Et ole sisäänkirjautunut. Kirjaudu sisään tai rekisteröidy

Esteetöntä - tai sitten ei | Lotta Alavuo

Lähetä uusi viesti  Vastaa viestiin

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas  Viesti [Sivu 1 / 1]

1 Esteetöntä - tai sitten ei | Lotta Alavuo lähetetty La Loka 07, 2017 8:51 pm

Lotta A.

avatar
Hevosenomistaja
Esteetöntä
- tai sitten ei


Lotan spin off päiväkirja, joka käsittelee lähinnä menneisyyteen sijoittuvia asioita.

2 Vs: Esteetöntä - tai sitten ei | Lotta Alavuo lähetetty La Loka 07, 2017 9:15 pm

Lotta A.

avatar
Hevosenomistaja
Viimeinen este / syyskuu 2004

Palasin mielessäni päivään, jolloin olin viimeisen kerran ylittänyt esteen:

Ratsastuskoulun rataharjoitukset olivat käynnissä ja odotin innolla parin päivän päästä olevia estekilpailuita. Pääsimme ratsastamaan kentällä, mikä oli minusta mukavaa, ratsuni Emppu oli maneesissa niin hankala välillä.

Kävimme radan pala palalta lävitse opettajan kanssa ja koska olin paljon muita tuntilaisia pidempi, jouduin odottamaan puoliveriruunan kanssa. ”No niin Lotta. Tulet radan niin kuin harjoiteltiin osissa, Emppu kyllä hoitaa hyppäämisen.” Opettaja kannusti. Kannustin Empun laukkaan, mikä tuntui isolta. Ensimmäiset esteet sujuivat hyvin. Muistin vain välähdyksiä sieltä täältä. Emppu kuumeni, enkä enää kyennyt hallitsemaan sitä. Kentälle rakennettu okseri läheni.

Seuraavat muistikuvat ovat sairaalasta. Olen ollut reilun viikon verran koomassa, tai näin ainakin vanhempani ja lääkäri sanovat. Vanhempani selittävät, kuinka olin Empun kieltäessä lentänyt esteen sekaan ja koko este oli rojahtanut päälleni. Oikean käden värttinäluu oli pirstoutunut, samoin vasen solisluu, muuten olin selvinnyt ruhjeilla.

Tein pian tämän jälkeen päätöksen, etten enää koskaan hyppäisi esteitä, vaikka kuinka vanhempani ja ratsastuksenopettajani yrittivät ylipuhua minua edes kokeilemaan.

3 Vs: Esteetöntä - tai sitten ei | Lotta Alavuo lähetetty Ti Loka 10, 2017 11:09 pm

Lotta A.

avatar
Hevosenomistaja
Ensimmäinen kerta / toukokuu 2010

Jonathanin kanssa käymäni keskustelu oli saanut erään tapahtumaketjun pyörimään päässäni useampaan otteeseen. Siitä lähtien olin viettänyt vuosittain muutaman villin perjantai-illan Helsingin huumaavassa yöelämässä.

Onnistuneen työn kunniaksi lupasi pomo viedä minut tänään juhlimaan sivistyneesti. Sain firman luottokortin ja opastuksen muotitaloon. Ovilla kyseltiin kauheasti, mutta vilauttamalla luottokorttia pääsin sisälle. Minusta oli soitettu aiemmin. Mukaani tarttui piikkikorkoiset, hopeiset korkokengät ja punaiselle matollekin kelpaava yksiolkaiminen iltapuku sekä kirjekuorilaukku. Ostokset luvattiin toimittaa hotellille. Tunsin oloni epämukavaksi, olin kuin Hollywoodin kuuluisin tähti kohtelun perusteella.

Hotellilla minua odotti meikkaaja ja kampaaja. Meikki sai silmäni säihkymään ja silloiset vaaleat hiukseni kammattiin juhlaviksi. Merkko ja asusteet avustettiin ylleni varovaisesti ja pian sain ilmoituksen siitä, että auto odotti alhaalla. Peiliin vilkaistessani en todellakaan näyttänyt 19-vuotiaalta. Minut avustettiin mustan Mersun takapenkille, missä pomoni jo istui odottaen. Ikkunat oli tummennettu ja nautimme jo matkalla lasilliset kallista samppanjaa.

Saavuimme pelkistetyn näköisen rakennuksen edustalle, ovella seisoi jonossa useita hyvin pukeutuneita miehiä ja naisia, mutta portsari päästi meidät sisälle jonon ohitse. Tosin pomoni oli käynyt lyhyen keskustelun ensin, mistä kuulin vain ”Lisätkää hänen nimensä listalle.” Olinko sotkeutunut johonkin, mistä itselläni ei ollut harmainta aavistusta? Sisällä avautui suuri baari, missä takkini otettiin vastaan ja sain hienon ja tyylitellyn narikkalapun vaihtokaupaksi. Sisältä paikka osoittautui siistiksi, tyylikkääksi ja jollain tapaa kypsäksi. Asiakkaita ei ollut tungokseksi asti ja useimmat tuntuivat tervehtivän minua sekä pomoani pään nyökkäyksin.

Ensimmäiset juomat olivat cocktaillaseista tarjoiltuja, hieman väkeviä ja huumaavan hyvän makuisia. Teräksistä suurta tiskiä kiersivät sinertävät valot, eikä missään näkynyt pienintäkään merkkiä huonosta laadusta, kulumisesta tai halvasta hinnasta.

Jossain esittelykierroksen aikana yritin kysyä, tarvitsiko pomo luottokortin takaisin. Kuulemma saisin pitää sen ja käyttää viisaasti. Se olisi avaimeni parempiin piireihin. Useimmat nimet menivät minulta tyystin ohitse, oli johtajaa johtajan perään, ikähaarukka vaihteli vain minua paria vuotta vanhemmista jo harmaantuneisiin ja puolikaljuihin miehiin, sekä upeasti ikääntyneisiin naisiin. Tunsin itseni ulkopuoliseksi, joten lopulta pakenin naistenhuoneeseen. Peilistä minua katselivat vieraat kasvot. Nämä kasvot kuuluivat tänne, ne eivät olleet minun kasvoni, vaikka silti tunsinkin jokaisen kasvonpiirteen niin hyvin.

”Ensikertalainen?” naistenhuoneeseen ilmestynyt hieman vanhempi nainen kysyin. Nyökkäsin ja kertoi, että kaikki menisi hyvin, kunhan vahtisin juomistani. Täällä ei sopinut oksennella pitkin tanssilattiaa ja hoippua kotiin kuin räsynukke. Ymmärsin asian, edustin pomoani ja firmaani. Päätin lähteä seurustelemaan ihmisten parissa.

Miehet tuntuivat helpolta kohderyhmältä, eikä suotta. Sain paljon huomiota, kehuja ja uteluita, sekä tietenkin ilmaisia juomia, joista kohteliaasti vain maistoin. Elin mukana heidän fantasiassaan, kuinka kukin olisi tarjonnut minulle kotia hienosta talosta, jonka seinät olivat lasia tai parvekkeelta avautui mitä upein maisema. Toiset hakivat selvästi vain yhden yön huvia. Ja huomasin myös, kuinka heidät sai helposti puhumaan syvimmistä salaisuuksistaan. En ollut enää Lotta, monet kuiskivat uudesta, kauniista naisesta nimeltä Charlotta, mutta tiesivätkö he, että naamion takana oli köyhä maalaistyttö, jonka suurin unelma olisi oma hevonen? Viis rahasta ja seurapiireistä, ne olivat vain kulissia, jolla saisi korvattua edes hieman sitä tyhjyyttä, joka oli hiipinyt elämääni. Tämä oli mahdollisuus elää ja esittää.

4 Vs: Esteetöntä - tai sitten ei | Lotta Alavuo lähetetty Ke Loka 11, 2017 5:29 pm

Lotta A.

avatar
Hevosenomistaja
Pomo / lokakuu 2010

Pian koittaisi taas perjantai ja yön yli matka Helsinkiin. Viimeksi Charlotta oli nähty seurapiireissä helmikuussa, joten tämän seuraa ja kuuntelevia korvia jo varmasi kaivattiin kovasti. Ajatukseni lipuivat keskusteluun, jonka olin käynyt pomoni kanssa…

Palaverin jälkeen minulla oli vihdoin aikaa käydä kauan odottamani keskustelu pomoni kanssa. Kolmissakymmenissä oleva mies oli aina liuennut paikalta, kun olin saamassa hänet hyppysiini. Automatka toimistolta hotellille oli alkuun hiljainen, kunnes sain kerättyä rohkeuteni.
– Miksi minulta on udeltu hintaa ja aikatauluja? kysyin tarmokkaana.
– Hmm. Tarkoitat varmaan sen baarin asiakkaita. Sanotaanko näin, että olen tarjonnut sinulle, kuten monille muillekin, keinon ansaita hieman lisätienestiä päivätyön ohessa, mies kertoi rauhallisesti.
– Mikä minä sitten olisin, joku huora tai halpa seuralainen?! Olin raivoissani ja sain pahimman suuttumuksen vain vaivoin pidettyä kurissa. Minun selkäni takana ei todellakaan järjestettäisi tällaista.
Mies nauroi vastaukseksi.
– Ei sinun tarvitse tarttua mahdollisuuteen. Eikä minua kiinnosta, miten käytät firman luottokorttia, kunhan ne ovat vain työkuluja. Voit aina kohteliaasti kieltäytyä ja kertoa, ettet ole yksi heistä.
Tarttuisinko joskus vielä kuitenkin tarjoukseen? En tiennyt, mutta pidin siitä, että ansaitsin rahani rehellisellä työllä.

5 Vs: Esteetöntä - tai sitten ei | Lotta Alavuo lähetetty To Loka 12, 2017 2:41 pm

Lotta A.

avatar
Hevosenomistaja
Perjantai 13. / 13.10.2017

Perjantai 13. on yhdeksänlukuinen tarina siitä, miten Lotan päivä sujui. Jokainen luku lähetetään erillisinä postauksina tähän ketjuun. Asiaan liittyviä tekstejä voi myös seurata hashtagilla #perjantai13.

1. Varoitus

Minut oli kutsuttu Helsingin toimistolle, vaikka työni ei ollut lähelläkään valmista. En tiennyt lainkaan, mistä voisi olla kyse, pyynnössä ei ollut muuta kuin aika ja paikka, sekä ilmoitus siitä, mistä minulle oli varattu hotellihuone. Jännitykseltäni en voinut olla näpräämättä hiuksiani odottaessani käytävällä kutsua sisään työhuoneeseen.

Pomon huone oli edelleen lähes muuttumaton sitten sen, mitä se oli ollut lähes kahdeksan vuotta sitten sinne ensimmäistä kertaa astellessani. Vain kultakehyksin koristeltujen kunniakirjojen määrä, sekä lasiseinän maisema olivat muuttuneet. Kaikki oli kuten ennenkin.
– Sinun tulisi pitää varasi, ettet paljastu, pomo aloitti.
En oikein ymmärtänyt häntä joten kallistin päätäni ymmälläni.
– Ai? Nyt en ymmärrä.
Viereisestä huoneesta kuulunut tasainen näppäimistön naputus oli lakannut, joten pomoni pyysi sihteeriään hakemaan meille kahvikupilliset. Tämä keskustelu oli ilmeisesti kovinkin salainen.
- No niin. Piireissä on alkanut liikkua huhua, että sinulla on jotain tekemistä erään kuuluisan kartanon kanssa. Joku on päässyt nuuskimaan sinun yksityiselämääsi. Ei mene kauaa, että he tietävät sinun olevan rahaton, pienen kylän maalaistyttö.
Miehen sanat kirpaisivat sisälläni ja kovaa. Se, että pomoni tiesi tämän kaiken minusta, oli huolestuttavaa. Se, että tiesin Auburnin vievän lähes kaikki rahani ja viimeisimmät säästöni, oli vielä huolestuttavampi asia. Olin kaikki nämä vuodet onnistunut pysymään kaidalla tiellä ja pärjäämään vain leipätyöni tuoman rahan turvin. Mutta tuhat euroa kuussa hevoseen alkoi olla jo liikaa.
- Lupaan tehdä parhaani, että kulissi pysyy yllä, lupasin vakuuttavasti.
- Hyvä niin, sillä jatkossa saat luvan käydä täällä kerran kuussa. Muuten saatan joutua tekemään leikkauksia sinun palkastasi, taloustilanne ei vieläkään ole loistava, mies painotti sanaa sinun puhuessaan.

Pian saimme kahvikupilliset tarjottimella kera pienen suolaisen ja makean, sekä sokerikon ja kermakon. Veikkasin naista ikäisekseni. Hänen harmikseen hän joutui toteamaan mielessään, että kaikki arkaluontoinen oli jo käsitelty. Seuraava keskustelu koski nimittäin vain sitä, mitä olin saanut aikaiseksi ja miten työt olivat muuten sujuneet. Pomo kehotti minua päivittämään työvälineitäni, minkä tiesin hyvin tarkoittavan aivan jotain muuta kuin pelkkää tietokonetta tai sen ohjelmistoa. Luottokortti käsilaukussani poltteli.
#perjantai13

6 Vs: Esteetöntä - tai sitten ei | Lotta Alavuo lähetetty To Loka 12, 2017 4:00 pm

Lotta A.

avatar
Hevosenomistaja
2. Käyttökelvoton

Rutinoituneesti tiesin, minne suunnata päästyäni toimistolta. Näissä päivissä oli puolensa: sain koko päivän palkan vain tunnista tai parista. Muotiliikkeen ovella oli uusi ihminen ensimmäistä kertaa. Edes luottokortin vilauttaminen ei auttanut.
- Sinun olisi pitänyt varata aika. Valitettavasti etuasiakkuutenne on lopetettu kortin omistajan toimesta, minua pahoiteltiin.
Jouduin kääntymään kannoillani. Minulle ei ollut mainittu sanallakaan asiasta. Oliko tämä jokin näpäytys siitä, etten ollut käyttänyt korttiani tai viihtynyt seurapiirielämässä. Tiesin, että elämä tässä maailmassa saattaisi romahtaa aivan yhtä nopeasti kuin se oli noussutkin.

Onneksi minulle oli kerrottu myös muiden muotitalojen salaisia sisäänkäyntejä. Niihin päästäkseen tarvitsi vain tietää oikea osoite. Pian löysin itseni pähkinäpuisten kalusteiden ja kristallikruunuin somistetusta liikkeestä, joka tarjosi minulle juuri sitä, mitä kaipasin. Tänään mukaani valikoitui polvipituinen cocktailmekko, loput asusteeni kyllä kelpasivat sen kanssa.

Tyytyväisenä kassalla tarjosin luottokorttiani. Useidenkaan yritysten jälkeen maksua ei saatu suoritettua.
- Näyttäisi siltä, että tämä kortti on deaktivoitu, minulle kerrottiin pahoitellen.
Jouduin nielemään ylpeyteni ja pohtimaan vaihtoehtojani. Tililläni oli rahaa juuri ja juuri mekkoon ja loppukuun ruokiin.
- Hmm. Kokeillaan tätä, sanoin hymyillen ja ojensin vaihdossa oman pankkikorttini. Tunsin, kuinka rahani hupenivat tililtä ja olisin pian velkakierteessä, jos en saisi asioita järjestymään. En ikinä ollut saanut rahallista hyötyä Helsingin yöelämästä, mutta nyt tuo mieleni perukoille lukittu kirstu kolisteli äänekkäästi. Muutama ansaittu satanen lisää ei olisi pahitteeksi. Mutta silti, se raha oli minusta likaista ja käyttökelvotonta.

Hotellilla odottivat minua tuttuun tapaan meikkaaja ja kampaaja. Siniset silmäni luotiin taas säihkymään ja salaperäisyys ympäröi kasvojani. Punaiset hiukset kehystivät kasvojani suurin lainein ja timantein koristellut kultakorut aseteltiin iholleni. Mekko avustettiin ylleni ja olin säihkyvän kaunis pikkumustassani. Viesti kilahti puhelimeeni. Katsoin viestin ja siinä oli vain yksinkertainen merkintä: ”1.” Tiesin tarkalleen, mitä se merkitsi. Meikkaaja ja kampaaja pakkasivat tavaransa ja tekivät poistumisliikkeitään. Hotellihuoneen ovella kampaaja kuitenkin pysähtyi ja ilmoitti ystävällisesti, että he lähettäisivät laskun. Jäin järkyttyneenä yksin huoneeseen. Pomo oli ennen maksanut kaiken, mutta nyt minä ilmeisesti joutuisin maksumieheksi. Sisälläni kiehui.

Tuttu musta Mersu odotti sovitusti hotellin edessä ja minua sentään kohdeltiin kuten aina ennenkin. Pomoni hymyili minulle, hän oli varmasti jo 40-vuotias ja tuttuun tapaansa tarjosi minulle samppanjaa.
- Kyllä kiitos, jollet sitten laita sitäkin minun laskuuni, vastasin tarjoukseen.
- Sinun laskuusi? Onko kortin kanssa tullut jotain ongelmaa? Pomo kysyi ja oli vähällä kaataa kuohuvaa juomaa kädessään olevan lasin ohitse.
- Se ei ole toiminut missään tänään. En päässyt edes vakio shoppailupaikkaani, kerroin ottaessani täydehkön lasin vastaan.
- Sepä kummallista. Talouspuolen johtaja kyllä mainitsi, että sinulle annettu luottokortti olisi yksi niistä, jotka otettiin mukaan leikkausneuvotteluihin. Kuitenkaan en ole saanut mitään informaatiota, että niille olisi konkreettisesti tehty mitään. Otan asian selvitykseen pikimmiten.
- Kampaajakin ilmoitti, että lähettää laskun perässä, kerroin hieman huolestuneena.
- Ahaa. Sekin on veloitettu suoraan korttisi kautta. Tehdäänkö niin, että säästät kaikki kuitit ja toimitat minulle, joten voin korvata ne sinulle seuraavassa palkassa? Mies vaikutti kovin ymmärtäväiseltä.
- Selvä on, vastasin tyynen rauhallisesti. Sisälläni kiehui, sillä tällä menolla tilini olisi tyhjä ennen kuin pääsisin kotiin. Pitäisikö minun syödä loppukuu kynsiäni? Tämän illan juomat täytyisi saada tarjottuna.
#perjantai13

7 Vs: Esteetöntä - tai sitten ei | Lotta Alavuo lähetetty To Loka 12, 2017 5:30 pm

Lotta A.

avatar
Hevosenomistaja
3. Mysteeri

Minulle tutuksi tulleen baarin edusta oli taas kerran täynnä hyvin pukeutuneita, selkeästi rikkaita ihmisiä. Tänään katuvalot loivat ikäviä valoja ja varjoja heidän kasvoilleen, joita he suojasivat sateenvarjoin tihkusateelta. Monet kasvot olivat minulle tutut, mutten vastannut heidän nyökkäyksiinsä kävellessäni pomoni rinnalla kohti ovea. Autonkuljettaja kannatteli mustaa sateenvarjoa suojanamme. Vatsaani väänsi ja olin vähällä oksentaa. Ensimmäistä kertaa vuosiin pelkäsin astua tuosta ovesta sisään maailmaan, jossa ei ollut Lotta Alavuota, Montalbanoa tai kodikasta Kallan kylässä sijaitsevaa kaksiota.

Epävarmana astuin ovesta sisään ja olin vähällä kaatua saapikkaani pitkän piikkikoron osuessa lattiaan. Kaikki oli kuten ennenkin, mutta Charlotta oli poissa. En saanut salaisesta elämästäni enää kiinni. Minua tervehdettiin kuten aina ennenkin, mutta pian huomasin kummeksuvien katseiden suuntautuvan minuun ja ihmisten kuiskivan silloisille seuralaisilleen. Pakokauhu iski minuun. Oksettava tunne paheni ja huone sumeni silmissäni. Pian maailma pyörähti ja asiaa tajuamatta löysin itseni nuoren ja komean miehen käsivarsilta.
– Are you alright? ymmärsin kysymyksen vain vaivoin ja vastaukseksi sain pudistettua päätäni. Äänessä oli selkeä saksalainen korostus.

Minut talutettiin ystävällisesti ja pahemmin huomiota herättämättä hiljaisempaan nurkkaukseen.
- You must be Charlotta. Everybody here talks about you, miehen sanat olivat kuin kissan kehräystä.
– Um. Yeah. But you can call me Lotta, if you want, en meinannut tunnistaa minusta käytettyä nimeä enää.
- I am Jonas. Can you tell me something about yourself? It seems like nobody really knows anything about you. You seem to be mystery to everybody.
– Oh. I like to keep my life very private, kerroin kohteliaasti ja hivuttauduin hieman kauemmas miehestä. Kukaan ei todellakaan ollut paljoa kysellyt minusta vuosien saatossa, joten minun ei ollut tarvinnut keksiä itselleni paljoa taustatarinaa. – But I love to listen people’s stories.
- Looks like you going to stay mystery till the end. I work as model and I have to tell that once I worked with beautiful Finnish girl. I heard that she moved back to Finland some time ago.
- That’s interesting. Can you tell me about her? En voinut kieltää sisälläni kytevää uteliaisuutta, joka oli ehkä suurin paheistani ja veisi minut vielä helvettiin.
- You are so curious, girl. She left her mark with her attitude and was wonderful horse girl. I believe that I found her in many parties, always with different partner. Her gorgeous blond hair was like her trademark.
Miehen sanat toivat minun mieleeni erään Saksassakin asuneen blondin perijättären. Mutta päätin vain hymyillä.
- But as favour for that information I want to know something more about you. Beside that you seem to create fantasies into men’s heads. Mies nauroi kuin kehräten. Hänen hohtavan valkoiset hampaansa loistivat täydellisten huulien lomasta ja lihaksikas rintakehä kohoili epävireisesti.
– Who’s now curious? kiusoittelin miestä hymyillen.
- Everybody, if it’s about you. Mies vastasi luoden merkitsevän katseensa minuun.
- Alright. But after this information, I have to get something to drink. Kerroin. – I also have some interest in horses.
- Well. Horses seem to be rich people’s hobby. Do you own many or is it just gambling?
- I’d like to keep that information in my mind.
- Another unsolved mystery. You’re like Pandora’s box.
Hymyillen nousin ylös pehmeältä penkiltä. Olin saanut voimani jo takaisin, mutta en vieläkään kiinni siitä, mikä minun olisi pitänyt olla tässä rahan, salaisuuksien ja alkoholin täyttämässä verkostossa.

#perjantai13

8 Vs: Esteetöntä - tai sitten ei | Lotta Alavuo lähetetty To Loka 12, 2017 7:16 pm

Lotta A.

avatar
Hevosenomistaja
4. Epäilys

Harmikseni Jonas ei tarjonnut minulle juomista, enkä sattunut edes kantamaan käteistä mukanani. Juoman tilattuani jouduin kaivamaan pankkikorttini esiin. Tarkkasilmäisimmät varmasti huomasivat, ettei se ollut sama kortti, jota olin aina aikaisemmin käyttänyt, haukankatseiset kyllä huomaisivat nimeni siitä. Jää jalkojeni alla oheni jo vaaralliseksi. Tänään täältä poistuisin joko voittajana tai rikki revittynä tai salaisuuteni ympäri hienostopiirejä leviteltynä. Kaikki oli nyt pelissä.

Jonas näytti viihtyvän jo seuraavalle kaunottarelle kehräten. Se tuntui olevan tavallista näissä piireissä, vaikken aikaisemmin ollutkaan kiinnittänyt huomiota kuvioon. Ennen minua ei ollut jätetty ilman seuralaista hetkeksikään. Itse asiassa nyt ei ollut edes yhtään ihmistä ilman juttukaveria, paitsi minä. Join juomani turhan nopeasti ja päätin suunnata naistenhuoneeseen. Ulkonäköni oli kohdillaan. Meikki oli tahriintumaton ja jokainen hiuskiehkura oli paikoillaan. Mikä oli vikana? Olinko tulossa vanhaksi vai oliko todellisuus minusta jo kiirinyt ihmisten huulille? Yksinäisyyden koura kylmä koura kosketti sisintäni.

Palattuani baarin puolelle katseeni kiersi ympäriinsä määrätietoisena, vaikken sitä näyttänyt. Toivoin olevani muiden katseissa se sama salaperäinen hienostoon kuuluva nainen, mikä olin ollut nämä vuodet. Vihdoin silmäni tavoittivat etsimäni ja lähdin sulavasti liikkumaan läpi salin. Mies keskusteli muutaman nuoremman miehen kanssa. Hän ei aluksi huomannut saapumistani, mutta hänen seurueensa katsoi minua nenänvartta pitkin.

Kääntyessään pukuun sonnustautunut mies huolitelluin piirteineen nosti pienesti kulmaansa kysymysmerkiksi. Muilta ele jäi lähes huomaamatta, mutta tiesin hyvin sen merkityksen. Olin saapunut yllättäen ja sopimattomaan aikaan. Enkä koskaan aikaisemmin ollut tullut puhuttelemaan häntä. Kaikki tiesivät yhteyteni häneen, eikä siitä koskaan kyselty mitään. Muut hänen seurassaan viihtyvät naiset olivat yleensä oikeasti rikkaita tai niitä onnenonkijoita, joihin minullekin oli tarjottu mahdollisuutta liittyä. Lipas kolisi pääni perukoilla.
– Anteeksi, mutta voisinko vaihtaa muutaman sanan kanssasi? kysyin pahoiteltuani ensin läsnäoloa hänen seurassaan olevilta.
– Hyvä on, Charlotta.

Kävelimme rauhassa, kaiken hiljaisuuden vallitessa samaiseen hiljaiseen nurkkaukseen, missä olin aiemmin viihtynyt Jonaksen seurassa.
– Kerrohan tyttöseni, mikä on hätänä.
Ensimmäistä kertaa sallin henkilökohtaisten kysymysten esittämisen itselleni.
– Mitä minusta puhutaan? kysymykseni oli suora. Tiesin hänen tietävän paljon enemmän kuin minun. Hänen täytyi myös tietää, jos kulissini oli pettänyt.
– He uskovat, ettet ole enää luotettavaa seuraa. Olet ollut liian kauan poissa piireistä. He kyllä tietävät, ettet ole se, keneksi väität itsesi, mutta nyt sosiaalinen asemasi on kyseenalaistettu. Mies kertoi lyhyesti ja ytimekkäästi, mutta kuitenkin niin hiljaa, etteivät muut voineet sitä kuulla. Hän nousi ja kääntyi puolittain pois, mutta tuntui vielä muistavan jotain.
– Ai niin. Tiedät kyllä mitä varten, mies sanoi ja kaivoi takkinsa sisätaskusta jotain ojentaen sen sitten piilossa katseilta.

Olin saanut käteeni nipullisen rahaa, jonka määrän selvitin visusti pienen käsilaukkuni turvissa. Summa oli enemmän kuin kykenisin yhden illan aikana tuhlaamaan baarissa. Puntaroin vaihtoehtojani. Millä saisin parhaiten osakkeeni nousuun? Minun ei sopinut lähestyä ketään, mutta myöskään yksin istuminen ei imarrellut ketään. Minun piti näyttää kiireiseltä, joten pohdin, lähtisinkö pelaamaan silmäpeliä. Kyllä minä vielä jonkun nuoren uroksen saisin haaviini. Hotellille palaaminen tai seuraavaan baariin siirtyminen vain vahvistaisi epäilyksiä. Päätin kiertää baarin etsien itselleni seuraavan heikon uhrin, jonka rikkauksista nauttia edes yhden huikan verran. Charlotta nosti vienosti päätään mielessäni. Itsevarmuus olisi paras aseeni tänään.

#perjantai13

9 Vs: Esteetöntä - tai sitten ei | Lotta Alavuo lähetetty To Loka 12, 2017 9:08 pm

Lotta A.

avatar
Hevosenomistaja
5. Vaarallisilla vesillä

Pää pystyssä kiersin hitaasti baarin salia. Silmilläni etsin katsekontaktia. Tänään en välittänyt siitä, olisiko kyseessä mies vai nainen. Tarvitsin seuraa. Ensimmäiset kävelemäni metrit eivät tuoneet apua, vain muutamia nyökkäyksiä tutuilta. Pian yksinään baaritiskiin nojaileva nuori mies kiinnitti huomioni. Tumma tukka oli kammattu geeliä käyttäen seksikkäästi, mutta hienostuneesti. Pikkutakki istui täydellisesti ja farkut loivat rentoa tunnelmaa. Katseemme kohtasivat saatuani silmäiltyä hänet kirjaimellisesti päästä varpaisiin. Hän nyökkäsi, mutta se ei ollut tervehdys. Se oli kutsu. En muuttanut kävelytyyliäni, vaan jatkoin matkaani tiskin reunalle yhtä huolettomasti ja itsevarmasti kuin aiemmin. Ylpeyttä en kasvoilleni pukenut.

Tervehdin miestä kohteliaasti.
– Kai ymmärrät, että koko kaupunki puhuu sinusta? mies kysyi tervehdykseksi. Ainakin kieli oli terävä.
– Kai se on oletettavaa, jos ei ole päässyt näyttämään naamaansa pitkään aikaan. Vastasin kohteliaasti.
Mies ymmärsi ja naurahti vastaukseksi.
– Kenen seurassa saan viettää aikaani? kysyin kohteliaasti. Minua ei ollut koskaan esitelty hänelle.
– Kalle Isokoski. Mutta saanen udella kauniin naisen nimeä? Mies tuntui hyökkäävän, vaikka vain varovaisesti, sanoillaan kimppuuni. Hänen äänensä oli kylmä kuin jää.
– Charlotta Alavus, esittelin itseni tuttuun, lempeään sävyyn, kuten aina.
– Vai Charlotta, mies myhäili. Hän vaikutti tietävänsä paljon enemmän. – Sinun on turha piilotella totuutta minulta.
Sanat olivat kuin isku vasten kasvojani ja jouduin tekemään kaikkeni, etten haukkonut henkeäni. Minun oli vaikea enää keksiä järkevää sanottavaa tai sanottavaa ylipäätänsä.
– No voi, veikö kissa kielesi? Mieshän piikitteli minua lakkaamatta.
– Mitä minä voin sitten itsestäni sanoa, jos tunnut jo tietävän kaiken? vastasin arvokkaasti.
– Tiedän vain sen, mitä olen kuullut. Mutta kerrohan minulle, miten sinun tai hevosesi asiat ovat päätyneet Kallan Sanomiin.
Kurkkuani kuristi. Kysymys oli paljon vaikeampi, kuin olin osannut kuvitella. Ja miten hän ylipäätänsä tiesi tuosta pienen pienestä vapaan sanan artikkelista, jossa minua ei tietenkään mainittu sanallakaan. Vain Auburnilaiset tiesivät asiasta, sekä tietenkin loimen tuhoaja. Hälytyskellot soivat. Jää rätisi jalkojeni alla.
– Tuo on itse asiassa kysymys, mihin en osaa vastata, kerroin saatuani ajatukset jotenkin kasaan. Järkytys varmasti paistoi kasvoiltani.
– Luulen, että epäilykset kasaantuvat ja joku saattaa jopa syyllistää sinua. Se tarkoittaisi hyvästejä kartanolle, mies puhui melkoisella mielenkiinnolla asiaa kohtaan. Aivan, kuin hän tietäisi mitä todella tapahtuu Auburnia koskevien juorujen takana. Aivan kuin hän pystyisi saapastelemaan tallilla kuin kotonaan.
– Minä toivon, että saan säilyttää asemani, lauseeni oli varmasti monitulkintainen, mutta en voinut täsmentää sitä ympärillä olevien uteliaiden korvaparien johdosta. Täällä tuntui viinilaseillakin olevan korvat.
– Sitten kannattaa pitää varansa. Olet vaarallisilla vesillä, mies sanoi ja kääntyi baarimikon puoleen, jolle esitti tilauksensa. Pian eteemme ilmestyi kaksi punaista juomaa. Omani sisältö tuntui vielä sekoittuvan keskenään. Kimaltavat hileet tanssivat lasissa ja kietoutuivat lähekkäin vain erotakseen uudestaan. Liike oli itsessään jo lähes humalluttavaa. Sokerinen rengas kimmelsi hienoisesti valaistuksessa. Juoma oli seksikäs, mutta kuitenkin täysin hienostunut ilman ylimääräisiä yksityiskohtia. Voisinpa tuntea itseni samanlaiseksi.

Nautittuani siemauksen juomaa mies taas ryhtyi puhumaan minulle.
– Kerrohan Charlotta, aiotko jatkossa viihtyä useammin täällä? Miehen äänen sävy oli muuttunut, nyt se oli kermaisen täyteläinen, ehkä hieman viekoittelevakin. En tiennyt mikä muutoksen oli saanut aikaan, mutta ilmeisesti hän tiesi, etten minä ollut niiden Auburnin kauheuksien takana.
– Luulisin niin. Ainakin olen suunnitellut tekeväni aikatauluihin tilaa, kerroin. En minä tätä tietenkään ollut järjestänyt, sainhan kiittää pomoani suunnilleen koko sopasta, joka oli muhinut vuosia.
– Toivon siis, että saan jatkossakin nauttia seurastasi, mutta luulen nyt, että minun täytyy luovuttaa sinut toisen herrasmiehen seuraan, hän sanoi ja loi merkitsevän katseen taakseni.

#perjantai13 #juorut

10 Vs: Esteetöntä - tai sitten ei | Lotta Alavuo lähetetty To Loka 12, 2017 10:08 pm

Lotta A.

avatar
Hevosenomistaja
6. Virhe

Sanattomana käännyin hitaasti ympäri pidellen yhä lasia kädessäni. Mies oli jo hieman iäkkäämpi, kaljamahaa kerryttänyt sijoittaja. Tiesin hänet erittäin hyvin, mutta haistoin myös viinan hänen hengityksestään. Se ei ollut mitään uutta, ei mitään erikoista hänen kohdallaan.
– Hei Charlotte, mukava nähdä sinut pitkästä aikaa, mies oli kohtelias.
– Oi Tommi, en kuvitellut, että edelleen kävisit täällä, vastasin naurahtaen.
– Milloin minä muka lopettaisin? Onhan täällä silmäniloa joka suunnassa, minne katseensa kääntää.
Tommi kuului ehdottomasti listalla olevien henkilöiden joukkoon. Koskaan en ollut häntä nähnyt jonottamassa niin kutsuttujen tulokkaiden seurassa.
– Toivottavasti tarjonta vain paranee ajan myötä, myötäilin.
– Onnenonkijoita he ovat lähinnä. Suurimmalta osalta saa sanaakaan suomea, enkä minä tuommoisia venäjättäriä huolisi kuuna päivänä, hän lausui hieman näreissään.
Vilkaisin varovaisesti hänen katseensa suuntaan ja näin platinablondin suoristettuine hiuksineen ja silikoni tisseineen aivan liian paljastavassa mekossa.
– Kaikenlaista ne nykyään päästävätkin sisään, kommentoin kääntäessäni katseeni takaisin. – Mutta kerrohan, miten sinun elämässäsi menee? Edellisestä keskustelustamme on kulunut jo aivan liian pitkä aika.
– Mihinkä tämä tässä olisi muuttunut? Lapset ovat lentäneet pesästä ja emäntä kestitsee mielellään naisten iltamia. Täydellinen syy pakoilla kotioloja ja toivoa, että vielä olisi elämänsä kunnossa. Onhan se huvittavaa katsella, kun komeat miehet keräävät naisia ympärilleen kuin magneetit, hän kertoi ja seurasin hänen katsettaan. Tällä kertaa lähes murhaavan katseen uhrina oli aiemmin illalla tapaamani Jonas, jota piiritti muutama nuori nainen. Nuori mies vaikutti viihtyvän.

Keskustelu jatkui samoja uria, kuten aina ennenkin, yksinkertaisia helppoja aiheita. Ei mitään liian henkilökohtaista, ei kiperiä kysymyksiä. Tommin kanssa oli helppo keskustella ja hän selkeästi kunnioitti minua. Tiesin keskustelutuokiomme jo lähenevän loppuaan, kun hän esitti kysymyksen, johon en ollut varautunut.
– Kuulehan Charlotta. Onko totta, että olet täällä vain, koska pomosi toi sinut tänne? Mies vaikutti täysin vilpittömältä, mutta tunsin kuinka jää mureni jalkojeni alla.
– Kyllä kai sen noinkin voi ajatella. Vanhempani ovat minulle hyvin etäisiä ja hän on minulle kuin isoveli, valkoisten valheideni seitti tiheni sen sanoessani. – Mutta…
En saanut sanottua enempää, kun minut keskeytettiin:
– Myönnät siis, että hän on pomosi? Tiedän ettet voi ansaita kovin kummoisia tuloja hänen leivissään.
Tunsin hukkuvani hyytävään veteen miehen sanojen voimasta. En saanut henkeä. Pystyin pahoittelemaan ja kävelemään ulos viimeisten ylpeyteni rippeiden turvin. Koko matkan ulos uteliaat silmäparit tuijottivat minua. Kaikkien huulilla oli lausumaton kysymys, miksi olin lähtenyt? En ikinä poistunut näin aikaisin.

#perjantai13

11 Vs: Esteetöntä - tai sitten ei | Lotta Alavuo lähetetty To Loka 12, 2017 11:01 pm

Lotta A.

avatar
Hevosenomistaja
7. Pelko

Ulkona sain lisää uteliaita katseita osakseni. Tunsin kyynelten pyrkivän silmiini. Kävelin päättäväisesti kohti paikkaa, jossa autokuski ja auto odottivat sovitusti, kuten aina. Kuljettaja yritti kysyä pomosta, mutta vaiensin hänet käden heilautuksella. Käskin hänen vain viedä minut suorinta tietä hotellille. Taistelin koko matkan ajan kyyneliä vastaan. Mutta silti hiljaisessa yössä matka tuntui liian pitkältä.

Hotellille saapuessani olin jo saanut muutaman kyyneleen kasvoilleni. Jouduin taas keräämään itseni kasaan ja katsomaan peilistä, että näytin edes siedettävältä. Meikkini oli siedettävä ja hiukset laskeutuivat kauniista, joten nousin ulos autosta kuivattuani kyyneleet. Kylmä ja kova ilme kasvoillani kävelin sisään hotelliin. Aulasta näkyi pieneen baariin, jonka asiakkaat tuskin kiinnittivät huomiota minuun. Vastaanottovirkailija toivotti minut tervetulleeksi takaisin. Kykenin vain nyökkäämään mekaanisesti. Hissimatka tuntui ikuisuudelta. En antanut ajatusteni herpaantua päämäärästäni.

Pitkä matka hissiltä huoneen ovelle minun täytyi vielä kävellä pää pystyssä, ylpeänä, vahvana naisena, vaikka ketään ei näkynyt missään. Vapisevin käsin syötin avainkortin lukijaan. Kuulin kuinka käytävän päässä hissin ovet avautuvat. Naurava seurue saapui. Katseeni kohtasi tunnistamani silmäpari. Kyynel vierähti poskelleni ja käänsin katseeni takaisin oveen, joka avautui lukituksestaan. Yhdellä askeleella olin sisällä huoneessa. Suojassa muiden katseilta, olin vapaa romahtamaan.

Riisuin mustat saapikkaat jaloistani ja jätin lojumaan pitkin hotellihuoneen lattiaa. Kyyneleet täyttivät kasvoni, jalkojani särki. Itkien otin meikkipussini avonaisesta matkalaukusta suuntasin marmorilaatoin koristeltuun kylpyhuoneeseen. Jätin pussin marmoritasolle ja rojahdin lattialle istumaan. Hautasin kädet kasvoihini ja annoin kaiken pahan tulla ulos.

Mitä olinkaan mennyt tekemään? Olinko nyt tuhonnut koko kuvan, jonka olin tarkoin ja harkitusti maalannut kulissiksi ympärilleni? Oliko suojamuurini nyt tuhottu? Oliko Tommi kertonut kaikille, että olin vain pienipalkkainen tyttö, joka pääsi huvittelemaan vain pomonsa siivellä? Minua pelotti, mutta samalla sisälläni kytevä uteliaisuus heräsi taas liekkeihin. Minun täytyisi saada tietää asiasta tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin. Olin nyt kuitenkin pelon murtama. Jostain keräsin itselleni rohkeutta ja irrotin tarkasti asetellut hiuspinnit hiuksistani. Olin kuin sumussa, kun harjasin hiukseni ja pesin kasvoni tummasta iltameikistä. En välittänyt hotellihuoneen ovelta kuuluvista koputuksista ja huhuiluista, jotka lakkasivat aikanaan.

#perjantai13

12 Vs: Esteetöntä - tai sitten ei | Lotta Alavuo lähetetty Pe Loka 13, 2017 12:06 am

Lotta A.

avatar
Hevosenomistaja
8. Kutsu

Mielessäni jo suunnittelin, miten toimia seuraavan kerran, kun siihen maailmaan palaisin. Riisuin mekkoni ja jätin sen roikkumaan vaatekaapin oveen. Hotellihuoneen oven alitse työnnetty lappu kiinnitti huomioni, joten poimin sen, mutten avannut sitä. Luin vain sen päälle kirjoitetun sanan: ”Charlotta”. Minua ei väsyttänyt, joten riisuin vielä sukkahousuni ja etsin matkalaukusta mukavaa päälle puettavaa. Valitsin mustat, paksut legginsit sekä mustan, löysä mutta mukavan neuleen, jonka alle valkkasin topin. Tilasin huonepalvelusta teetä ja istuin sievälle tuolille tuijottamaan ikkunasta pimeänä piirtyviin kaupungin rakennuksiin.

Ei mennyt kauaa, kun oveen koputettiin ja ilmoitettiin, että huonepalvelun tilaukseni oli valmis. Sain myös ilmoituksen, että palvelu olisi enää käytössä vain puolisen tuntia tänä iltana. Hymyilin ja vastaanotin pienen tarjottimen, jolla odotti kupillinen höyryävää teetä ja muuta asiaan kuuluvaa. Laskin tarjottimen varovaisesti pöydälle ja silmäni osuivat lappuun, jonka olin jo melkein unohtanut. Nautin teeni melkein loppuun, ennen kuin nostin paperin pöydältä. Kääntelin sitä hetken kädessäni ennen taitoksen avaamista. Paperi oli vain tyhjää valkoista paperia, kuin tulostuspaperi, mutta tunsin sen lävitse, kuinka sisäpuolelle oli kirjoitettu jotain.

Avasin paperin ja luin tekstin useampaan otteeseen:
”Dear Charlotta. I saw you at the hallway and got worried. I wanted to make sure that you are alright. Would you come to see me in my room, so I can be sure of your well-being?

Jonas.”

Lisäksi viestiin oli kirjoitettu hotellihuoneen numero, jossa arvelin hänen majoittuvan. Pohdin päätöstäni pitkään. Mies oli liuennut paikalta kuin tuhka tuuleen ja oli tuskin luonut silmäystäkään enää minuun sen jälkeen. Mutta kuitenkin hänet käytävässä nähdessäni olin nähnyt hänen katseessaan huolta, joten päätin nousta pehmustetulta tuolilta. Asetin kupin takaisin asetille ja keräsin kaiken tarvitsemani pieneen, arkiseen olkalaukkuun.

Saatuani mukavat kengät jalkaan astuin ovesta tyhjään käytävään ja vilkaisin huoneiden ovia ympärilläni, jotta tietäisin, minne mennä. Jonaksen huone ei ollut kovin kaukana omastani ja hetken keräsin rohkeutta koputtaa oveen. Kuulin sisältä liikehdintää ja pian ovi tultiin avaamaan. Jonas oli yksin, en tiennyt, miten hän oli hankkiutunut eroon seuralaisistaan, mutta olin asiasta kovin tyytyväinen.
- Oh. Nice to see you. Come in.
Mies näytti komealta, toki ei enää yhtä huolitellulta kuin baarissa, vaatteetkin olivat vaihtuneet. Silti hän oli jotenkin vielä vetovoimaisempi. Sydäntäni pisti ajatuksen johdosta ja olin vähällä purskahtaa itkuun uudestaan. Jonas näki ilmeeni ja varovaisesti ohjasi minut sisälle huoneeseen sulkien oven perässään.

#perjantai13

13 Vs: Esteetöntä - tai sitten ei | Lotta Alavuo lähetetty Pe Loka 13, 2017 12:20 am

Lotta A.

avatar
Hevosenomistaja
9. Painajainen

Istahdin hiljaisuuden vallitessa samanlaiselle nojatuolille, joka oli omassa hotellihuoneessanikin. Huone oli hyvin samanlainen kuin omani.
– So what happened, if I can ask?
- I don’t really care talking about that. I believe that it must stay as one of my mysteries for now.
Mieleeni nousi se, kuinka hän oli puhunut minusta ja minun mysteereistäni aikaisemmin illalla.
- I see. Another mystery to solve. What makes you sad now? Mies kysyi ja istahti puolittain avatulle vuoteelle.
- I miss someone.
- Oh. Someone who has place in your heart? Tell me about him.
Jonas taputti sänkyä vierellään, joten nousin ja laskin laukkuni pikkuruiselle pöydälle. Istahdin sängyn laidalle, sillä tiesin todennäköisesti tarvitsevan lohduttavaa olkapäätä.
- It’s her. And she works at stable where my horse lives. Anna is so nice girl not like many others. She can stay at her cousins’ estate. I’m glad that she is nothing like her cousins, Amanda and Isabella Sokka. We don’t date but, I can feel that there is some chemistry between us…
Sanani hukkuivat nyyhkytyksiini. Jonas oli kietonut kätensä ympärilleni lohduttavasti ja halasi minua nyt tiukemmin. Hän tuntui tapailevan sanoja, mutta ei löytänyt mitään sopivaa, joten tyydyin lohduttavaan halaukseen.

Itku tuntui keräävän voimaansa vain lisää etsiessään sitä kaikkea, minkä vuoksi itkeä, eikä loppua tuntunut olevan. Makasin nyt Jonaksen käsivarsilla. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen en enää nyyhkyttänyt, mutta silmäluomeni olivat raskaat ja olin toden totta väsynyt pitkästä päivästä. Kuulin puoliunissani Jonaksen sanovan:
– Did you say Amanda Sokka?
En vastannut miehen kysymykseen vaan annoin itseni tuudittautua uneen. Uneen josta heräsin kiljuen.

Heräsin todellisuuteen ja kuulin Jonaksen huolestuneen äänen. Päässäni pyöri muisto unesta, joka oli ollut juomien, salaisuuksien ja juorujen täyteinen. Kulissini olivat romahtaneet, kaikkien huulilla liikkui vain se, kuka todella olin, kuinka olin petkuttanut kaikkia nämä vuodet. Pian hahmotin valojen sammuneen huoneesta, vain pieni pöytälamppu valaisi seiniä. Jonas kyseli painajaisestani, mutten kyennyt kertomaan sanaakaan. Tärisin vuoteessa ja pelkäsin nukahtaa uudestaan.

Mutta uusi uni saapui. Täydellinen syyspäivä mukavan raikkaassa säässä oli kuin tehty maastossa ratsastamiseen. Olin jutellut Jonathanin ja Annan kanssa, olisimme yhdessä menossa maastoon, heidän vain piti käydä tarkastamassa jotakin kauimmaisilta tarhoilta. Avasin tallin oven. Mustis seisoi levottomana omassa karsinassaan. Rauhoittelin sitä ja lähdin satulahuoneeseen hakemaan varusteita. Jonkin takia minulla kesti kauan, etsin ehkä Epin suojia, en kyennyt hahmottamaan tilannetta. Oven avatessani tunsin kuumuuden ihollani. Talli oli ilmiliekeissä. Mustis kiljui hädissään karsinassaan, jonka seinämiä tuli nuoli sisään ravinnokseen. En kyennyt lähestymään oria, mutta tiputin silti kantamukseni ja yritin avata ovea. Jokin tarttui minuun ja kiskoi minua ulos palavasta tallista. Taistelin vastaan, mutta minua poispäin vetävä voima oli paljon suurempi. Näin kuinka upea ori lyyhistyi karsinaansa ja kiljui viimeisillä voimilla tulen niellessä sitä ravinnokseen.

Heräsin taas huutaen. Tällä kertaa olin nopeammin todellisuudessa. Jonas taas kyseli unestani ja nyt jopa kykenin selittämään piinaavan painajaisen rakkaan hevoseni menettämisestä. Mies kietoi minut lohduttavaan syleilyynsä, mikä toi mieleeni Annan luona viettämäni yön. Nyt minä vain olin se, josta pidettiin huolta. Uni kuitenkin tarttui minuun pian. Uni, joka tuuditti minut seuraavaan karmaisevaan painajaiseen.
#perjantai13 #tallipalaa

14 Vs: Esteetöntä - tai sitten ei | Lotta Alavuo lähetetty Ma Marras 13, 2017 11:12 pm

Lotta A.

avatar
Hevosenomistaja
Tämän tekstin lukeminen omalla vastuulla, saattaa järkyttää herkimpiä lukijoita.

21.11.2008 - Vähän erilaiset bileet

Lähenevä syntymäpäivä sai minut muistelemaan yhdeksän vuoden takaisia asioita.

Ilta oli nuori, vihdoin täysi-ikäisenä pitelin passiani kädessäni ja esitin sen portsarille pyynnöstä. Ylläni oli täysin vuodenaikaan sopimaton mekko ja pitkä takki, jaloissa sukkahousut ja mustat korkokengät. Kävellessäni portaita alas sujautan passin turvaan käsilaukkuuni. Narikassa nainen ottaa takkini maksua vastaan ja saan narikkalapun, kaverini odottavat jo minua. Meteli on päätä huumaava.

Olemme ajoissa liikkeellä. Tiskillä on tuskin jonoa, joten saamme tilattua juomat nopeasti. Pieni loosi löytyy tanssilattian seinustalta. Juttelemme niitä näitä ja nostamme maljaa useasti viikolla menneen syntymäpäiväni kunniaksi. Muut ovat minua nopeampia juomaan. Lopulta he kannustavat minua juomaan lasini pohjat ykkösellä alas. Teen työtä käskettyä. Hetken kuluttua lähdemme tiskille tilaamaan toista kierrosta. Vatsaani vääntää. Sanon lähteväni vessaan.

Vessa löytyy läheltä portaikkoa. Avaan tyhjän kopin oven ja kyyristyn pytyn ylle. Oksennus tulee. Hetken kakomisen jälkeen suoristaudun ja pyyhin suuni. Lavuaareilla pesen käteni ja poistun vessasta. Oviaukossa olen kuitenkin epävarma. Mistä minä oikein tulin? Lähden kuitenkin oikeaksi olettamaani suuntaan.

Totesin kuitenkin eksyneeni yökerhoon. Mikään ei näyttänyt tutulta, joten kävelin tiskille. Siellä oli jonoa, joten jäin odottamaan vuoroani. Pian olkaani koputettiin. Käännyttyäni näin miehen, ei paljon minua vanhemman seisovan edessäni. ”Saanko tarjota drinkin?” Myönnyin tarjoukseen. Miehen taluttaessa minua pieneen pöytään jokin kolisi aivojeni perällä, mutta päätin nauttia pauhaavasta musiikista, olinhan tullut juhlimaan.

Pian samainen nuorukainen saapui kahden lonkeron kanssa pöytään. Sekoittelin rauhassa omaani. Mies kertoi olevansa Mikko, hän kyseli kaikkea ei niin tärkeää, kuten miksi olin täällä ja olinko tullut yksin. Kerroin toki, mitä osasin. Välissä hörpin juomaani. Mutta lopulta kaikki sumeni niillä main, kun sain lasin tyhjäksi.

***

Minuun sattui. Lihakseni olivat joka paikasta kipeät, jopa sellaiset paikat, joiden en uskonut olevan kipeitä. Päähäni ei kuitenkaan sattunut, en mitenkään ollut voinut juoda itseäni siihen kuntoon. Raotin silmiäni. Harmaa valo kajastui asunnon seiniin. Oli jo aamu, mutta tähän aikaan vuodesta en osannut sanoa, mikä kellonaika oli.

Tutkin katseella huonetta. Pieni yksiöni ei näyttänyt siltä, miltä olisi pitänyt, kuitenkin tunnistin asunnon omaksi vuokra-asunnokseni. Kaikki tavarat olivat hujan hajan. Näin käsilaukkuni ja sen sisällön, joka oli levittetty lattialle. Rahapussini ammotti avonaisena. Kömmin ylös ja rahapussilleni. Kaikki setelit oli vieti, mutta ei muuta.

Aloin laitella tavaroita takaisin omille paikoilleen. Joku oli selkeästi penkonut vähintään puolet asunnostani lävitse. Rikkoutunutta koriste-kissaa laittaessani roskiin näin jotain, mitä roskiksessa ei aiemmin ollut. Käytetty kondomi. Mitä yöllä oikein oli tapahtunut?

15 Vs: Esteetöntä - tai sitten ei | Lotta Alavuo lähetetty La Marras 18, 2017 3:33 am

Lotta A.

avatar
Hevosenomistaja
17.11.2017 – Ei mitkään firman pikkujoulut

Olin selvinnyt aamun ilman krapulaa, mutta valitettavasti Anna ei, joten edellisyön villi tunnelma ei enää jatkunut aamulla. Loihdin Annan keittiöstä löytyvien tarvikkeiden turvin naiselle aamupalaa ja tarjosin buranaa pahimpaan päänsärkyyn. Löhöilimme kuitenkin vielä pitkän tovin sylikkäin sängyssä, johon olisin niin paljon mieluummin jäänyt kuin lähtenyt Helsinkiin tapaamaan pomoani ja ilmeisesti myös asiakastani, pomo oli käskenyt ottamaan työkoneen mukaan. Virkistävän suihkun jälkeen vihdoin jouduin pakkaamaan kuitenkin tavarani ja jättämään kartanon tuoman turvan.

Ajomatka tuntui ikuisuudelta ajatusten pyöriessä päässäni. Tiesin hyvin, ettei tämä ollut pelkkä asiakastapaaminen. Hiljaisuuden vallitessa parkkeerasin autoni hotellin parkkihalliin ja kävin sisään kirjautumassa hotelliin. Pikaisen siistiytymisen jälkeen valitsin tavaroistani kaiken tarvitsemani; käsilaukun ja läppärilaukun. Toimisto sijaitsi vain parin korttelin päässä, joten kävelin vesisateessa läpi märkien katujen.

Toimisto oli hiljainen ja ilmoitin vastaanottotiskillä, että pomollani oli sovittu tapaaminen kanssani. Hetken kuluttua vastaanoton virkailija ilmoitti, että tapaisimme noin puolen tunnin päästä pienessä kokoushuoneessa asiakkaan kanssa. Kokoustila oli vapaana, joten pääsin sinne valmistelemaan aineistoni.

Vähän ennen tasaa pomo saapui paikalle. Odottamattani hän aloitti keskustelunsa jostain muusta kuin työ asioista:
- Oletan, että saan sinut tänään avecikseni illalliselle. Hotellilla sinua odottaa kaikki tarpeellinen, kun palaat takaisin.
- Ahaa. Yli tänään ei ole baari-ilta? kysyin hämmentyneenä.
- Ei. Minut on kutsuttu illallistamaan ystäväni luokse ja kutsutuilla oletetaan olevan seuralainen mukana.
Nyökkäsin ymmärtäväisenä. Kuitenkin kellon kiitäessä kohti loputonta päämääräänsä jouduimme nyt keskittymään oikeisiin töihin.

Asiakas oli onnekseni ollut tyytyväinen aikaansaannoksiin ja pomo kehui minua siitä, että olin saanut tehtyä enemmän kuin hän kuvitteli, vaikka aikataulu olikin äärimmäisen kiireinen. Hieman helpotuksesta huokaisten kiirehdin takaisin hotelliin, missä minulle tutut kampaaja ja meikkitaiteilija odottivat. Jouduin taas tutun hullunmyllyn kohteeksi. Pitikö minun muka taas unohtaa se todellinen minäni ja astua hotellihuoneestani ulos toisena henkilönä?

Lopulta olin saanut taas taidokkaan, klassisen kampauksen ja hopeisetkorva korut mustan silkkimekon kavereiksi. Minua hemmotellut naiskaksikko poistui hotellihuoneesta ja jäin yksikseni pyörittelemään mustan pikkulaukun ketjua ja tutkimaan katseellani Helsingin katuja. Kuullessani ovelta koputuksen tahdikkaasti riensin avaamaan oven.

Pomoni oli pukeutunut räätälöityyn pukuun, joka istui täydellisesti.
- Neiti, oletko valmis lähtöön? Auto odottaa alhaalla, täydellisen harkitut sanat soljuivat miehen huulilta.
- Kyllä, vastasin kohteliaasti ja tartuin miehen ojennettuun käsipuoleen.
- Minun täytyy myöntää, että näytät tänään tavallistakin upeammalta, mies kehui matkalla hissin kautta alas hotellin aulalle ja siitä autolle. Korkokenkieni kantojen kopinaa vaimensivat suuret käytävämatot, mutta aulassa paikoin ne osuivat kiillotettuun laattalattiaan ja ääni keräsi katseita puoleensa. Tunsin olevani elokuvan hidastetussa kohtauksessa.

Tuttu autonkuljettaja avasi mustan auton takaoven ja pomo auttoi minut istumaan nahkaiselle penkille. Pian matka kohti minulle toistaiseksi tuntematonta määränpäätä alkoi. Sen verran Helsinkiä tunsin, että suuntasimme Lautta saarta kohden, mutta pian keskustelu sai huomioni kiinnittymään pois pimenevän illan maisemista.
- Olen saanut tietooni, että täytät sunnuntaina vuosia.
- Se pitää paikkansa, vastasin tahdikkaasti.
- Siispä minulla on sinulle lahja, pomoni kertoi ja kaivoi salkustaan lahjapaperiin käärityn paketin.
- Kiitos, mutta ei sinun olisi tarvinnut, vastasin häkeltyneenä ja otin paketin vastaan.
- Toivoisin, että avaisit paketin nyt, jotta voin pian siirtyä lahjan toiseen osaan.

Kehotuksesta poistin kääreen lahjanarut ja avasin varovaisesti teipit paperista. Vedin paperisen kääreen paketin päältä ja eteeni avautui pieni pahvinen rasia, joka avautui saranoiden varaan. Paketista paljastui korvakoruihini sopiva, timantein varustettu kaulakoru.
- Voi ei, tämä on aivan liikaa, henkäisin nähdessäni kaulakorun.
- Saanen? Pomoni kysyi ja tarttui rasiaan, mistä otti korun ja asetti sen kaulalleni kiinnittäen lukon niskaani. Kaulakoru laskeutui täydellisesti dekolteelleni.
Kaivoin pienen taskupeilin laukusta ja ihastelin korua ihollani.

- Niin, minulla olisi sinulle vielä toinenkin lahja, pomoni aloitti ja sai huomioni takaisin itseensä.
- Aivan, aivan, sanoin ja sujautin peilin takaisin käsilaukkuun.
- Olen puhunut muille johtokunnan jäsenille sinusta ja he ovat yhtä mieltä kanssani, että ansaitsisit ylennyksen. Mutta luulen, että sinun mieltäsi lämmittäisi enemmän kuitenkin palkankorotus, sillä ylennys vaatisi hyvin paljon enemmän lähitunteja. Oletan, että olet kovin kiintynyt nykyiseen asuinpaikkakuntaasi, Kallako se oli?
- Niin. Minun olisi hankala muuttaa nyt nykyisessä elämäntilanteessani, joten palkankorotus sopisi minulle paremmin, vastaan.
- Hienoa. Asia on sillä sovittu, mies vastaa. – Mutta saavumme pian perille. Oletan että osaat käyttäytyä, sillä kyseessä on minun maineeni. Ja muistathan puhua vain, kun sinua puhutellaan.
- Selvä, vastasin haparoiden ja käänsin katseeni ulos ikkunasta. Hienostotaloja, hetkinen, olimmeko Westendissä?

Auto kaarsi talon portin kohdalle ja pomoni kiersi avaaman oven minulle.
- Mutta sinuttele minua toki tänään, hän sanoi ja talutti minut käsipuolessaan kohti kivisiä portaita, jotka johtivat massiivipuiselle ulko-ovelle.
Vastaanotto oli huikea, vaikka ei aivan Auburnin eilisille juhlille vetänytkään vertojaan.
- Ah, Raimo! Isäntä, minulle vuosien saatossa tutuksi tullut mies kajautti nähdessään meidät. – Ja mikä ilo nähdä teitä, Charlotta, hän tervehti minua kohtiaan käsisuudelman merkein.
Tarjoilija ojensi meille hopeatarjottimen, jolla oli samppanjamaljoja. Otin kohteliaasti yhden ja jouduin kävelemään taas talutettuna peremmälle taloon.
- Rakas vaimoni, saanen esitellä sinulle Charlottan, juhlien isäntä sanoi pysähtyessään arviolta viisissäkymmenissä olevan naisen eteen. Nainen oli pukeutunut vihreään mekkoon ja kultaisiin koruihin, tummat hiukset täydellisenä kiharapilvenä päänsä kruununa. – Charlotta, tässä on vaimoni Airi.
- Voi, mutta Tommi. Onko tässä vihdoin edessäni seurapiirien salaperäisin nainen? Nainen kysyi aviomieheltään katseen käydessä minun ja miehensä väliä. – Ja Raimo, on ihana tavata sinua välillä näin virallisemmissakin merkeissä.

Lopulta minut luovutettiin emännän hellään huomaan, missä pääsin tutustumaan useisiin vieraisiin. Monet tuntuivat tunnistavan nimeni, vaikka minun teki vaikeuksia edes muistaa heidän nimensä niiden lyhyiden keskusteluiden aikana, joita kävimme. Yritin löytää katseellani tuttuja ihmisten joukosta, mutta harmikseni en osannut nimetä ketään. Jokainen nainen oli tyylikkäästi pukeutunut ja somistautunut virheettömästi. Jokainen mies oli pukeutunut tummaan, mittatilauksena valmistettuun pukuun.

Lopulta kello soitti jossain talon uumenissa useamman vaimean kumahduksen tunnin vaihtumisen merkiksi. Kellon lyöntien jälkeen kuului lasin kilinä, mikä vaimensi taustalta kuuluvan puheensorinan.
- Tarjoilijamme ovat kattaneet pöydän valmiiksi ja kokkimme on loihtinut toivottavasti herkullista ruokaa, joten toivotan teidät tervetulleeksi päivällispöydän ääreen, Tommi julisti korotetulla äänellä, jottei ilmoitus jäisi keneltäkään kuulematta. Raimo, pomoni pahoitteli elein seuralaisiaan ja saapui luokseni. Käsipuolessaan hän talutti minut pöydän ääreen. Paikkakortissa luki kaunokirjaimin ”R. Nuukonen, avec”. Raimo veti tuolin minulle ja avusti minut istumaan paikalleni. Hänen paikkansa sijaitsi vieressäni.

Metsäsienikeittolautaset tarjoiltiin eteemme ja pyrin mahdollisimman hienostuneesti syömään keittoni ja tarjolla olevan vaalean leivän viipaleen. Kyllä minäkin olisin huolinut kokin, joka tekee näin hyvää ruokaa, pohdin mielessäni ja yritin keskittyä keskusteluun ympärilläni. Onnekseni sain olla rauhassa alkuruoan ajan, minkä jälkeen eteemme vaihdettiin lautaselliset täydellisesti valmistettua lihaa. Keskustelujen aiheet vaihtuivat. Vieressäni oleva mies aloitti keskustelun kanssani. Vaikka pelkäsinkin näin tapahtuvan, sain huokaista helpotuksesta, sillä keskustelu koski arkisia asioita. Pienien valkoisten valheiden kertominen sujui kuin luonnostaan.

Järkiruokana oli hienostunut jäätelöannos, mikä ei mielestäni ehkä sopinut vuodenaikaan. Kuitenkin raikkaat maut täyttivät suuni ja olisin voinut ahmia lautasen tyhjäksi. Pidättäydyin kuitenkin mielihaluistani ja lusikoin tahdikkaasti pieniä suullisia suuhuni. Olisin voinut syödä näin joka päivä näitä ruokia ja silti yllättyä joka kerran uudestaan niiden herkullisuudesta.

Ikuisuudelta tuntuneen illallisen jälkeen keräännyimme takaisin oleskelutilaan, modernia suunnittelua, siistejä, minimalistisia linjoja. Ei ainuttakaan harkitsematonta yksityiskohtaa. Mutta jouduin valitettavasti pyytämään edelleen seuranani olevalta Airilta, että hän ohjeistaisi minut naistenhuoneeseen. Sain selkeät ohjeet ja poistuin pahoitellen ison talon aulaan, mistä löytyi vessan ovi. Pieni huone oli samaa tasoa muun rakennuksen kanssa.

Poistuessani vessasta kuulin nurkan takaa keskustelun äänet ja pysähdyin hetkeksi muka suoristamaan helmojani.
- Kuulehan Raimo. Onko näin, että olet iskenyt silmäsi tuohon punapäähän? tuntematon miesääni kysyi.
- Voi Mikko, mutta minun täytyy kertoa, että minun ja Charlottan suhde on täysin ammatillinen, pomoni vastasi.
- Ahaa. Miksei hän sitten, mies keskeytti kysymyksensä ja selvitti kurkkuaan. – Ole kuten muut?
- Se on hänen oma päätöksensä. Hänen yksityiselämänsä ei valitettavasti ole minun asiani.
- Mutta tulitte kuitenkin yhdessä kuitenkin tänne? Uskoisin, että olisit saanut kenet tahansa mukaasi tänne, mies kuulosti hämmentyneeltä.
- Charlotta jäi minulla palveluksen velkaa, joten pyysin häntä mukaani, tiesin pomoni sanojen olevan valhetta, mutta nostin katseeni täydellisen suorasta mekon helmasta ja jatkoin matkaani mieskaksikkoon katsomatta.

Toinen seurustelukierros sai minut tutustumaan yhä useampaan ihmiseen. Tahdikkuus oli tärkeää, joten myhäilin ja nyökkäilin muiden mukana, samalla nauttien viinilasillisesta, joka minulle oli tarjottu päästyäni naistenhuoneesta. Tilava katettu terassi tarjosi viilennystä sisäilman kuumuudesta ja sopivan tilanteen tullen pujahdin ulos ovesta hengittämään raitista ilmaa. Kävelin kaiteen luokse ja laskin lähes tyhjän lasini kaiteelle. Hengitin syvään yöksi muuttuvan illan ilmaa. Meri-ilma tuntui raikkaalta. Kesällä maisema olisi varmasti ollut uskomattoman upea.

- Näytätte upealta, neiti, ääni selkäni takaa sai minut säpsähtämään.
Käännyin mahdollisimman elegantisti ympäri nähdäkseni nuoren miehen puolittain varjossa. Hän otti muutaman askeleen eteenpäin, jolloin keinovalot valaisivat hänen kasvonsa.
- Anteeksi tahdittomuuteni. Olen Mikko Hengvist, Airi ei tainnut esitellä meitä aikaisemmin.
- Ei se mitään. Charlotta Alavus, tervehdin tahdikkaasti ja mies elehti lasillaan kysymyksen, saisiko hän liittyä seuraani. Vastaukseksi nyökkäsin.
- Kuulin, että suhteesi Raimoon on täysin ammatillinen, voisitko valaista minua asiasta? mies kysyi hymyillen, kuin flirttaillen.
- Ah niin. Hän on auttanut minua asiakkaideni kanssa, mikä kultainen mies, kerroin.
- Vai niin. Olen huomannut, että hän saapuu juhliin usein hieman toisenlaisessa seurassa, tosin hänen seuralaisensa ovat usein melko paljon tahdittomampia kuin sinä.
- Otan tuon kohteliaisuutena, vastaan hymyillen.
- Sinulla ei taida olla miestä kotona odottamassa sinua takaisin. kerta olet liittynyt juhliin Raimon seurassa? Mikko kysyy ja ottaa askeleen lähemmäs. Flirttiä ei hänen äänestään ja eleistään puutu.
- Ei. Ei ole miestä, vastaan hieman hämilläni. Mutta toden totta, nainen on.
- No sitten. Saanko pyytää teitä kanssani illallistamaan, kahden kesken, lähitulevaisuudessa? mies kysyy.
- Minä valitettavasti en usko aikataulujeni antavan periksi. Hyvä, että sain järjestettyä tämän illan, vastaan pahoitellen.
- Oi, olisin uskonut, että ravintolaillallinen olisi helpommin järjestettävissä kuin tämä visiittinne tänne, mies kehrää. Yh, miten niljakasta.
- Charlotta, täällähän sinä olet, Raimon ääni pelastaa minut kiperältä tilanteelta.
Käännymme molemmat katsomaan tulijaa.
- Raimo, mukava nähdä taas. Yritin saada Charlottaa lähtemään illalliselle kanssani, mutta hän tuntuu olevan hankalampi tapaus, Mikko kertoo kuin vanhalle tutulle.
- Niin. Charlotta on oikea työnarkomaani. Ihmettelen, miten hän edes kykeni järjestämään itselleen tämän illan, pomoni kertoo. – Mutta nyt minun täytyy pahoitella meidän molempien puolesta, mutta meidän täytyy Charlottan kanssa lähteä.

Luon vielä viimeisen silmäyksen Mikkoon. Jokin tuossa miehessä on aivan liian tuttua, mutta en osaa yhdistää häntä keneenkään, kenet olen aiemmin tavannut Helsingin öissä. Hyvästelemme kohteliaasti muut juhlavieraat sekä isäntäpariskunnan, kunnes Raimo saattaa minut tutun mustan auton takapenkille.
- Olen pahoillani, että jouduimme lähtemään näin aikaisin, pomoni pahoittelee. – Minulla on huomenna aamupäivästä tapaaminen, joten tarvitsen yöuneni ollakseni parhaimmillani.
- Ei se mitään, vastaan kohteliaasti. – Olen iloinen, että saan itsekin välillä nukkua kunnon yöunet.

Vihdoin hotellin vuoteessa pyörin ollessani unen ja valveen rajamailla. Hetkittäiset painajaiset herättävät minut yhä uudestaan. Pelko ja paniikki piinaavat yhä öitäni. Mutta seuraava painajainen on erilainen. Olen Mikon kanssa nuoruuden villien vuosieni kantabaarissa. Pian löydän itseni kuitenkin illan juhlista ja lopulta omasta asunnostani, alastomana. Hätkähdän hereille ja olen äärimmäisen tietoinen siitä, että haamu menneisyydestäni on juuri kulkenut ristiin polkuni kanssa uudestaan. Haamu, jota en tahtoisi enää koskaan kohdata.

Sponsored content


Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun  Viesti [Sivu 1 / 1]

Lähetä uusi viesti  Vastaa viestiin

Oikeudet tällä foorumilla:
Voit vastata viesteihin tässä foorumissa