiset loppuverryttelyt. Eetu ei jaksanut olla enää yhtä innostunut kaikesta, ja näytti loppuravien aikana melko rennolta ja tasapainoiselta. Oli orilla ihan kauniit liikkeetkin, siitä saisi kivan kenttähevosen tehtyä, jos Sonyalla vaan olisi hieman enemmän aikaa panostaa treenaamiseen. Voisin itsekin muuten treenata Eetun kanssa, mutta valitettavasti tämänkin komistuksen oli jollain elätettävä itsensä, ja kaverien hevosten ratsuttaminen ei tuonut leipää pöytään. Sen sijaan asiakkaiden hevosia oli kyllä jonoksi asti, minkä vuoksi olin joutunut hävettävän monta kertaa pyytämään Sonyaa tai Odelieta liikuttamaan Nitan. Toisaalta nyt kun alkaisin taas pitämään valmennuksia Simorassa, ei jatkuvasti muualla ratsutettavien perässä juokseminen enää onnistuisi, ja Nitallekin jäisi luultavasti enemmän aikaa.

Aurinkoisen ilman innoittamana Sonya päätti lähteä maastoon kävelemään loppukäynnit, joten päätin mennä tervehtimään Nitaa. Tamma käveli laiskasti luokseni tarhan portille, mutta palasi pian puuhailemaan omia juttujaan, kun tajusi, ettei minulla ollut sille herkkuja annettavana. Sen hopeankimo karvapeite kiilsi auringossa, ja sain kiittää onneani, että hyvin kummallisen ja kylmän kevään ansiosta pahimmilta kurakeleiltäkin oltiin vältytty. Kevät oli tainut vihdoin tulla jäädäkseen, sillä näin päivisin oli jo sen verran lämmin, ettei edes hyvin lyhyeksi klipattu Nita tarvinnut loimitusta.
"Avaatko tarhan portin", kuului pyyntö takaani. Odelie talutti Kostia, joka ainakin toistaiseksi tarhasi Nitan kanssa. Nita ei ollut aluksi aivan varma, miten päin olisi suhtautunut toiseen tammaan, mutta nykyään kaksikko oli ihan kelpo kavereita.
"Olkaa hyvä, neidit", ilmoitin kumartaen avatessani tarhan portin. Kosti ravasi heti Nitan luokse päästyään irti riimusta, ja hopea tamma tervehti sitä hieman luimistellen.
"On toi Nita kyllä välillä aikamoinen hienohelma", Odelie tuhahti hymyillen.
"Ja Kosti hassu hölmö", huomautin takaisin. Odelie virnisti.

Eetu ja Sonya kävelivät tallin pihaan melko pian ja suuntasimme kaikki kolme hevosen kanssa talliin. Sonya sitoi orin käytävälle ja ryhtyi riisumaan aluksi omia varusteitaan.
"Noh, joko Eetu hyppää sadankuudenkympin ratoja pudottamatta puomeja?" Odelie virnisti. "Te teette varmasti huippuaikoja, kun Eetulla on aina niin kova vauhti päällä."
Sonya pyöräytti silmiään Odelien kuittailuille ja siirtyi riisumaan satulaa hevoseltaan.
"Ei olla ehkä ihan vielä sillä tasolla, mutta kyllä niitä nopeita ratoja varmasti on tulevaisuudessa luvassa", myönsin hymyillen. "Mutta kyllä me Nitan kanssa voitetaan tää alottelijaratsukko ihan koska tahansa."
Sonya heitti minua jännesuojalla.


toukokuu2017: Simora

Satulahuone täyttyi pienistä leijuvista pölyhiukkasista kun viskelin ylähyllyltä alas jos jonkinmoista vilttiä ja loimea. Koska näin toukokuun ensimmäisellä kokonaisella viikolla saattoi jo todeta, että ehkä se talvi olisi takana päin, uskalsin vihdoin roudata Nitan tuhat ja yksi toppaloimea kotiin viemästä rajallista tilaa satulahuoneesta. Loimia oli todellakin enemmän kuin yksi hevonen koskaan saattoi tarvita, enkä tiennyt itsekään, milloin minusta oli tullut tällainen varusteurheilija. Kai nämä erinäiset valmentajan ja ratsuttajan tittelit olivat nousseet hattuun, eikä oma huippukilpuri voinut tietenkään enää käyttää samaa loimea kahta päivää peräkkäin.
"Minkä ihmeen takia oon hankkinut tän sairaan ruman vaaleanpunaruudullisen loimen?" puuskahdin ääneen ja taittelin loimen siististi paketiksi, siirtäen sen pois laitettavien kasaan. Satulahuoneen avoimen oven ohi kulkevan Odelien pää kurkisti sisään kuullessaan vaikerointini.
"Kuulinko mä oikein, ootko sä oikeasti vihdoin roudaamassa tota sun tavaramäärää täältä pois?" nainen naurahti selkeästi iloisena siitä, että saisi lisää tilaa omille varusteilleen.
"Kuulit, kuulit", vakuuttelin, ja osoitin juuri pois laittamaani loimea. "Ei sulla olis tarvetta tälle muotiluomukselle?"
Odelie irvisti. "Toi on ihan karsea, mikä sut on saanut hankkimaan tollasen?"
"No sanopa muuta, varmaan joku tilapäinen mielenhäiriö."

Loimienlajittelu-urakka kesti kauemmin kuin ajattelin, ja vasta kuuden aikaan illasta olin saanut kaikki kesän ajan tarpeettomat loimet pakattua autooni. Yhden kevyen toppaloimen olin lahjoittanut Sonyalle, joka oli jo viikko sitten ilmoittanut, että sille olisi jotain käyttöä. En tosin ymmärtänyt mitä, sillä loimi oli selkeästi aivan liian pieni Eetulle. Ehkä sonya pukeutuisi loimeen itse talvipakkasilla, kuka tietää. Kävin hakemassa tarhasta Nitan ja palasin takaisin talliin. En ollut ehtinyt vielä liikuttamaan tammaa, ja muutoinkin vähäinen yhteinen aikamme oli nyt erittäin arvokasta, sillä kesän kisakausi kolkutteli jo ovella. Nita tuntui olevan uneliaalla tuulella, ja sitä saisi herätellä varmaan muutaman kierroksen verran, ennen kuin se olisi sopivassa mielentilassa treenausta ajatellen.

Nita kulki tasaisesti ja rennosti, eikä ollut ollenkaan niin unelias, kun olin alkuun pelännyt. Se vaikutti piristyvän nähdessään esteet kentällä, ja melko nopeasti siirryin alkukäynneistä verryttelemään ravissa ja laukassa. Ratsastellessani näin sivusilmällä Sonyan mustan Audin kaartavan Simoran pihaan, ja naisen astelevan tallipihan läpi naama kiinni älypuhelimen ruudussa. Puolivälissä matkaa Sonya tajusi vilkaista myös ympäristöään, ja huomatessaan meidät kentällä muutti kurssiaan.
"Moikka, ai tekin liikkeellä näin illasta", nainen sanoi heilauttaen kättään tervehdykseksi. Hidastin Nitan käyntiin ja annoin sille vähän pidempää ohjaa.
"Joo, mulla oli pari ratsutettavaa päivällä ja sen jälkeen teinkin täällä loimi-inventaariota", virnistin. Sonya näytti huvittuneelta.
"Niin joo, se. Noh, löytyikö helmiä?"
"Aika montakin, sen siitä saa kun sä et oo lähtenyt shoppailemaan mun mukaan makutuomariksi", pyörittelin päätäni.
"Niimpä niin, aina vierittämässä syytä jonkun toisen niskoille", Sonya nauroi.


toukokuu 2017: Simora

Aurinko säteili pilvettömältä taivaalta kirkkaana ja lämpimänä, mutta musta tuntui että mä hymyilin jopa leveämmin kuin se. Mulla oli ollut huippuviikko, kaikki oli mennyt juuri niin kuin pitikin. Uusia asiakkaita oli tullut oikein jonoksi asti ja mulla oli varaa valikoida parhaat ja mielenkiintoisimmat tapaukset päältä. Pysäköin Simoran parkkipaikalle valmiina vetämään Sonyalle ja Eetulle loistavan valmnnuksen. Olin kuullut, että ratsukko starttaisi ensimmäistä kertaa kenttäkilpailuissa, joten treenattavaa löytyisi jokaisesta lajista.

Sonya oli jo kentällä ravaamassa kermanvaalealla hevosella, joka viskeli päätään. Tuimat kasvot näyttivät keskittyneiltä ja kulmat olivat aavistuksen kurtussa. Tervehdin naista hymyillen, joka vastasi nyökkäämällä. Hetken aikaa mä vain katselin kaksikon menoa, kunnes aloin puuttua siihen.
"Sillä taitaa olla taas virtaa, aloita vaikka taivuttelemalla sitä volteilla ja pitkillä sivuilla. Toiselle puolelle avoa ja toiselle sulkua", komensin ja hyppäsin istumaan aidalle. Sonya teki työtä käskettyä ja yritti saada Eetuun jotain ryhtiä ja kaarta. Nuori ori olisi mieluummin edennyt vapaassa laukassa kuin taipunut ratsastajan tahtoon.

"Teillä on vähän vielä treenattavaa, mutta ihan hyvä alku", tokaisin hymyillen Sonyan kävellessä orin kanssa pitkin ohjin.
"Sano vaan rehellisesti, se näytti ihan kamalalta", nainen puuskahti. Virnistin pahoittelevasti, en tosiaan ollut ollut ihan rehellinen sanoissani.
"Nojoo, ei se kauheen hyvin menny. Onks sulla jotain mielessä?" kysyin. Sonya oli vaikuttanut vähän poissaolevalta eikä selkeästi keskittynyt ratsastukseen tavalliseen tapaansa. Olikohan jotain sattunut? Nainen pysähtyi Eetun kanssa ja laskeutui alas satulasta näyttäen vakavalta. Okei, nyt mua alkoi vähän jännittää.
"Mä en tiedä miten mä sanoisin tän, joten ehkä mä vaan sanon suoraan", Sonya aloitti vetäen terävästi henkeä. "Mä tapailen taas Danielia."
Onnistuin vain tuijottamaan Sonyaa ilmeettömänä sanomatta mitään. Nainen rypisti kulmiaan huolestuneena ja laski kätensä mun hartialle.
"Kyllä sä tiedät, ettei tää meidän säätö oo toiminu vuosiin", nainen sanoi äänellä, joka kertoi ettei tilanne ollut helppo hänellekään. Nyökkäsin pystymättä ajattelemaan selkeästi.
"Niin.. Okei.. Mun pitää nyt varmaan mennä", takeltelin ja yhdellä isolla harppauksella käännyin ympäri poistuen kohti parkkipaikkaa. Mä tarvitsin nyt ison oluen ja jallushotin.

Sponsored content


Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun  Viesti [Sivu 1 / 1]

Lähetä uusi viesti  Vastaa viestiin

Oikeudet tällä foorumilla:
Voit vastata viesteihin tässä foorumissa