Et ole sisäänkirjautunut. Kirjaudu sisään tai rekisteröidy

Leevin päiväkirja

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas  Viesti [Sivu 1 / 1]

1 Leevin päiväkirja lähetetty La Toukokuu 06, 2017 6:17 pm

Amanda S.

avatar
Tallinomistaja
Leevin päiväkirja

Kallan Vermilion, "Leevi" | tummanpunaruunikko FWB-ori | omat sivut
Omistaja: Amanda Sokka | Hoitaja: Deorwynn G.



Viimeinen muokkaaja, Amanda S. pvm Ke Syys 06, 2017 7:10 pm, muokattu 1 kertaa


_________________
Amandan kullannuput Leevi, Fellu, Riepu, Lefa, Hani ja Armi. 💘
http://sunnuntai.esy.es/auburn

2 Vs: Leevin päiväkirja lähetetty Ti Elo 22, 2017 12:34 am

Amanda S.

avatar
Tallinomistaja



Viimeinen muokkaaja, Amanda S. pvm Ma Loka 02, 2017 12:19 pm, muokattu 1 kertaa


_________________
Amandan kullannuput Leevi, Fellu, Riepu, Lefa, Hani ja Armi. 💘
http://sunnuntai.esy.es/auburn

3 Vs: Leevin päiväkirja lähetetty Ke Syys 06, 2017 7:03 pm

Deorwynn G.

avatar
Hevosenhoitaja
6. 9. 2017

Astuessani ulos tälle idylliselle tallipihalle, kylmän kolea ilma pureutui niskakarvojani myöten kaikki alle kehooni. Mitä muutakaan odottaa Suomen alkavalta syksyltä totesin itsekseni ja otin takapenkiltäni lämpimän hupparini sekä kaulahuivini, nimittäin tämä tuuli saisi minut kuitenkin kipeäksi, jos en pukeutuisi lämpimästi. Kun olin mielestäni pukeutunut tarpeeksi hyvin, aloin katselemaan tarkemmin ympärilleni. Tallipiha ei näyttänyt elonmerkkejä, mutta pihassa kuitenkin autoja oli, eli pystyin huokaisemaan helpotuksesta, etten ollut liian ajoissa liikenteessä. En oikein itsekään ymmärtänyt vielä mitä oli tapahtunut ja miten juuri Auburnin omistajat ottivat minuun yhteyttä tarjotakseen heidän hevostaan minulle vuokrahevoseksi. Tietenkään en pitänyt odotuksia hirveän korkealla, nimittäin en välttämättä edes saisi sitä pestiä - onhan hevonen, mitä olen menossa katsomaan yksi toisen tallinomistajan silmäteristä.  

Seisoessani suurien avonaisten talliovien edessä tyhjää ammottava käytävä tuntui jatkuvan monien metrien päähän, kun minä olin tottunut niihin muutaman karsinarivistön omaaviin talleihin. Havahduin kimeään hevosen hirnahdukseen, joka kaikui läpi tallikäytävän ja tähysteltyäni hetken huomasin hoitopaikalla olevan hevosen. Lähdin kävelemään lähemmäs hevosta, oletettavasti hevosen hoitaja olisi jossain lähettyvillä, niin voisin kysäistä olisiko hänellä tietoa missä toinen tallin omistajista, Amanda voisi tällä hetkellä suunnistaa. Hoitopaikalla oleva hevonen oli suuri punarautias kauniilla läsillä koristeltuna ja hevonen oli kerta kaikkiaan upea.  
- "Hei! Tarvitsetko kenties apua jossain? " Takaani ilmestyvä nainen kysyi ystävällisesti hymyillen samalla tuoden hevosen tavaroita hoitopaikalle. Nainen oli kaunis, ruskeahiuksinen ja vaikutti olevan samaa ikäluokkaa minun kanssani.  
- "Ai hei! Joo mun pitäisi löytää Amanda täältä jostain. Et sattuisi tietämään missä hän menee tällä hetkellä?" Ennen kuin kerkesin sanomaan lausettani kunnolla loppuun, hieman meistä pidemmällä avautui ovi, mistä ilmestyi etsimäni pitkä vaaleahiuksinen Amanda ja hänen siskonsa Isabella. Hymyilin hoitopaikalla olevalle naiselle ja huikkasin hänelle, että oli hauska tavata, vaikka en edes tiennyt hänen nimeänsä. Lähdin sisarusten perään ja päästyäni heidän luokse tunsin itseni varsin lyhyeksi tullessani Amandan viereen. Olinhan minä tämmöinen satakuusikymmentäseitsemän senttimetriä pitkä. 

- "Hei, anteeksi että keskeytän, olen Deorwynn Grant ja tulin tosiaan katsomaan Leeviä." Ojensin käteni kohteliaisuuden nimissä ja sisarukset päättivät keskustelunsa, ja Isabella tervehti minua, jonka jälkeen poistui paikalta. "Amanda Sokka. Tulitkin odotettua aikaisemmin, tai aika paljonkin". Nainen kätteli minua samalla katsoen minua päästä varpaisiin arvosteleva katse silmillään. Enhän minä nyt mikään malli ollut - en lähelläkään. Omistin pisamia koko pärstän täydeltä ja luonnonkiharat, mutta olin minä sentään aika paljon panostanut ulkonäkööni sekä vaatteisiin tullessani tänne tänään.  
-"No, tulehan perässäni. Näytän sinulle paikkoja" Nainen sanoi ehkä liiankin käskevään sävyyn ja mietin mielessäni, kuinka ihmeessä tulisin tämmöisen naisen kanssa ikimaailmassa toimeen. Sanomatta mitään seurasin Amandaa paikasta toiseen ja samalla hän kertoi Leevistä, eikä jäänyt epäilystäkään, etteikö ori olisi naisen silmäterä. Samalla kerroin omia taustoja ja Amandan ilmeestä päätellen hän ei ollut kovinkaan luottavainen minun suhteen.  
 
-"Noin, nyt on paikat näytetty. Täältä löytyy aina kyllä joku jolta voi kysyä, jos jokin tuppaa unohtumaan tai on muuten vaan epävarmaa. Mieluiten varmistat, kuin teet ominpäin. Mennääs hakemaan se Leevi, niin saat senkin nähdä." En tiedä kumpi oli ärsyttävämpää se, että Amanda oli niin käskyttävä vai se, että hän piti minua ihan tyhmänä. Huokaisin ja kävelin Amandan perässä laitumille.  

Vihreillä suurilla laitumilla laidunsi useampi kappale toistansa upeampia puoliverisiä ja ajatukseni siirtyi Amandasta saman tien näihin hevosiin – ai että mitä silmäruokaa! Kaiken kuitenkin kruunasi tämä upea suuri tummahko puoliveriori, joka tanssahteli kevyin askelin tarhan periltä pöristen ja viskaillen päätänsä Amandan kutsuessa sitä. Hämmästyksekseni Amanda antoi taluttaa silmäteränsä talliin jo tässä vaiheessa, vaikka ilmeestä päätellen se vaivasi häntä ilmiselvästi. Nopeammin kuin ajattelinkaan, minulla oli talutettavanani tämä nuori isokokoinen pörhistelevä ori. Kovasti Leevi tahtoi jyrätä ylitseni ja sanottakoon, että olihan siinä hommaa pitää tämä raamikas itsepäinen otus aloillaan. Ensimmäiset perkeleet lensivät jo, kun ori viskasi vauhdilla päänsä päin minua, joka horjutti tasapainoni melkein kaatumiseen asti. Siinä vaiheessa karjaisin Leeville jo kovempaan sävyyn ja onnekseni sen jälkeen se ei suurempia enää säätänyt seuratessamme Amandaa tallille.  
 
Tallissa sain Leevin laitettua hoitopaikalle pienen taistelusession jälkeen, kun ori ei siellä halunnut millään pysyä, jolloin kiinnilaittaminen oli normaalia vaikeampaa. Tosin tämän hevosen kanssa kaikki on normaalia vaikeampaa - siitä menisin vaikka takuuseen. Amandan käskystä kävin hakemassa Leevin harjat varustehuoneesta ja siellä oli minun lisäkseni joku toinen vaaleahiuksinen nainen puunaamassa varusteita, jota moikkasin ohimennen. Ovella törmäsin myös punahiuksiseen nuoreen mieheen, jota katsoin hetken hieman kummastuneena, kun vihdoin sain avattua suuni tervehtiäkseni häntä. Tämä jäi hämmästyneenä katsomaan perääni, varmasti miettien kuka oikein olin, mutta kaipa sitä kerkeisi myöhemminkin tutustumaan – nyt en halunnut Amandan käskyttävän minua yhtään enempää, eli kävelin ripeästi hoitopaikalle takaisin missä Leevi näytti vähintäänkin lentoon lähtevältä hevoselta. Amanda tuli aina välillä tähyilemään, miten meillä sujui ja onnekseni mitään kaaoksellista ei tapahtunut, vaikka sainkin ripeään tahtiin varoa varpaitani, ettei ne joutuisi kavioiden tallomiksi. Sain kun sainkin hevosen harjattua ja jopa takkuisen hännän selvitettyä. En edes tiennyt kuinka monesti sanoin "EI" tai monta kertaa kirosin mielessäni, että miksi tää helvetin hevonen ei voi pysyä sekuntiakaan paikoillaan. Kaikesta huolimatta Leevissä on juuri sitä etsimääni haastetta ja on se kuitenkin omalla tavallaan todella kiva sekä omalaatuisen persoonan omaava hevonen. Olin hetkeksi selvästikin uppoutunut omiin ajatuksiin, mutta Leevi hoiti sen, että haaveiluni päättyi kirjaimellisesti päin seinää. En ollut huomannut Leevin aloittavan taas säätämistään ja se onnistui kun onnistuikin takaperällään tönäisemään minut päin seinää. Rukoilin sormet ristissä, että Amanda ei nähnyt tuota, mutta hän kuitenkin seisoi parin metrin päässä meistä. Halusin välittömästi vajota maan alle ja odotin Amandan kommenttia siitä, kuinka huolimaton olin, mutta kun semmoista ei kuulunut niin sanoin olevamme valmiita. "Hyvä, laita ketju ja kävele sen kanssa pihalle. Saat talutella sitä vielä hetken." 
 
Leevi ei ottanut rauhoittuakseen, kun kävelimme tallipihan läpi kentälle. Ori riuhtoi ja teki jatkuvasti ihmeellisiä hypähdyksiä, sekä meno oli kyllä enemmän kaksitahtista kuin nelitahtista. Uudeksi kujeeksi ori otti ruohon syömisen ja minulla alkoi pikkuhiljaa palamaan käämi aivan totaalisesti. Riuhtaisin hevosta ihan kunnolla narusta ja karjaisin ehkä liiankin kovaa "EI", ja heilautin narua niin suuresti, että orihan meinasi pompata kaksi metriä sivulle pöristen ja puhisten. Siinä kohtaa tajusin, että nyt on minunkin rauhoituttava tai tästä ei tule yhtään mitään. Kehuin hevosta ja käskin sen jälleen liikkeelle. Nyt olin johdonmukaisempi ja tein säännöllisesti pysähdyksiä, ja peruutuksia. Tappelua se oli edelleen, että sain sen pysähtymään, mutta peruutukset onnistuivat hyvin. Kentälle saavuttuamme, joka oli onnekseni ainakin vielä tyhjä, jatkoin samaa tehtävää pysähdys - peruutus. Huomasin, että kaikesta huolimatta ori oli suhteellisen herkkä ja vaikka se rynnisi yli, niin kunnon narun heilautukset ja itselläni hieman isommat liikkeet sai orinkin varomaan minua enemmän. Menomme oli varmasti enemmänkin komedianäytelmä, kun vähän väliä hevonen vei minua ja välillä taas minä, joka olisikin se oikea järjestys. Yritin aina pienenkin onnistumisen jälkeen kehua hevosta ja kunnon taputukset se sai, kun vihdoinkin se pysähtyi, kun minä pysähdyin ja peruutti vielä perään oikein nätisti. Eikä se mielestäni yrittänyt minun ylikään enää rynniä niin pahasti kuin aluksi. Kentälle alkoi pikkuhiljaa tulla ratsukoita, jotenka Amanda huikkasi minulle, että riittää tältä kerralta ja käski takaisin talliin. Tuntui, että ratsastajat katsoivat minua ehkä liiankin hämmentyneenä, että mitä minä tuntematon henkilö oikein tein Leevin kanssa. Onneksi Leevi ei kuitenkaan järjestänyt lisäshowta muiden hevosten kanssa, vaikka ottikin hieman lisäkierroksia.  
 
.-"Vie Leevi sen karsinaan." Amanda sanoi ja tein työtä tehtyä. Tallissa oli vielä muutamia laittamassa ratsujaan kuntoon ja Leevin karsinan ollessa tallin toisessa päädyssä, sain tehdä taas kaikkeni, ettei Leevi pyrkinyt kaveeraamaan hoitopaikoilla olevien hevosten kanssa - varsinkin kun toinen niistä oli tamma. Sain sen kuitenkin karsinaan ja Amanda käski minut mukaan rehuhuoneeseen. Siellä Amanda näytti minulle mitä Leevin ruokiin tulee, vaikka se lukee Leevin ovessakin muistaakseni. Ainakin ruokinta on yksinkertaista ja mahdotonta unohtaa, kun aamu, päivä ja iltaruokiin tulee vain sport mixiä sekä lisäksi säilöheinää. Kello lähenteli yhtä ja Amanda passitti minua viemään Leeville päiväruoan, vaikka se olikin vielä laitumella yötä päivää.   
Karsinassaan ori söi ruokansa ja ihastelin sitä karsinanovelta samalla. Toivottavasti vain saisin jatkaa tämän hevosen kanssa, se olisi kerrassaan mahtavaa!  
 
Leevin syötyä kävin etsimässä Amandan ja nainen sanoi, että viedään se takaisin laitumelle. Laitoin ketjun takaisin orille ja lähdin taluttamaan sitä Amanda perässäni ulos. Hiljaisuuden vallitessa kävelimme laitumille ja Leevi tanssahteli vierelläni, kun tiesi pääsevänsä takaisin laitumelle. Sainkin pidättää oria aika paljon, ettei se lähtisi viemään minua pitkin hiekkatietä. Pääsimme kuitenkin ehjinä perille ja Amanda avasi meille langat, ja päästin Leevin vapaaksi. Se lähti oikein pukkilaukkaa laitumen perille missä tämän kavereita oli ja en voinut kuin hymyillä - oli se hieno hevonen! Kumpikaan ei sanonut vieläkään mitään, kun lähdimme laitumilta pois Amandan kanssa, kunnes sain aikaiseksi kysyä häneltä "Mites nyt? Saanko jatkaa?" Esittämäni kysymys jäi leijumaan ilmaan ja odotin Amandan vastausta kuin kuuta nousevaa.

4 Vs: Leevin päiväkirja lähetetty Ke Syys 06, 2017 7:20 pm

Amanda S.

avatar
Tallinomistaja
Mukavaa että pääsit tallille katsomaan Leeviä! Ja hyvinhän se meni, vaikka onhan ori toki perinyt isänsä "haastavan persoonan", ainakin osittain. Itse en koe sitä ongelmana, ja huomasin, että sinulla oli myös sisua jatkaa käistäpäisistä temppuiluista huolimatta. Olen todellakin kaiken tämän tallin pyörityksen keskellä avun tarpeessa, joten kyllä, saat jatkaa: aloitetaan vaikka sillä, että tutustut Leeviin rauhassa maastakäsin. Käy taluttamassa maastossa, juoksuta kentällä tai maneesissa, kunhan puuhaat jotain niin, että pääset orin sielunelämään kiinni. Ainiin, ja olisin iloinen, jos varustaisit Leeviä silloin tällöin kun olen menossa ratsastamaan. Katsotaan sitten jonkin ajan päästä, onko sinulla innokkuutta ja riittävää taitoa kivuta orin selkään...

Ainiin, ja esittele itsesi toki muille tallilaisille (tee itsellesi kaappi foorumille)!


_________________
Amandan kullannuput Leevi, Fellu, Riepu, Lefa, Hani ja Armi. 💘
http://sunnuntai.esy.es/auburn

5 Vs: Leevin päiväkirja lähetetty Ma Loka 02, 2017 12:00 pm

Amanda S.

avatar
Tallinomistaja
J U M I S S A ?

Vuodenajalla ei ollut merkitystä siihen, miten ja monelta Amanda Sokka sai kammettua itsensä aamuisin ylös sängystä. Auringon valo ei kesällä herättänyt vaaleaverikköä yhtään sen aikaisemmin, eikä etenevän syksyn pimeys kuitenkaan lisännyt naisen pahantuulisuutta. Sama annos kiukkuista happamuutta kaksi tuntia heräämisen jälkeen. Amanda oli joutunut tosielämän limboon, jossa aamut toistivat samaa kaavaa päivästä toiseen.

Perijätär asetteli koulusatulan Leevin selkään, samalla silittäen pitkin ja rauhallisin vedoin tämän kaulaa. Ori hamusi karsinan pohjalta säilöheinän rippeitä, eikä kiinnittänyt omistajaansa lainkaan huomiota. Se oli viimeaikoina ollut varsin rauhallinen. Amanda kumartui ottamaan satulavyön ruunikon mahan alta, kiristi sen ensimmäiseen reikään, ja kehui tätä miellyttävällä äänellä hiljaa, kun kiukkuista vastustusta ei tullut. Vaaleaverikkö veti syvään henkeä astuen askeleen taaksepäin, ja silmäili hevostaan. Aamujen vaikeus oli tarranut takiaisen lailla toistuvaan kaavansa mukaan Leevin kehityksen, ja se turhautti Amandaa. Treenimäärän lisääminen oli kyllä saanut orin lauhkeammaksi ja kerryttänyt lihasmassaa oikeisiin paikkoihin, mutta jotain puuttui. Oliko ruunikolla motivaatio hukassa? Vai oliko perijätär toivonut liikoja, antanut sille liian suuret saappaat täytettäviksi? Mitä jos Leevi ei koskaan voisi yltää samalle tasolle kuin isänsä?

Amanda avasi karsinan oven ja nappasi kankisuitset siinä kiinni olevasta, kultaisesta naulakosta. Tallissa oli vielä muuten hiljaista, mutta jostain kauempaa perijätär kuuli Annan ja Jonnyn keskustelua siitä, oliko lakiehdotus maanantaiden kieltämiseksi realistinen vai ei. Perijätär pudisteli päätään suitsiessaan orin. Ihan kuin aamujen ja keskeneräisen kouluhevosen käsittelemisessä ei olisi tarpeeksi, vaaleaverikön piti selviytyä päivästä toiseen myös ihmissuhdessotkujen keskellä. Leevi pärskähti tyytyväisesti päätään pudistellen, kun Amanda kiinnitti viimeisenä leukahihnan. Ori kääntyi tuijottamaan omistajaansa isoilla mantelinmuotoisilla silmillään, ja tuuppasi tätä kevyesti turvallaan. Nainen hymähti. Kiusallinen aamu Mikaelin kanssa jatkojen jälkeen vaivasi edelleen, ja pelkkä ajatuskin nenille hyppivästä teini-Ellenistä sai Amandan kiehahtamaan raivosta. Ehkä kakaran kaappiin ilmestynyt kirjallinen varoitus auttoi miettimään epäsoveliasta käytöstä uudesta näkövinkkelistä. Leevi kuopaisi maata kyllästyneenä: draama seis, meillä on aika iso työmaa saada mut GP-radoille, muistatko? Vaaleaverikkö laittoi timantein koristellun kypärän päähänsä - pohjaltahan ei päässyt kuin ylöspäin, eikö niin?

Amanda ei ollut koskaan tuntenut itseään niin turhautuneeksi: Leevi polki paikoillaan, niskuroi kun ei jaksanut keskittyä ja pärisi kuin viritetty mopo. Nainen teki kaikkensa, muttei saanut puolessatoista tunnissa irti orista sitä, mitä oli salaa ja uhkarohkeasti toivonut. Ulkopuolisen silmään ratsukko oli varmasti näyttänyt ihan hyvältä, orin mielenosoituksia lukuunottamatta, mutta Amanda tiesi, että jonkin oli muututtava - muuten ruunikko saisi hyvästellä pallinsa ja lähteä ratsastuskouluun kiertämään uraa. Vaaleaverikkö taputti Leeviä antaessaan tälle pitkät ohjat. Se oli hionnut huolella ja lihaksikkaat ryntäät olivat vaahdonneen kuolan peitossa.

"Ryppyjä rakkaudessa?", maneesin katsomosta kuului huolestunut mutta vitsaileva kommentti, jonka Amanda olisi tunnistanut unissaankin Mikaelin sanomaksi. Komea ratsuttaja oli onnistunut livahtamaan paikalle hiljaa, eikä vaaleaverikkö tiennyt, kuinka kauan mies oli katsonut ratsukon ontuvaa yhteistyötä.

"Jotain sellaista", perijätär mutisi. "En tiedä missä on vika, minussa, hevosessa vai universumissa", tämä äyskäisi vielä ja tunsi valtavaa kaipuuta kilparadoille. Leevin kanssa kehtaisi tällä hetkellä näyttää naamansa korkeintaan nuorten ykköstason helpoissa luokissa, jos sielläkään. Mihin se kaikki ylitse vuotava potentiaali, jota Amanda ja Leevi ennen suorastaan tursusivat, oli yhtäkkiä hävinnyt?

"Tiedät hyvin, että kummankaan teistä kyvyistä se ei ole kiinni", Mikael hymyili leveästi nojaillessaan katsomon laitaan. "Fyysinen tai henkinen lukko, veikkaan", mies kallisti päätään katsoessaan kävelevää ruunikkoa.

Amanda tyytyi mutisemaan jotain epämääräistä vastaukseksi. Mikael liikkui vaarallisilla vesillä ottaessaan kantaa perijättären ongelmiin, mutta toisaalta, ehkä se oli juuri sitä, mitä tämä oli kaivannut. Ulkopuolisen näkemystä ja otetta tilanteeseen, jonka hallinta tuntui lipeävän vaaleaverikön omista käsistä. Ehkä kyse tosiaan oli jostain pään sisällä olevasta turhautumisesta, joko hevosella tai ratsastajalla, miksei molemmilla. Amanda pysäytti Leevin keskelle maneesia ja hyppäsi kevyesti alas orin selästä. Jotain oli tehtävä, tai paluu GP-radoille oli vain mahdoton unelma.


_________________
Amandan kullannuput Leevi, Fellu, Riepu, Lefa, Hani ja Armi. 💘
http://sunnuntai.esy.es/auburn

6 Vs: Leevin päiväkirja lähetetty Ti Loka 24, 2017 9:27 pm

Deorwynn G.

avatar
Hevosenhoitaja
24.10.

Kävellessäni Auburnin upean kartanon ohitse kohti hevosten tarhoja hyräilin hiljakseen lempibiisiäni. Suuri musiikin ystävä ollessani oli niitä lemppareita useampi, mutta tämä on ehdoton ykkönen. Se sai päivän, kuin päivän heti paremmaksi ja näin oli tänäänkin käynyt. Aamu, eilisestä puhumattakaan oli ollut aivan hirveä ja olin jo jättää tulematta tallillekin, mutta päätin kaikesta huolimatta tänne tulla. Onneksi tähän kaikkeen on kuitenkin tulossa helpotusta, nimittäin kolmen viikon päästä muutan Kallaan! Olin löytänyt itselleni juuri sopivan asunnon ja iloitsin siitä enemmän kuin paljon.  
 
Leevi ja sen vierustarhassa oleva punarautias hevonen, taisi olla Santtu, päätti ottaa selvästikin pienestä pakkaspuremasta kaiken irti molempien vedellessä aivan jäätäviä pukkeja ja laukka spurtteja tarhoissaan. Tiesin jo siinä vaiheessa, että tallille meno Leevin kanssa tulisi olemaan varsin vauhdikas ja olisin iloinen jo siitä jos ori ei jyrää ylitseni. Kutsuin hevosta portilla ja rapisutin taskussani olevaa karkkipussia saadakseni Leevin huomion. Ehkä vähän brutaalia antaa hevosen ymmärtää, että se saisi jotain tullessaan luokseni, mutta muuten en välttämättä saisi sitä laisinkaan kiinni. Onneksi onni oli puolellani edes tässä pienen pienessä hetkessä tänään ja ori ravasi luokseni ja sain laitettua sille sen riimun, sekä aseteltua ketjun tämän turvan päältä. Nyt olisi enää urakkana saada tämä nelijalkainen aikapommi talliin asti.  
 
Ihme ja kumma kuitenkin tapahtui, meidän ollessa jo talliovilla, kun minä olin ajatellut olevani tuolla jossain ojan pohjilla ja hevonen juoksentelemassa ympäri tallipihaa. Leevi oli toki ravaillut pää korkealla melkein koko matkan ja pyörinyt hyörimistään, mutta se ei ollut jyrännyt ylitseni tai lähtenyt viemään 6-0 minua. Olin helpottunut, mutta myös hämmentynyt ja ensimmäisenä tulikin heti mieleen, onko tämä hevonen kunnossa. Samalla tavalla kuin ihmiseltä kysyttäisiin "oletko kipeä?" jos hän ei ottanut karkkia. Oli miten oli, Leevi oli omat karkkinsa ansainnut jos käytös jatkui samanlaisena. Talutin hevosen hoitopisteelle, minne olin jo ennen hevosen hakua käynyt hakemassa harjapakin. Tänään olimme Leevin kanssa kahdestaan, kun Amanda oli muilla asioilla ja olinkin saanut naiselta tarkat ohjeet mitä tehdä hevosen kanssa. Nyt voisin toimia kuitenkin omassa rauhassa, ilman että vaaleaverikön kylmä katse seuraisi jokaista liikettäni, mikä oli ajoittain hyvinkin kuumottavaa. 
 
Harjatessani oria kuulin muiden puheensorinaa ja puhe tuli jatkuvasti kovemmaksi sekä selkeämmäksi, mikä tarkoitti, että he olisivat tulossa hoitopaikalle päin. Aavistukseni osui oikeaan ja pian he olivat jo hoitopaikan kohdalla. Melkein naurahdin, kun näin taas tämän punapäisen jätkän. Hän selvästi melkeinpä asuu täällä, kun näen hänet joka kerta käydessäni täällä tallilla. Hänen kanssaan oli liilahiuksinen nainen, jota en ollut aikaisemmin vielä nähnyt. He eivät selvästikään osanneet aavistaa, ettei Amanda olekaan Leevin kanssa. Tämän huomasin heidän kasvoistaan, ja kun punahiuksinen oli jo sanomassa Amandan nimeä, ennen kuin huomasi minut hänen sijastaan.  
- "Eh, ei aivan. Mä oon Veera, Leevin hoitaja" Naurahdin ja esittelin itseni, kun tämä kaksikko näytti olevan yhtä kysymysmerkkiä, siitä kuka olen. Amanda ei selvästikään ole siis vielä kertonut, että Leevillä olisi ylipäätään hoitajaa. 
- "Oon tainnutkin nähdä sut muutamaan otteeseen täällä. Mä oon Johnatan ja täs on Anna." Nainen moikkasi minulle ja nyt voisin itse vihdoinkin olla helpottunut siitä, että tuntisin edes joitakin täältä.  
- "Nyt on paljon kivempi, kun tiedän edes joitain tyyppejä täältä. En oo nimittäin mikään helposti ystävystyttävä persoona, jos suoraan sanotaan."  
- "No meiltä voit tulla kyselee apuu, jos on tarve" Jonathaniksi esittäytynyt poika tai mies, mihinkä kategoriaan hän nyt kuuluukaan sanoi, ennen kuin he jatkoivat matkaansa. Hän huikkasi vielä perään onnea Leevin kanssa. Siinä vaiheessa kiinnitinkin vasta huomioni Leeviin ja huomasin sen tähyillessä pikku ikkunoista ulos, että se oli seissyt harvinaisen rauhallisesti paikoillaan ja aloin jo miettimään tosissani, onkohan Leevi oikeasti kunnossa. En halunnut kuitenkaan heti soitella hädissäni Amandan perään, vaan päätin katsoa miten ori ulkona käyttäytyisi. Jos se on sielläkin tämmöinen, niin sitten kyllä soittaisin. Ei siinä mitään, jos hevonen ei riehu ja on rauhallisemmin, mutta Leeville jolle tämä riehuminen on jokapäiväistä puuhaa, niin kyllä tämmöinen käyttäytyminen herättää epäilyksiä. Nyt kuitenkin laitoin Leevin juoksutuskuntoon, nimittäin taluttelun lisäksi ajattelin käydä oriita vähän juoksuttamassa. Tämä tarkoitti siis vielä suitsien, suojien sekä juoksutusnarun hakemista satulahuoneesta.  
 
Satulahuoneessa oli minulle vielä tuntematon mies, ja pituudeltaan pitkä semmoinen. Tosin myös pakko sanoa, että ei häneltä ulkonäköäkään puuttunut, vaikka oli selvästikin minua monta vuotta vanhempi. Minut huomattuaan mies tervehti minua ja hän esittäytyi charmikkaan hymyn korostamana tallin ratsuttajaksi, ja että häntä voisi kutsua nimellä Mikael.  
- "Mä oon Veera. Leevin hoitaja!" Sanottuani olevani Leevin hoitaja muuttui miehen ilme oitis. 
- "Ai Ama on hommannu hoitajan Leeville? Okei...Mä en ole kuullutkaan tämmöisestä." Näytin itse nähtävästi sen verran hämmentyneenä miehen reaktioon, että hän vielä jatkoi sanomalla tuntevansa Leevin useamman vuoden takaa.  
- "Ahaa okei! No tiedänpähän ainakin nyt keltä tulla kysymään Leeviä koskevissa asioissa jos Amanda ei ole paikalla." En keksinyt mitään muuta sanottavaa, jotenka otettuani Leevin kamat tyydyin vain hymyilemään miehelle ja häivyin satulahuoneesta tuntien miehen katseen vielä huoneesta poistuessani. Ajatukseni pyörivät kyseisessä miehessä, ja hänen silmissään. Kirosin itsekseni ja totesin, että nyt ainakin tiedän pysyä kaukana hänestä jos haluan pitää ajatukseni selkeänä. Annoin kuitenkin asian olla ja keskityin nyt vain Leeviin, joka katsoi suurilla silmillään tuloani hoitopaikalle. Suojien laitto oli ainakin orille varsin hauskaa puuhaa sen nostellessa jalkojansa aina juuri silloin, kun olin saamassa tarrat kiinni ja Leevi päätti kaiken kukkuraksi olla haluamatta suitsia päähänsä, jotenka se nosti päänsä niin ylös kun vain sai. "Ei tätä hevosta mikään vaivaa, hitto soikoon! Leevi se pää alas nyt!" Kirosin ja koitin saada hevosen päätä alas.  
- "Heheh Leevi ei nuoria kauniita naisia saa tolleen kiusata, pitää olla herrasmies! Anna kun mä autan." Huomaamattani Mikael oli tullut luoksemme, joka sai tilanteesta vielä hirveämmän. Ensinnäkin mies varmasti kuuli kaiken mitä hevoselle sanoin ja nyt hänellä sekä Amandalla oli makeat naurut siitä, kun en saa edes hevoselle suitsia päähän...Samalla hetkellä hän oli jo ottanut paikkani ja saanut hevosen pään alas, sekä suitset päähän.  
- "Olepas hyvä. Älä huoli, kun sä tuut Leeville tutummaksi, niin ei se tommosia enää tee!" Kiitin miestä hieman vastahakoisesti ja onneksi hän ei jäänyt hoitopaikalle tapittamaan, vaan lähti sinne minne hänen alun perinkin piti mennä.  
 
Talutin Leevin kentälle ja en onneksi törmännyt enää Mikaeliin. Hevonen vaikutti jo pirteältä omalta itseltään, jotenka arvelin, että sillä oli vain rauhallisempi hetki niiden pukkilaukkojensa jälkeen. Olin hieman hämmentynyt siitä, että kenttä oli tyhjänä, kun ottaa huomioon tämän upean sään ja kellonajan. En kuitenkaan valittanut saadessani olla Leevin kanssa kahdestaan. Kävelin ensin hevosen rinnalla saadakseni hevosen kuulolle ja ymmärtämään, että minä olin vieressä eikä hevonen voinut mennä mihin tahansa, milloin itse halusi. Siinä meni jälleen oma hetkensä ja samalla tavalla kuin viime kerrallakin tein pysähdys - peruutus tehtäviä. Jos hevonen suoriutui hyvin, saattoi se saada namin tai sitten kehuja ja palkkioksi annoin hevoselle myös enemmän omaa tilaa. Tätä teimme kutakuinkin viitisentoista minuuttia, kunnes ori alkoi ymmärtämään mitä siltä tahdoin ja vähitellen se kulki perässäni ilman, että se oli jatkuvasti menossa ohitseni. Silloin päätin siirtyä juoksuttamiseen ja ohjasin Leevin ympyrälle. Se selvästikin tiesi mitä oltiin tekemässä, sen jo ollessa ympyrällä meno päällä, ennen kuin edes sille kerkesin sanomaan mitään. Siinä se ravaili häntä korkealla suurin askelin ja minulla ei tainnut olla minkäänlaista osaa tai arpaa siihen, että saisin Leevin takaisin käyntiin - ei ainakaan nyt. Jotenka annoin sen ravata, olimmehan me jo alkulämmitelleet käynnissä, jotenka hevonen saisi nyt purkaa energiansa juoksutusnarun päässä. Hyvä, kun en itse joutunut vietäväksi, kun orilta välillä tuppautui unohtumaan se ympyrällä pysyminen.  
 
Hevonen laukkasi tahdikasta laukkaa harja hulmuten suurella tyhjyyttään kaikuvalla kentällä auringon paistaessa puiden välistä purevan kylmässä ilmassa ja en voinut muuta kuin ihailla hevosen ulkonäköä sekä sen askelia. Sen purettua ylimääräisen energiansa kulki se jo nätisti narun päässä lukuun ottamatta niitä satunnaisia riekkumisia, kun teki mieli ottaa laukassa pieni spurtti, päätä alas ja takaperä nousuun vieden samalla minua narun päässä. Siitä huolimatta, että Leevi oli vaikea käsiteltävä ja suuren egon omaava, niin osasi se olla ihan mukavakin. Huomioon ottaen, että osaa edes jotenkin lukea hevosen pään menoja mitä siellä tapahtuu. Se oli itselleni hieno hetki, kun pelkillä ääniavuilla yhtään naruun koskematta sain hevosen ravin kautta käyntiin ja hevonen vaikutti vieläpä tyytyväiseltä, kulki pitkin käyntiaskelin kaula alhaalla pärskähdellen.  
- "Sehän kulki hienosti, teistä tulee vielä hieno pari!" Tuttu ääni kuului takaani ja ääni sai minut hieman säikähtämäänkin. Käännyin katsomaan tulijaa, Mikael talutti yhtä tallin hevosista ja hänen perässään tuli myös tuttu punapää Jonathan, hevosen kanssa hänkin. 
- "Ai hei...No miten sen nyt ottaa, et ollut näkemässä aivan kaikkea. Ties miten huonosti meillä menii" Yritin saada vastapainoa Mikaelin heittämille kommenteille, miehen kehuminen ja hänen äänensävynsä alkoi nimittäin jo pikku hiljaa ärsyttää, eikä haitannut yhtään, että olimme Leevin kanssa valmiita lähtemään. Mies vain naurahti tokaisulleni ja Jonathankin tokaisi hevosen toimivan ainakin paremmin minun kanssani, kuin hänen. Molemmat nousivat omien ratsujensa selkään ja me poistuimme Leevin kanssa tallin puolelle, vaikka ori olisi selvästikin halunnut jäädä kaveeraamaan heppaystäviensä kanssa.  
 
Satulahuoneessa ei tällä kertaa ollut minua lukuun ottamatta ketään, kun kävin viemässä Leevin varusteet sekä hoitopakin takaisin paikoilleen. Satulahuoneessa oli aina mukavan lämmin ja tulisin varmasti täällä viihtymään talviaikaan, jos niitä kovia pakkasia Suomeen edes enää tulisi. Palasin takaisin Leevin luokse ja nyt olisi aika viedä ori takaisin pihalle. Toin sille aiemmin lupaamani herkut, oli se ne kyllä ansainnutkin. Olin pilkkonut ämpäriin omenia, porkkanaa ja leipää. Leeville näytti maistuvan ja ennen kuin selkäni ehdin kääntää, oli ämpäri jo tyhjä. Laitoin loimen hevoselle ja muutamaan otteeseen sitä sainkin yrittää, kun aina meni joku huonosti oriin pyöriessä malttamattomana ulos päästäkseen. Loimen sain kuitenkin hevoselle laitettua ja lähdin sitä viemään ulos. Samaan aikaan talliin tuli sisälle vaaleahiuksinen ja kuin jääprinsessan näköinen nainen kylmän sinisten silmiensä kanssa taluttaen kimoa hevosta. Olin muistaakseni nähnyt hänet kerran aikaisemmin, mutta en tiennyt hänen nimeään, tiesin vain että hän ei ollut ystävällisimmästä päästä. Kuitenkin päätin naista moikata, ja hänen katsottuaan minua päästä varpaisiin kummastuneena kuka olin ja sen jälkeen vielä hämmentyneempänä nähtyään minut taluttamassa Leeviä, vastasin hänelle Amandan puolesta, jolta tämä olisi varmasti käynyt utelemassa kuka oikein olin. 
- "Nii oon tosiaan Veera ja hoidan Leeviä, jos sitä kummastelit."  
- "Aha. En olis uskonu, että Amanda ottaisi tuolle hevoselleen mitään hoitajaa, varsinkaan..." Vielä tuntematon blondi jätti lauseensa kesken ja arvelin hänen aikovansa sanoa minusta jotain, mutta päätti jättää sitten sanomatta. "öh niin no mä oon kuitenki Ellie ja vuokraan tätä hevosta". Meinasin sanoa hänelle, että hieno hevonen, koska se oli selvästikin esteratsu ja esteratsastuksen ollessa minulla henkeen ja vereen, niin en voinut hevosta olla ihailematta. Kuitenkin Ellie päätti keskustelumme yhtä nopeasti, kuin se oli alkanutkin ja lähti viemään kimoa hevosta hoitopaikalle, jotenka lähdin itsekin viemään Leevin takaisin ulos. Hyvä päivä, kun tiesin jo neljä tallilla kävijää, kun luulin sen jäävän Jonathaniin ja Annaan.  
 
Päästin Leevin sen tarhassa vapaaksi ja sanoin oriille heipat. Se selvästikin vielä koitti tuuriaan hamuilemalla taskujani, mutta tympääntyi minun näyttäessä, ettei taskuissani ollut enää mitään ja lähti sitten pois omalle heinäkasalleen. Samalla huomasin, että punarautiasta Leevin viereistä tarhakaveria tuli tämä brunette nainen hakemaan, jolta olin mennyt ensimmäisenä tutustumispäivänäni kysymään apua. Moikkasin hänelle ja hän kysyi olinko hakemassa Leeviä vai mitä olin tekemässä. 
- "Ei en ole, toin hevosen vain takaisin!" 
- "Aa okei, ootkos sä muuten Leevin uusi vuokraaja?" 
- "Mä hoidan Leeviä, vuokraajan pestiin on vielä vähän matkaa:" naurahdin ja samalla esittelin itseni.  
- "Heh no Leevin kanssa saakin tehdä vähän töitä, että sen kanssa tulee toimeen ja saa hommat toimimaan. Mä oon Alessa, omistan tosiaan tämän hevosen, Santun." Kehuin hevosen upeaa ulkonäköä ja lopuksi sanoin heipat Alessalle lähtiessäni itse omalle autolleni. Tämä päivä riittäisi minulle enemmän kuin hyvin alkaessani muistuttamaan enemmän jäistä pingviiniä, kuin ihmistä, pukeutuessani selvästikin liian kevyesti tähän päivään. Kuuma kaakao ja vohvelit kuulostivat omaan makuun enemmän kuin maittavilta tähän hetkeen, jotenka voisin varmaankin poiketa jossain Kallan kahvilassa kotiin mentäessä.

7 Vs: Leevin päiväkirja lähetetty Pe Loka 27, 2017 10:47 am

Amanda S.

avatar
Tallinomistaja
Mukava saada sinut käymään taas tallilla, ja hienoa, että satuit ruuhka-aikaan paikalle: shokkihoitona paljon uusia kasvoja kerralla, joten etköhän sinäkin kotiudu Auburniin alta aikayksikön. Leevi ei ole viime aikoina tosiaan ollut omaitsensä, ja helpottavaa kuulla, että sinäkin huomasit sen. Jokin orin käytöksessä on muuttunut, joten vien sen käymään klinikalla - ihan vain varmuuden vuoksi. Maha täytynee kuvauttaa hiekan varalta. Klinikka käynnin jälkeen, jos ja kun kaikki on kunnossa, voisimme katsoa yhdessä, mikä päivä valvovan silmäni alla voisit ratsastaa orilla. Siitä olisi hurjasti apua, sillä tarvitsen kipeästi apua Leevin liikutuksessa: jos yhteistyö pelaa, saisit itsenäisesti alkaa ratsastamaan.


_________________
Amandan kullannuput Leevi, Fellu, Riepu, Lefa, Hani ja Armi. 💘
http://sunnuntai.esy.es/auburn

8 Vs: Leevin päiväkirja lähetetty Su Marras 05, 2017 10:20 am

Verneri K.

avatar
Hevosenomistaja
Miten tätä ajetaan?

Verneri piti pohkeita tiukasti ja tasaisesti lihaksikkaan orin ympärillä, antoi edestä tilaa ja kehotti ruunikkoa liikkumaan eteenpäin. Leevi pärskähteli, viuhtoi paksua, showshinella selvitettyä häntäänsä ilmassa ja kannatteli päätään korkeammalla kuin koskaan aikaisemmin: edessä oli este. Toisin kuin moni muu Auburnin hevosista, Leevi ei yrittänyt imeä pienelle ristikolle, vaan päinvastoin, se hidasti. Ori oli suorastaan järkyttynyt, kun tummahiuksinen vieras mies selässä kehotti kaikesta huolimatta jatkamaan kohti korotettuja puomeja. Vernerin kasvoilla lepäsi huvittunut virne, sillä Leevi liikkui voimakkaasti jotain kootun ravin ja passagen väliltä, ja se teki keventämisen vähintäänkin mielenkiintoiseksi. Ristikon kohdalla puoliverisen korvat olivat katketa, niin hörössä ne olivat, ja ori kurottautui korskuen haistamaan ilmaa esteen yllä. Verneri oli varautunut tämän kaltaiseen reaktioon, joten kokenut esteratsastaja sai pidettyä ruunikon liikkeessä, ylityksen ollesssa surkuhupaisa: kaikki neljä jalkaa nousivat vuoronperään niin korkealle kuin se oli hevoselle anatomisesti mahdollista. Mies siirsi kätensä Leevin kaulalle ja kiitti tätä kevyesti taputtaen.

Amanda seurasi ratsastusareenan keskellä ratsukkoa suu tiukkana viivana.
"Tiesin sen! Se tulee katkomaan jalkansa ja parhaimmassa tapauksessa kompuroi ja kaatuu Isben päälle", blondi parahti ja valui kyykkyyn peittäen kasvonsa käsillään. Kilpailullisuus ja voitontahto olivat saaneet Amandan lyömään siskonsa kanssa vetoa, ja molemmat olivat osallistumassa Kalla CUP:in osakilpailuun tavanomaista erikoisemmilla hevosvalinnoilla. Isabellan tulevaisuus Leevin kanssa esteluokassa näytti nyt synkemmältä kuin vedonlyönnin hetkellä: jos orin suorittaminen olisi tätä luokkaa, menettäisi perijätär pian sekä hevosensa että siskonsa.
"No puomeihin se ei ainakaan kinttujaan sotke", Verneri huudahti ravatessaan ruunikon kanssa isoa ympyrää. Mies yritti saada Leeviltä irtoamaan liikettä eteenpäin, mutta ori tuntui olevan häkeltynyt edelleen ristikosta, ja tanssahteli vain lyhyttä askelta ylöspäin.
"Sitä en tosin tiedä, pääseekö ne maaliin asti, jos esteet saa tän pomppimaan vaan paikoillaan", mies naurahti. Eteen ratsastaminen ei ollut koskaan tuntunut niin vaikealta: Vernerin oma hevonen, Love, oli estehevoselle tyypilliseen tapaan kuumuva, reaktiivinen ja yli-innokas, jonka kanssa ongelmat olivat lähinnä vauhdin ja etäisyyksien säätelyssä. Leevin kanssa ongelma oli päinvastainen, ja korkean tason kouluhevosena monimutkaisia asetuksia oli paljon enemmän ja se reagoi kaikkiin apuihin äärettömän herkästi - varsinkin silloin, kun oli äkillisestä lajin vaihdoksesta hämillään. Niimpä niinkin yksinkertainen ongelma, kuin pidempi askel ja keskiravi, muuttui piruettia vaikeammaksi suorittaa. Verneri päätti nostaa laukan, ja kokeilla lähestymistä uudelleen.

"Voi luoja en pysty katsomaan", Amanda valitti, raotti sormiaan ja katsoi ratsukon menoa niiden välistä. Leevi näytti liikkuvan irtonaisemmin laukassa, mutta tullessaan uudestaan ristikon linjalle, koikkarointi alkoi. Verneri ratsasti ruunikkoa ihailtavan suoraan, vaikka ruunikko vaihtoi kahdella peräkkäisellä askeleella jopa laukkaa. Blondi lopetti hengittämisen nähdessään, kun Leevi päätti ponnistuspaikan olevan aivan liian kaukana. Verneri ruunikon selässä oli kuitenkin kuin lahja Luojalta, sillä tämä oli tilanteessa hereillä ja ponnistus jäi epätavallisen korkeaksi laukka-askeleeksi. Ratsukko päätyi aivan ristikon juureen, josta Leevi kiipesi naurettavalla ilmavaralla yli. Amanda päästi tuskaisen rääkäisyn.

"Ainoa asia mikä estää sen, ettei täällä loju ruumiita on se, että olet ihan pätevä esteratsastaja. Mutta entäs sitten, kun selässä on Isbe... Tuollainen leiskautus ei olisi jäänyt vain yritykseksi, ja siitä kirpusta olisi tullut jauhelihaa", Amandan olisi tehnyt mieli repiä hiukset päästään. Verneri jatkoi laukkatyöskentelyä samalla kuunnellen blondin valitusta.
"Älä vähättele siskoas", mies totesi luoden nuorempaan perijättäreen merkitsevän katseen. Isabellalla ei ehkä ollut kunnianhimoa ja kokemusta ammattilaisurasta ratsastajana niin paljon kuin pikkusiskollaan, mutta rahkeita olisi kyllä ollut. Verneri ratsasti hallitusti laukassa kulmaan, ja pyysi sitten oria lisäämään vauhtia pitkällä sivulla. Leevi pärskähti ja heitti villisti takapäätään, ennen kuin vastasi pyyntöön ja venytti askeltaan.
"Unohdat että se on dominoinut esteluokkia Eelan kanssa, eikä sen tamman kanssa mikään oo itsestäänselvyyttä. Leevillä ei ehkä oo silmää hyppäämiselle, mutta ei sillä oo myöskään vauhtia", tummahiuksinen huomautti. Jos sisaruksista jommalla kummalla oli osaamista ja taitoa selviytyä esteradasta, se oli Isabellalla. Sekin kertoi jo paljon, ettei Amanda ollut itse lähtenyt kokeilemaan hyppäämistä Leevillä, vaan oli napannut Verneriä hihasta nähdessään tämän saapuvan Loven kanssa Auburniin. Mies siirsi ruunikon raviin ja alkoi keventämään.

"Niin, dominoivat esteluokkia kivikaudella", Amanda nyrpisti nenäänsä. Sisarrakkaus sai naisen puhumaan kuin ei välittäisi brunetesta pätkääkään, mutta oikeasti tämä toivoi vain sydämensä pohjasta, ettei Leevin ja Isabellan yhdistelmä esteradalla koituisi kenenkään kohtaloksi. Blondi nousi suorille jaloille, antaen katseensa seurata ravaavaa ratsukkoa. Klinikka käynti oli osoittautunut turhaksi ja antanut mielenrauhan siitä, ettei Leevillä ollut mitään fyysistä vikaa, mutta edelleen se näytti tahmealta ja vastahakoiselta liikkumaan. Amanda huokaisi.
"Ratsasta se vielä kertaalleen ennen kisoja", perijätär määräsi.
"Ja hyppää sillä rataa, ties mitä tapahtuu kun esteitä tarvitsee ylittää enemmän kuin yksi samoilla vauhdeilla. Etkä sano mitään Isbelle", blondi ilmoitti terävästi.

Verneri käänsi katseensa Amandaan ja pyöräytti silmiään. Tyypillistä Sokkaa - kysyminen ja pyytäminen olisi aivan liian kohteliasta ja kilttiä. Mies käänsi orin isolle ympyrälle taivutellen ja asettaen tätä ensin sisään, sitten ulos.
"Missä Isbe muuten on", Verneri kysyi ratsastuksen lomassa.
"Ei olla törmätty", mies jatkoi vaisummin. Jostain syystä Verneri oli kuvitellut, ettei menisi päivääkään Auburnissa, ennen kuin brunette kävelisi vastaan joko kartanon pihalla tai tallissa. Sen sijaan mies oli jo kolmatta kertaa siskojen tiluksilla, eikä Isbestä ollut näkynyt vilaustakaan. Verneri kurtisti mietteliäänä kulmiaan. Välttelikö brunette tätä?

"Ai ette vai", Amanda kihersi hämmästyneenä.
"No, hyvää kannattaa odottaa!"

9 Vs: Leevin päiväkirja lähetetty Ma Marras 20, 2017 11:30 am

Deorwynn G.

avatar
Hevosenhoitaja
20.11.

Kaikilla vaikutti olleen juhlissa meno päällä, kun vastaan tuli aina enemmän tai vähemmän uupunutta porukkaa, vaikka juhlista onkin jo muutama päivä. Itse en yövuoroni takia harmillisesti juhliin päässyt, mutta en minä nyt muutenkaan mikään kova juhlija ollut, eikä näin ollen se juurikaan minua haitannut. Leevi oli kuitenkin omassa elementissään ja vauhti päällä hakiessani sitä sisälle. Kiinnitin myös huomioni uusiin hevosiin ja totesin itsekseni, että ei tänne Auburniin kyllä huonoja hevosia hankittu. Olin itse kuitenkin enemmän kuin tyytyväinen tähän omaan villikko hoitohevoseeni. Vihdoinkin meillä oli alkanut löytymään sitä yhteistä säveltä, vaikka sitä tekemistä toki vielä on ja paljon, mutta ollaan me siitä huolimatta edistytty paljon alkutilanteesta.  
 
Jouduin hakemaan itseni päälle lisävarustusta, kun ihokarvat nousivat pystyyn tästä koleasta säästä. En totisesti ollut talven ystäviä ja tuntui, että vaikka kuinka paljon puin päälleni, niin mikään ei riitä pitämään minua lämpimänä - ottaen huomioon myös sen ettei vielä edes ollut talvi. Onneksi minulla oli täällä tallilla oma patteri lämmittämässä, korkeutta löytyi reilu puolisen toista metriä ja patterissa lämpöä suunnilleen 37º. Toki se olisi helpottanut jos se patteri olisi pysynyt paikoillaan, kun käteni sen harjan uumeniin upotin. Leevi oli kuitenkin enemmän kiinnostunut herkuista, mitä taskuihini olin laitellut. Aloitin harjaamaan hevosta perusteellisesti - ehkä liiankin, kun Leeviä alkoi jo pänniä harjatessani sen jalkoja neljättä kertaa.  
 
Hyvästä säästä huolimatta päätin hevosen kanssa mennä maneesiin tekemään maastakäsittely tehtäviä. Ne pienetkin auringonsäteet jotka eksyivät maneesiin ikkunoista loi paikasta vielä hienomman ja sen ollessa vielä täysin tyhjä, saimme Leevin kanssa nauttia siellä olosta kahdestaan. Aloitin keskittymällä siihen, että sain hevosen taas kulkemaan vierelläni ilman, että täytyi jatkuvasti hevosta käskeä taaemmaksi. Hevosen kulkiessa nätisti vierelläni, annoin hevoselle enemmän tilaa ja kävelin kaikenlaisia kiemuroita maneesissa välillä pysähtyen. Leevi kulki perässäni hyvin, vaikka se pysähtyminen silloin kun minä pysähdyin olikin vähän hakoteillä. Halusin pyrkiä siihen, että ilman koskettamista saisin hevosen pysähtymään, peruuttamaan ja väistämään. Siinä oli tekemistä varsinkin kun Leevillä tuntui olevan hermot koetuksella tämmöisissä tehtävissä. Tosin tuskinpa Amanda tai kukaan muukaan on tämän hevosen kanssa hirveästi maastakäsittely tehtäviä harjoittanut, niin siihen katsottuna Leevi pärjäsi oikein hyvin.   
 
Olimme Leevin kanssa lopettelemassa, kun maneesiin tuli minulle vielä täysin vieraita ratsukkoja. Maneesissa oli alkamassa näemmä valmennus, jotenka me Leevin kanssa poistuimme muiden tieltä. Tunnistin ratsastajista vain yhden, Mikaelin ja tervehdinkin häntä maneesista lähtiessämme. Leevin kanssa oltiin matkalla talliin, kun kaikkien muiden perässä tuli vielä juoksujalkaa yksi ratsukko maneesille, ja naisella oli friisiläisensä kanssa niin kova kiire, että ei kerennyt edes tervehtimään - tiedä sitä huomasiko hän edes meitä, kun hevosensa kanssa aikamoista vauhtia paineli maneesille. On tämä hevosharrastus kyllä aikamoinen, kun aina saa olla juoksemassa joka paikkaan. Meillä ei kuitenkaan Leevin kanssa ollut mikään kiire, jotenka talutin Leevin talliin ja päätin kokeilla mitä ori tuumisi venyttelemisestä.

Sponsored content


Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun  Viesti [Sivu 1 / 1]

Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa