Et ole sisäänkirjautunut. Kirjaudu sisään tai rekisteröidy

Ankan päiväkirja

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas  Viesti [Sivu 1 / 1]

1 Ankan päiväkirja lähetetty Ke Marras 01, 2017 10:42 am

Isabella S.

avatar
Tallinomistaja
Ankan päiväkirja

No Duchess, "Ankka" | rautiaankimo hannovertamma | omat sivut
Omistaja: Isabella Sokka | Hoitajaa ei oteta


_________________
Tammataistelijat Erelas, Vilanna, Austria, Mirameir  ja Duchess <3
http://sunnuntai.esy.es/auburn

2 Vs: Ankan päiväkirja lähetetty Ke Marras 01, 2017 10:43 am

Isabella S.

avatar
Tallinomistaja
Tiistai 31.10.2017

Amanda oli ostovimmassaan alkanut täyttää tallia, eikä minulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin ryhtyä samaan sotaan. Päätin ottaa siskoani kiinni ja hankkia itselleni pari uutta tammaa. Toisen hevosen, nuoren Minan ostin pienen harkinnan jälkeen Järnbystä. En kuitenkaan halunnut vielä yhtä nuorta lisää - enkä toisaalta liian vanhaakaan. Parhaassa kilpailuiässään olevia, sopivansukuisia ja lahjakkaita puoliveritammoja ei vaan tuntunut kasvavan puissa. Olin jo luovuttamaisillani, kun tuttu sukulinja iski silmääni myytäviä hevosia selatessa. Riepun varsa! Jo kahdeksanvuotias tamma, jolla oli sukunsa puolesta rahkeita esteisiin ja kouluun. Ryhdyin tutkimaan tamman tietoja heti tarkemmin ja varasin Innalta koeratsastuksen.

Tamma oli Riepun tapaan kimoutunut. Ratsuna se oli juuri sellainen kuin toivoinkin - reaktiivinen ja herkkä, selkeästi lahjakas urheiluhevonen. Käsiteltäessä tamma oli kuitenkin järkevä. Kauppoja ei tarvinnutkaan kauaa miettiä. Pian jo hain neitokaisen kotiin, vaatimattomasti Auburnin pienimmällä trailerilla. Amanda oli parhaillaan kömpimässä kotiin taksista. Olin ajoissa liikkeellä, kun taas siskoni tuntui juhlineen pitkään.
"Ketä sä oikein kuljetat?" Amanda kysyi tavanomaisen töykeästi. Mulkaisin siskoa, mutta hymyilin leveästi. Avasin lastaussillan ja Amandan vastahakoisella avustuksella talutin tamman pihalle. Kaunis hannover pörisi ja silmäili paikkoja jännittyneenä, mutta täysin paikallaan.
"Tämä tässä on Riepun varsa", esittelin ylpeänä.
Humalainen Amanda purskahti nauruun. "Isbe-rakas, oot nähnyt unta! Riepu on ruuna!"
En voinut muuta kuin mulkaista ja huokaista. "Jep ja tämä tamma on kahdeksan. Sitä paitsi käytit tuhottomasti rahaa Riepun ja Lefan pakasteiden talletukseen, muistatko?"
Blondi hiljeni ja katsoi minuun murhaavasti, ihan kuin olisin tosiasioillani pilannut hyvän vitsin.

Lähdin taluttamaan kaunotarta kohti tallia, enkä enää välittänyt Amandasta. Sisko kuitenkin päätti roikkua kintereillä kuin takiainen. Yhtäkkiä sitä oli alkanut kiinnostaa.
"No mikä sen nimi on? Mistä tammasta, saatan muistaa", sisko kysyi muka-välinpitämättömänä, mutta oikeasti lähes tärisi innostuksesta. Ei ruunille joka päivä varsoja tupsahtanut.
"No Duchess, emä on kantakirjatamma Foxtrail Canary", vastasin neutraalisti.
"No Duckhess? En muista sellaista", sisko höpisi kovasti ääntäen.
"Ei todellakaan, vaan No Duchess. Herttuatar, mutta Riepun No-nimilinjaa käyttäen", tarkensin.
"Mähän sanoin Duckhess", Amanda sylkäisi.
"Ja god damned se on väärin! Opettele englantia! Siinä ei ole k:ta, unohda jo se saksa ja konsonantit joka hiton välissä jooko. Minun tammani ei ole mikään, mikään Ankka-herttuatar", sanoin paheksuen.
"ONKO SEN NIMI ANKKA! Olisit heti sanonut", humalainen Amanda räkätti. "Isbe on ostanut ankan, varmasti maailman kalleimman ankan - laa laa laa-"
"Ei, mä en pysty tähän. Mene pois. Please." Irvistin, ja korviani suojaten talutin hämmentyneen hannoverilaiseni talliin. Onneksi Amanda ymmärsi poistua.

Seuraavana aamuna menin tarkastamaan uuden tammani vointia jo varhain. En edes muistanut koko keskustelua Amandan kanssa ja naamani lehahti kiukusta punaiseksi, kun näin neitokaisen ovessa suuren, erehdyttävästi erään nimeltämainitsemattoman perijättären käsialaa muistuttavin koukeroin kirjoitetun nimikyltin. Ovessa luki koristeellisin kirjaimin "Ankka". Olin repimässä lappua kiukuissani irti, kun Anna ilmestyi talikon kanssa näkyviin.

"Et sitten hevosta viitsinyt ostaa?" nainen virnisti ja Jonathan ilmaantui jostain serkkuni taakse ivailemaan lintufarmari-Isabellasta. "Amanda sanoi, että sen emä on Kana. Melkoisen risteytyksen sait aikaiseksi", Jonathan jatkoi leveästi virnuten.
Tulta ja tappuraa aurallani ympäristöön sylkien lähdin raivokkaaseen marssiin kohti kartanoa.
"AMANDAAAA!!!"


_________________
Tammataistelijat Erelas, Vilanna, Austria, Mirameir  ja Duchess <3
http://sunnuntai.esy.es/auburn

3 Vs: Ankan päiväkirja lähetetty Su Marras 19, 2017 5:52 pm

Isabella S.

avatar
Tallinomistaja

Lauantai, 18.11.2017

Laitoin Ankalle suojia tamman mutustaessa muutamia heinänkorsia suitset päässä. Talli oli rauhallinen, enkä päässyt ajatuksia pakoon. Juhlat olivat olleet ihanat. Ilta oli muuttunut vielä ihanammaksi, ja sitä seurasi ihana aamu. Harmi vain, että mikään ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Minun piti olla hyvä emäntä – oikein Amandan vastakohta – ja olin päättänyt, että keskustelen tasan varmasti kaikkien vieraiden kanssa. Taisin nyökätä useimmille, mutta tyylikäs juhlavieraiden kanssa seurustelu pääsi unohtumaan pahan kerran. No, ainakin Mikke oli nyt kokeiltu ja mahdollisen jälkipyykin arvoiseksi todettu.

Sitä paitsi, tuli mitä tuli, Mikke oli ainakin ihanan suoraselkäinen. Huokaillen ja puhisten join niin paljon vettä kuin mahdollista, samalla tunkien kypärän päähän. Maiskutellen suostuttelin Ankkaani nostamaan päätään. Talutin tamman maneesiin viskottuani ensin juomapullon tallikäytävälle, johon se kellahti surullisesti kuin roska. Leikin, etten huomannut sen välittömästi aiheuttamaa epäsiisteyttä puhtaalla betonilla.

Maneesin ovilla minua vastaan tuli kaunis, ruskeankultakutrinen nainen taluttaen nuorta tammavarsaa. Nainen katsoi minuun vähän yllättyneenä, mutta tervehti sitten kohteliaasti.
”Ja kukas hitto sinä olet? Minun maneesissani?” kysyin, ehkä tarpeettoman epäkohteliaasti. Oliko Amanda tarttuvaa?
”Heidi. Hauska tavata”, nainen vastasi epäröiden, mutta rohkean kohteliaasti. Tumma tamma tempoi ja asteli hermostuneesti, mutta pysyi naisen hallussa.
”Älä viitsi Isbe, meillä on maneesinvuokraussopimus”, kuului tuttu ääni takaani.
”Ai, taidatkin olla Isbella, olin teidän juhlissanne toissa päivänä. Kiitos kutsusta”, Heidiksi itsensä esitellyt jatkoi. Vai vielä kutsusta? En kyllä ollut kutsunut.
Ilmeeni varmaan kertoi aika paljon, sillä Verneri asteli varovasti Ankan takaa väliimme, kuin mikäkin rauhanneuvottelija.
”Heidi oli kilpailuissa hevosenhoitajanani ja sai luonnollisesti kutsun”, Verneri totesi sovittelevasti. Vai että hevosenhoitaja, vai sittenkin ”hevosenhoitaja”?

Ajatus varmaan vilahti kasvoillani, sillä Verneri mulkaisi minua varoittavasti. Hitto soikoon, tyyppi tunsi yhä ilmeeni. Kuin käskystä loihdin kasvoilleni hymyn, ja naista itsevarmasti päästä varpaisiin katseellani poraten yritin pelata hieman lisäaikaa. Vernerin ympärillä oli pyörinyt paljon naisia, enkä harmikseni ollut jutellut kenenkään kanssa. Muistin kuitenkin nähneeni juuri tuollaiset hiukset, joten päätin ottaa riskin. Sitä paitsi näytti siltä, kuin Heidin latvoissa olisi yhä ollut häivähdyksiä ajattelemistani juhlakiharoista.

”Ah, sinulla oli se äärettömän kaunis viininpunainen mekko. Anteeksi etten ehtinyt tervehtiä sinua juhlissa, tarkoitus kyllä oli. Ihana kuulla että viihdyit, vaikka juhlat olivatkin aika vaatimattomat. Ja pahoitteluni aiemmasta epätahdikkuudestani, rakas sisareni ei ole kertonut sopimuksenne tarkempia ehtoja. Olette toki jatkossa tervetulleita”, paapatin kuin kansanedustaja, ja lähes aidosti hymyillen kurkotin kättelemään naista.
”Hieno tamma”, kehuin ja katselin nuorta uteliaasti.  
”Kiitos”, Heidi vastasi, äänessään syvää ylpeyttä jonka tunnistin heti.
”Oma kasvattisi?” kysyin ja arvostukseni sekä kiinnostukseni nousivat välittömästi.
”Kyllä.” Heidi hymyili oikein leveästi ja siirsi tammaa niin, että saatoin paremmin tarkastella sitä. Tuuppasin Ankan ohjat hämmentyneelle Vernerille, joka huuli pyöreänä jäi kiltisti pitelemään kimoa, kun itse katselin ja lääpin Heidin Cariadiksi esittelemää kaunistusta. Rupattelimme varsasta ja varsoista hetken, kun Verneri rykäisi.
”Joo joo. No, nähdään joskus myöhemmin Heidi”, sanoin hyvästiksi, kun otin Vernerin ojentaman tamman takaisin haltuuni. Ankka olisi näemmä voinut jatkaa seisoskelua kauemminkin, mutta Cariad oli jo levoton. Olisin kovasti halunnut vihata Heidiä, Amandan tekemää diiliä ja Vernerin naisia, mutta harmikseni tykkäsin naisesta ja ilahduin uudesta väestä maneesillamme. Ehkä en sittenkään ollut Amandan tasolla ihmisvihassani.

***

Ankka oli ratsuna ihana: kuin nuori Eela, mutta viisaampi. Tamma kulki reippaasti eteenpäin, pysyen silti hienosti kuulolla. Päätin ratsastukseni loppuun hypätä pientä pystyä, joka oli jäänyt jonkun jäljiltä maneesiin. Ankka lähestyi estettä ahneesti ja hyppäsi tarpeettomalla ilmavaralla. Naurahdin ääneen, sillä ratsastus tyhjässä maneesissa uudella lahjakkaalla estehevosella oli parasta mitä saatoin kuvitella.
”Hypätkää nyt ihmeessä jotain isompaa.”
Hätkähdin – missä vaiheessa Verneri oli hiipinyt katsomoon? Poskilleni nousi puna ja olin näpäyttämässä miestä siitä, että katsomossa vakoilusta veloitettaisiin erillinen vuokra, kun Verneri jo harppoi keskelle maneesia ja korotti pystyä huomattavasti. Mies heilautti takkinsa reunalle, paljastaen alta ihonmyötäisen paidan ja lihaksikkaan kroppansa.

Tuhahdellen käänsin katseeni. Oli ärsyttävää nähdä komeita miehiä harva se päivä, sillä silloin muisti, miten kivaa niiden kanssa saattoi olla. Olisi pitänyt pitäytyä Ollissa, jolloin varsinaiset halut eivät pahemmin piinanneet. Nyt hommasta oli tullut harmillisen nautinnollista. Yhä punastellen ohjasin Ankan uuteen yritykseen. Laukka tömisi vaimeasti tasaisella pohjalla ja kiukustuneena käänsin tamman huolimattomaan lähestymiseen. Nopeat ja korkealle nousevat takajalat pelastivat puomin putoamiselta, mutta hyppy oli minun osaltani luokaton.
”Tarviiko edes sanoa?”
Verneri kantoi keskelle lisää tolppia ja puomeja, tehden meille lisäksi okserin.
”Mikäs estetunti tästä yhtäkkiä tuli?” tiuskahdin. Tuskanhiki kohosi, halusin ratsastaa paremmin.
Verneri vain myhäili ja seisoi sinnikkäästi keskellä maneesia, tarkat vihreät silmät meihin suunnattuina ja kädet ristittynä kiinteälle rinnalle.
”Paineen alla sä opit Eelaakin ratsastamaan.”

En vastannut. Ankka oli minulle vielä vieras ja huolimattomat painoapuni saivat neidon kummalliseen ristilaukkaan ja asettumaan ulospäin. Tuskastuneena tein ylimääräisen voltin ja yritin saada ensin itseni kasaan. Suoristin ryhtini ja siirsin takamukseni satulan keskelle. Tein siirtymisiä ja temponvaihteluita, ennen kuin lähestyin estettä uudestaan. Laukka oli nyt pyörivämpi ja osasin jo vähän hahmottaa askeleen pituutta. Este ylittyi helposti, mutta jostain täysin tuntemattomasta syystä horjahdin alastulossa satulaan töksähtäen. Tunsin itseni aloittelijaksi ja Verneri katsoi minua kulmiaan kohotellen.

Hyppäsin molemmat esteet vielä kertaalleen, nyt kohtalaisen sujuvasti. Huokaisten siirsin tamman rentoon raviin ja lopulta kiitosten kautta käyntiin pitkin ohjin. Verneri seisoi yhä keskellä, näyttäen mietteliäältä.
”Kiitos. Mutta tästä ei todellakaan tarvitse tulla tapaa”, vastasin, kylmyyttä ja nöyryytystä äänessäni. Olin vasta toista kertaa ikinä Ankan selässä, enkä olisi varsinaisesti halunnut yleisöä. Varsinkaan Verneriä.
”Isbe hei...”
”Moikataan jos tavataan, siinä se”, totesin ja hyppäsin Ankan selästä alas. Rapsutin tammaa ja lähdin taluttamaan sitä talliin. Käännyin katsomaan taakseni, Verneri jäi maneesiin. Mies piirteli maahan kuviota kengänkärjellään ja tuijotti jyvien liikettä. Mietteliäs ja vakava ilme näytti siltä, kuin hiekalla olisi ollut tarinoita kerrottavanaan.


_________________
Tammataistelijat Erelas, Vilanna, Austria, Mirameir  ja Duchess <3
http://sunnuntai.esy.es/auburn

Sponsored content


Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun  Viesti [Sivu 1 / 1]

Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa