Et ole sisäänkirjautunut. Kirjaudu sisään tai rekisteröidy

Sivustakatsoja | Daniel Susineva

Lähetä uusi viesti  Vastaa viestiin

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas  Viesti [Sivu 1 / 1]

1 Sivustakatsoja | Daniel Susineva lähetetty La Marras 04, 2017 11:51 pm

Daniel S.

avatar
Vierailija
Daniel ei kuulu Kallaan. Daniel ei kuulu Auburniin. Daniel on kuitenkin aikeissa antaa hevosensa Amandan käsiin. Siispä Daniel eksyy välillä spinnareihin. Daniel sanoo hei ja menee sitten takaisin omaan nurkkaansa mörköilemään.

Sivustakatselija asuu Vänrikinmäellä, pitää omaa DS Valmennustallia ja kilpailee ja valmentaa työkseen.

Täällä nähtävät tarinat julkaistaan usein Seppeleen foorumilla, mutta Auburnia, Amandan kanssa tehtävää yhteistyötä ja Zetaa koskevat tarinat laitan esille myös tänne.



Viimeinen muokkaaja, Daniel S. pvm Su Marras 05, 2017 12:04 am, muokattu 1 kertaa

2 Vs: Sivustakatsoja | Daniel Susineva lähetetty La Marras 04, 2017 11:54 pm

Daniel S.

avatar
Vierailija
Toisaalla
30. syyskuuta 2017

Kilpailupäivä oli vasta alussa. Daniel oli matkassa oppilaansa Johanneksen ja hänen osallistuvaisen äitinsä kanssa. Jose ei ollut enää mikään lapsi, mutta Mette lähti aina mukaan poikansa kilpailureissuille. Äidin ja pojan väleihin valmentaja ei halunnut puuttua, joten hän keskittyi poikaan ja hevoseen, mutta jopa Danielin kaltaisen henkilön oli mahdotonta huomata jännitteitä Vuomaiden välillä. Mette kustansi poikansa harrastuksen ja odotti tältä tuloksia. Daniel ei ollut varma, halusiko Jose edes ratsastaa, saati kilpailla, mutta pojassa ei ollut uskallusta käydä äitinsä tahtoa vasten.

Oli siinä hänellä valmennettavia. Danielista tuntui, että hänen luokseen tulevilla ratsukoilla oli kaava. Epävarma, helposti itsetuntonsa murtava nuori miesratsastaja, hevonen, jossa oli ainesta ja äiti, jonka odotusten pettäminen tuntui olevan huoneen nurkassa kirjovehkan takana kyhjöttävä elefantti. Jep. Johannes ei tainnut olla ainoa, joka oli tuonut samankaltaisen yhtälön Danielin kotitallin käytäville.

Kummassakin pojassa oli mahdollisuuksia kehitykseen, mutta Daniel ei aina tiennyt, mitä heidän kanssaan tulisi tehdä. Sekä Jose että Robert tarvitsisivat ennen kaikkea itseluottamusta ja uskoa siihen, että aika, harjoitus ja hyvien askelten huomaaminen tekisi kyllä taikansa. Oli haastavaa, kun valmennettavat nuoret ratsastajat kamppailivat oman päänsä kanssa. Daniel olisi antanut, no, ainakin vasemman pikkuvarpaansa, jos se olisi tehnyt malttavaisena, luotettavana ja luottamusta kasvattavana guruna olemisesta helppoa. Ei se vaan ollut. Helppoa. Hevosen valmentamisesta Daniel tiesi paljon, mutta ratsastaja oli asia erikseen. Hän osasi neuvoa apujenkäyttöä, mutta lopulta iso osa kouluohjelmasta urheilusuorituksena ja ratsastuksesta yleensä riippui siitä, mitä pään sisällä tapahtui. Sinne Daniel ei osannut tai ainakaan uskaltanut kajota. Tunteiden kanssa hän oli kuin kömpelö tarjoilija, joka kippasi juomat syliin ja tiputti lautaset lattialle.

"- mutta luulisi, että 68 prosenttia on ihan realistinen tavoite", Mette kuului juuri paukuttavan pojalleen.
"No jaa", Jose murahti jurona. "Hevoselle varmaan."
"Se pystyisi enempäänkin", Meteltä karkasi, mutta Danielin varoittavasta vilkaisusta äiti-ihminen ymmärsi, ettei nyt ollut oikea aika lietsoa pojan epävarmuutta. "Ja sinäkin. Kun vaan keskityt."
"Just."
"Mette on ihan oikeassa siinä, että te yllätte helposti 68 prosenttiin, jos ei satu isoja rikkoja. Tulihan viimeksikin yhdeltä tuomarilta jopa seiskyt", Daniel muistutti Johannesta edellisistä oikein hyvin menneistä kilpailuista. "Mutta kohtahan me vasta nähdään, missä mielentilassa McSteamy on tänään."

Johanneksen hevonen, Scotspine McSteamy, oli hieno kimo ori. Oliko se sopiva hevonen nuorelle ratsastajalle juuri nyt? Daniel ei ollut siitä aivan yhtä mieltä Meten kanssa, joka hoki uppiniskaisesti, että pojan pitäisi oppia ratsastamaan muitakin kuin helppoja hevosia. Jos Johannes olisi ollut itseluottamusta uhkuva ja rohkea ratsastaja, hän ja Steamy olisivat ennen pitkää napanneet ruusukkeen ruusukkeen perään. Nyt Daniel epäili, että kuuma kilpaori söisi Josen viimeisenkin motivaation, mutta toistaiseksi hän ei voinut sanoa ajatustaan ääneen.

Danielilla oli mukana omiakin ratsastettavia. Toinen hänen hevosistaan oli tietenkin Zeta. Tamma pääsisi tekemään mukavan interin, ja Daniel odotti innolla pääsyä radalle sen kanssa. Zeta oli tehnyt hyvä Grand Prix -ohjelmia kesän mittaa. Vähitellen siihen oli alkanut tulla hetkittäin sellaista rentoutta ja helppoudentunnetta, jota Daniel halusi tuntea. Zeta oli voimistunut, ja mikä kaikkein parasta, se oli kai alkanut uskoa, että se osasi tehdä siltä pyydetyt tehtävät.

Samaan luokkaan tulisi myös 16-vuotias asiakashevonen. Baltimore Blue Eye oli ollut muutaman vuoden junioriratsastajalla oppimestarina ja sitä ennen kilpaillut GP:täkin. Sen nuori ratsastaja oli päättänyt luopua kilparatsastusharrastuksesta, ja niin tumma ruuna lähetettiin Danielin ratsastettavaksi ja myöhemmin myytäväksi. Pekoksi kutsutusta ruunasta haluttiin mahdollisimman suuri myyntisumma, joten Danielille oli annettu tehtäväksi osoittaa, että se tekisi vielä hyviä tuloksia vaikeallakin tasolla. Daniel ei inttänyt vastaan. Pekko oli mukava hevonen, josta joku laadukkaasta harrastamisesta kiinnostunut ihminen saisi hyvän opettajan ja kilpakumppanin vielä pariksi tai peräti muutamaksi vuodeksi. Sen kanssa olisi hyvä hankkia rutiinia vaativiin ja vaikeisiin koululuokkiin.

"Käydään ilmoittautumassa ja otetaan sitten Steamy ulos", Daniel sanoi Johannekselle. "Ja jos Mette mitenkään viitsit, voisit ottaa Pekon talutettavaksi sillä välin kun Jose verkkaa. Mulla tulee tiivis aikataulu hevosten kanssa."

Yhdessä valmennettavansa kanssa Daniel lähti kansliaan. Kilpailut eivät olleet osallistujamäärältään kovin suuret. Meten läsnäolo oli sikäli siunaus: tarmokas hevosnainen helpottaisi huomattavasti kahden hevosen puljaamista samaan luokkaan. Danielin kaksi hevosta sen sijaan olivat pelastus Johannekselle. Kansliaan mentäessä hän sanoikin:
"Hyvä, että pistät mutsin hommiin. Se ei kerkeä hiillostaa mua."
"Mä ajattelinkin, että saatat olla tyytyväinen, jos se nakitetaan mun hevosenhoitajaksi", Daniel virnisti. "Hyväähän se tarkoittaa, mutta ymmärrän, jos haluat keskittyä rauhassa."
"Joo."

Matkalla takaisin hevosautolle Daniel yllättyi nähdessään pitkän vaalean naisen, suunnilleen omanikäisensä. Nainen näytti mallilta, eikä se ollut sikäli ihme, sillä hän oli juuri sitä. Daniel ei olisi tiennyt sitä, ellei hänen kisahoitajansa Mimosa olisi tuhahdellut ja märissyt (Danielin mielestä kateellisena) jotakin aiheeseen liittyvää. Danielille Amanda Sokka oli kilpakumppani. He tapasivat usein kilpailuissa ja toisinaan valmennus- ja klinikkatapahtumissa. Joskus Daniel oli lainannut Amandalle kannusremmejä hänen omansa katkettua. Danielilla oli aina mukana useammat. Hän oli sanonut sen stressaantuneelle blondille, joka oli tuhahtanut ja tuijottanut häntä terävästi.
"Niin mullakin, paitsi jostakin syystä juuri tänään", oli kipakka vastaus kuulunut.
Vaikka tuttavuus oli alkanut niin kuin oli, oli vaikea välttää tulemasta edes hieman tutummaksi, kun kiersi monet samat kilpailut vuodessa. Joskus juhlittiin ja juteltiin after ride partyilla, toisinaan vaihdettiin ohimennen pari sanaa verryttelyalueella ja onniteltiin toista sijoituksesta.

Niinpä, kun Daniel näki Amandan, hän ei epäröinyt tervehtiä.
"Morjens", mies tokaisi kohdalle osuessaan. "En huomannut sua lähtölistoissa?"
Amanda heilautti kättään tervehdykseksi ja kohautti olkiaan vastaukseksi.
"Ei mulla ole nyt hevosta näihin luokkiin", hän sanoi.
Tosiaan: Amandan GP-hevonen oli eläköitynyt, ja nuorempi kouluratsu taisi olla vasta, mitä, neljävuotias? Olihan Sokilla tietysti tallissa muitakin hevosia, mutta tällä kertaa Amanda oli paikalla ilman hevosia.
"Tulin kisaturistiksi", hän kertoi ja kohautti taas olkiaan. "Nyt kun kerran olen Suomessa, ajattelin, että voin yhtä hyvin tulla katsomaan skaboja. Mitä sä menet ja millä?"

Johannes seisoskeli heidän vieressään eksyneen näköisenä. Nuori poika tunsi olonsa vaivautuneeksi ja noloksi. Olisipa hän vain jatkanut matkaansa autolle ja jättänyt Danielin juttelemaan tuon mallikaunottaren kanssa, eikä pysähtynyt urpona viereen kolmanneksi pyöräksi.

"Mulla on Zeta ja yksi asiakkaiden hevonen intterissä, ja Jose menee omallaan vaativa A:n. Pitääkin ruveta jo laittamaan hevosia valmiiksi", Daniel sanoi kelloaan vilkaisten.
"No, mä tulen hetkeksi hengailemaan teidän kanssa", Amanda päätti.
Amanda ei kysellyt. Amanda tuli.

"Olet sä jotakin töitä Zetan kanssa tehnyt", Amanda myönsi toteavaan sävyyn ja siveli myrskynharmaan tamman kaulaa. "Hyvässä kondiksessa. Miksi inter? Miksei GP?"
"Se tekee tän ohjelman paljon varmemmin. Pakko antaa sille nyt tämmönen kiva väliohjelma, niin se pysyy itsevarmana. Eikä veny päivä niin paljon", Daniel perusteli ja nytkäytti vähän hartioitaan.
"Vitsi, pääsisipä itsekin taas kunnolla kilpailemaan. No, vielä munkin vuoroni tulee, ja sitten mä vien kaikki palkinnot teidän nenän edestä", Amanda uhkasi ja hymyili pirullisesti. "Niin että nauti palkintojenjaoista vielä kun niihin pääset."
"Mä nautin", Daniel lupasi.

Siitä tuli hyvä kilpailupäivä. Johannes pääsi palkintojenjakoon McSteamyn kanssa. Se teki pojalle hyvää, ja Danielista oli ilo nähdä hymyn nykivän Josen suupieltä, kun ruusuketta kiinnitettiin Steamyn suitsiin. Daniel ratsasti itse kaksi enimmäkseen ihan odotuksien mukaista ohjelmaa. Pekon kanssa piruetti vasemmalle hajosi, kun tahti katosi. Tuplakertoimella liikkeen heikot pisteet tiputtivat prosentteja ikävän paljon, ja kun joka askeleen vaihdoissa vielä tuli pieni virhe, Pekko ei päässyt sijoille.

Zeta, Danielin kruununjalokivi, kuitenkin ilahdutti. Se teki upeat vaihdot, eikä sen passagessa ollut moitteen sijaa. Zeta oli huikean hyvässä vedossa, ja Daniel oli onnensa kukkuloilla tuodessaan sen lopputervehdykseen onnistuneen ohjelman pääteeksi. Zetassa oli vielä niin paljon virtaa, että se jaksoi säpsähtää vähän hajanaisten aplodien alkaessa. Daniel hymähti ja rapsutteli harmaan tammansa kaulaa. Kova työ oli vihdoin alkanut maksaa itseään takaisin.

"Tuolla ohjelmalla pitäisi mennä palkintojenjakoon", Mette arveli ja ryhtyi käärimään Zetalle pinteleitä jalkaan. Tietystikään ruusuketta ei mentäisi hakemaan ilman valkoisia pinteleitä.
"Aika hyvä ohjelma", arvioi paikalle saapunut Amanda Sokka. "Tammassa on ajatusta."
"En mä sillä kilpailisi, ellei olisi", Daniel totesi muitta mutkitta.
"Tiedän", Amanda sanoi vielä, väläytti nopean hymyn ja jatkoi matkaansa.

Daniel oli päivään tyytyväinen. Molemmilla ratsastajilla oli tuomisinaan ruusukkeet, kun palattiin kotiin. Paluumatka sujui kevyemmän tunnelman vallitessa, kun Jose ei murjottanut ja Mette rupatteli vapautuneena. Ohjelmanjälkeinen haippi sai Danielinkin jutustelemaan kepeitä ja naureskelemaan välillä. Kenties kotona iskisi väsymys, niin kuin usein kisapäivien jälkeen kävi, mutta toistaiseksi hän ei olisi voinut olla paremmalla tuulella.

Kisaamisesta Daniel ei luopuisi koskaan.

Onnentunne silloin, kun asiat menivät hyvin, oli juovuttava. Onnistumiset eivät olleet vahinkoja. Ne olivat palkintoja rajusta työnteosta, ja isoimmat palkinnot olisivat uralla vielä edessä. Daniel yritti olla kärsivällinen, mutta mieli karkasi jo kaikkeen, mitä hän voisi saavuttaa.

Ja pieni, ärsyttävä huolenaihe alkoi hitaasti pesiytyä kilpaurheilijan mieleen. Vielä hän ei tiennyt sen olemassaolosta. Kiihkeä halu kilpailla ja suuri onni itsensä haastamisesta ja ylittämisestä olivat Danielille niin tärkeitä, että mikä tahansa uraa ja menestystä edes potentiaalisesti jarruttava asia saattoi muotoutua möröksi. Daniel oli tyytyväinen, kun sai suunnitella työ- ja kisakalenterinsa vapaasti minkään vaikuttamatta niihin.

Jo ensi kaudella asiat olisivat toisin. Kuinka paljon tilanne muuttuisi, Daniel ei vielä osannut mielessään mittailla.

3 Vs: Sivustakatsoja | Daniel Susineva lähetetty La Marras 04, 2017 11:55 pm

Daniel S.

avatar
Vierailija
Vastuunottoa
15. lokakuuta 2017

"Mä en oo ajatellut tarpeeksi tulevaisuutta."

Danielin suusta kuultuna lausahdus oli omituinen. Hiljaisessa rehuhuoneessa Lynn ei kuitenkaan uskonut kuulleensa väärin. Daniel oli astunut huoneeseen, sulkenut oven perässään ja huokaissut syvään. Sanat purkautuivat miehen suusta turhautuneella äänensävyllä ja ilme oli levoton. Lynn katseli miestään miettiväisenä ja yritti ymmärtää, mistä nyt tuuli. Mitä muutoksia Daniel tulevaisuuteensa kaipasi?

"Nuorten hevosten ratsastaminen muille on tosi jees, ja vähemmän nuortenkin. Perushevoset, tervetuloa vaan, kyllä mä hoidan, ratsastan, treenaan ja valmennan. Mutta miksi mä teen tätä? Rahan takia. Pakko elättää ittensä ja perhe", Daniel vuodatti katse vaeltelevaisena ja hartiat kireinä. "Mutta miksi mä ratsastan, jos en kehittyäkseni? Ja kuinka paljon perushevoset mulle antaa? Tai hyvät nuoret, jotka lähtee kotiin just silloin, kun ollaan siinä pisteessä, että mä voisin päästä hiomaan sitä osaamisen timanttia."
"Sitä varten kai sulla on Zeta", Lynn arveli varovaisesti. "Sen kanssa sä opit GP-hevosen parantamista ja viimeistelyä."
"Mutta mitä sitten, kun siltä loppuu kilometrit?" Daniel kysyi tuimana. "Mulla ei ole mitään uutta tulossa. Mä olen laittanut itseni umpikujaan."

Myös keskustelu oli ajautunut haastavaan risteykseen. Lynn tiesi, mitä hänen miehensä kaipasi, mutta sen mukana kulki taloudellinen stressi. Tietysti Daniel tarvitsisi joskus nuoren hevosen, josta tehdä itselleen oma kilparatsu, mikäli hän halusi jatkaa kilparatsastusta - ja tietysti Daniel halusi. Olisi ollut hupsua edes ihmetellä, oliko Daniel Susinevan kaltainen kunnianhimoinen ja voitontahtoinen kaveri kiinnostunut kilpailemisesta. Hevosten hyvinvointi meni aina edelle, mutta oli mahdotonta kuvitella Danielin ratsastavan vuosikymmeniä ilman kilpailullisia tavoitteita.

Mutta kouluhevoset olivat kalliita.

"Käytännössä mun ainoa mahdollisuus olisi ostaa varsa", Daniel itsekin huokaisi. "Ja sitten menee useampi vuosi, ennen kuin mä tiedän, onko siitä varsasta GP-hevoseksi. Jos ei ole, se pitää myydä ja ostaa taas uusi mysteeri. Tai se varsa pamauttaa jalkansa paskaksi heti kun ollaan saatu nimet paperiin tai pahimmassa tapauksessa siinä vaiheessa, kun takana on vuosien työ ja vihdoin oltaisiin pääsemässä vaikeille radoille."

Olisipa olemassa loitsu, jolla tehdä heidän tileistään ja sijoituksistaan loputtomia varallisuudenlähteitä. Lynn ymmärsi Danielin turhautuneisuuden, mutta ahdistui siitä. Oli haastavaa olla vain kohtuullisen keskivarakas ja vielä nuori ja kiinnostua huipputason kilparatsastuksesta. Ja he olivat molemmat valinneet hevosalan, jossa työtunnit sen kuin kasaantuivat ja palkka ei niinkään. Kumpikaan ei ollut kouluttautunut pitkälle eikä ryhtynyt tavoittelemaan lihavaliksaisia aloja ja töitä. Tietysti oli lohduttavaa, että Danielin yrityksellä pyyhki hyvin, mutta mistä sitäkään tiesi, jatkuisiko se ikuisesti?

Ja vauva oli tulossa. Se pelotti Lynniä enemmän kuin hän olisi voinut myöntää kenellekään, ja nainen oli vuorenvarma, että Daniel suorastaan katui asiantilaa välillä. Kumpikin halusi lapsen, mutta sen mukanaan tuomat muutokset olivat heille tuntematon mörkö. Mitä ei tuntenut, sitä usein pelkäsi. He eivät puhuneet asiasta keskenään. Vauva, raskaus, lapsi ja vanhemmuus eivät olleet sanoja, jotka olisivat kuuluneet kummankaan keskusteluihin yhtään kenenkään kanssa.

"Mä en tiedä, mitä mä voin tehdä", Daniel sanoi ja kohtasi vaimonsa katseen suoraan, kysyen.
"Mäkään en tiedä", Lynn myönsi.
"Mä ajattelin, että ensi kaudella mä en kilpaile Zetalla", miehen sanat yllättivät.
"Mitä? Mutta sähän haluat kilpailla", vaaleat hiukset heilahtivat hämmästyneen päänliikautuksen mukana.
"Kuluja. Zetan kilpailuttaminen ja meidän valmentautuminen on rahanmenoa, josta mä voin tässä vaiheessa säästää", Daniel sanoi vakaasti. "Mä ajattelin kysyä, ottaisiko Amanda sen kilpaliisinkiin."
"Amanda..?"
"Sokka. Se on vähän samassa välitilanteessa, jota mä pelkään. Entinen GP-hevonen eläkkeellä ja nuorempi ihan kysymysmerkki vielä. Se voisi olla valmis neuvottelemaan sopimuksen, joka on hyödyksi meille molemmille."
"Mitä sä tarkoitat käytännössä?" Lynn halusi tietää tarkemmin.
"Se saa hevosen, pääsee kilpailemaan. Mulla vapautuu käytännössä aikaa yritykselle, asiakashevosille... ja teille. Sulle. Ja vauvalle", sana kuulosti hassun kömpelöltä miehen suussa, vaikka hänen olemuksensa oli yhtäkkiä levollisempi ja varmempi. "Tietysti mulle jää Zetasta ylläpitokuluja, mutta jos Amanda haluaa alleen valmiin GP-hevosen, senkin on tultava vähän vastaan. Sillekään ei ole niitä tarjolla joka oksalla. Joten me neuvotellaan. Ehkä siitä seuraa jokin sopimus, ehkä ei."

Pariskunta tuijotti toisiaan. Vaikka uusi elämäntilanne oli kummitellut molempien mielessä kuukauden verran, tämä oli ensimmäinen kerta, kun kumpikaan sanoi ääneen miettineensä, miten elämää järjestellä vauvan tuloa varten. Daniel oli valmis luopumaan kilpailemisesta GP-tasolla, antamaan oman kilpahevosensa toisen käsiin ollakseen vapaa sen sitovuudesta. Lynn hengitti syvään. Se antaisi heille aikaa ihmetellä, miten elämä lapsen kanssa sujuisi.

"Ja... jossain kohti mä ostankin sen varsan", Daniel ilmoitti. "Mun kilpailu-uralla täytyy olla joku tulevaisuus."

Lynn nyökkäsi. Hän valutti vettä ämpäriin, jossa oli Korpun pellavamössö. Hevosten ruoat oli valmisteltu. Yhdestä sopimuksesta pariskunta poistui rehuhuoneesta.

Tallin käytävällä luudan kanssa rivakoi Kersti, jolla oli kuuloke toinen korvassaan ja iloinen ilme kasvoillaan. Susinevat nähdessään tallimestari nyppäsi toisenkin kuulokkeensa pois ja huiskutti sitten kättä. Lynn hymyili Kerstille ja tunsi Danielin käden alaselällään, kun he kävelivät tallimestarin luo juttelemaan tämän kanssa. Kersti oli yksi niistä ihmisistä, jotka herättivät aina Lynnissä ajattomuudentunteen. Oli kulunut jo miltei kahdeksan vuotta siitä, kun Kersti muutti Suomeen ja ryhtyi paitsi Mallaspuron tallityöntekijäksi, myös yhdeksi Lynnin läheisimmistä ystävistä.

"Mitäs teille?" Kersti kysyi iloisesti. "Näytätte onnellisilta."
"Ei elämää kummempaa", Daniel naurahti jo kaiken turhautumisensa unohtaneena. "Hevoset voi hyvin, me voidaan hyvin."
"Hevoset", Kersti virnisti ja jatkoi: "Hevoset mainitaan aina ensin."
"Ei kai sentään aina", Lynn hymyili.
"En mä usko, että se tilanne muuttuu, ellette te sitten rupea lapsiperheeksi", Kersti tuumasi huvittuneena.
Susinevat eivät vastanneet, hymistelivät vain.

4 Vs: Sivustakatsoja | Daniel Susineva lähetetty La Marras 04, 2017 11:56 pm

Daniel S.

avatar
Vierailija
Tilaisuus tekee
4.-5. marraskuuta 2017

"Onpahan puitteet", Lynn tokaisi apukuskin paikalta.
Daniel ei voinut kuin nyökätä. Auburn Estate oli komea kuin ylväimpään loistoonsa rakennettu, viimeistelty ja kiillotettu kouluratsu. Nähtävyys, suorastaan. Oli uskomatonta, että niin pieneen ja uneliaan oloiseen kylään kuin Kalla kätkeytyi jotakin niin loistokasta. Tai no, oli täydellisen väärin sanoa, että Auburn kätkeytyi. Sen sortin laitosta ei kätketty yhtikäs minnekään.
"Hullua ajatella, että Zeta muuttaa tänne", Lynn lausui ääneen ajatuksen, joka oli käynyt Danielinkin mielessä.
"Pitää ensin saada se sopimus sellaiseksi, että molemmat voi allekirjoittaa", Daniel kuitenkin toppuutteli vielä. "Mitään ei ole lyöty lukkoon, ennen kuin nimet on paperissa."
"Tavallaan olisi hurjaa, että Zeta lähtisi. Sehän on ollut meillä varsasta asti."
"No joo. Mutta pakko toimia sen mukaan, mikä on parasta hevoselle, meille ja mun asiakkaille."

Susinevat olivat matkanneet Kallan kylään paitsi tapaamaan Amanda Sokkaa Zetan ratsutussopimuksen vuoksi, myös kilpailemaan. Heillä oli Zodiac mukanaan. Nuori ori matkusti rentona, mutta heti kun olisi aika laskeutua lastaussiltaa pitkin maan kamaralle, se epäilemättä ottaisi koko paikan omakseen. Zodiacissa oli emänsä tapaan show-hevosen vikaa, mutta onneksi se ei kuitenkaan ollut aivan yhtä herkkähipiäinen ja draamaileva. Näyttävyyttä siinä kuitenkin oli, kun se kohosi täyteen ryhtiinsä astuessaan rampilta alas. Orihan oli 170 senttiä korkea rytmikäs lihaskimppu, kiiltävän musta ja korkeasukkainen. Danielin oli myönnettävä, että Zodiac oli melkein viimeistä piirtoaan myöten hänen ihannehevosensa. Oli ilo ja kunnia saada työskennellä sen kanssa, vaikka se ei ollutkaan hänen omistuksessaan. Jonakin päivänä hän tekisi Zetasta itselleen ikioman ratsuvarsan, mutta sen aika ei ollut vielä. Ensin oli kai kokeiltava siipiä ihan oman jälkikasvun kasvattamisessa.

He ehtivät hädin tuskin asettua parkkialueelle, kun alueen poikki askelsi loputtoman pitkine koipineen itse Amanda Sokka.
"Tervetuloa", hän sanoi Danielille vähän vinosti hymyillen, ikään kuin olisi yrittänyt suhtautua kartanoonsa vaatimattomasti mutta ollut kuitenkin luonnollisen ylpeä siitä. "Meillä taitaa tänään olla sopimuksia tehtävänä."
Lynnin Amanda sivuutti Danielin hevosenhoitajana. Lyhyempi vaaleaverikkö tarkkaili utuisen kiinnostuneena pidempää, joka jutusteli hänen aviomiehensä kanssa. Kahdella kouluratsastajalla oli oma tapansa asettua ystävyydenkaltaiseen tilaan: ennen kaikkea he olivat kilpailijoita, mutta heillä oli enemmän yhteistä keskenään kuin suurimman osan muista kohtaamistaan ihmisistä kanssa. Kummallekin kilparatsastus oli kaiketi intohimo sellaisella tavalla, jota Lynn, vaikka kilpaili välillä itsekin omassa lajissaan, ei kuuna päivänä täysin käsittäisi. Sellaista voitontahtoa, joka sai hänen miehensä sydämen sykkimään kilpailupäivinä, arkinen ja osaamisensa rajoista kiusallisen tietoinen Lynn ei koskaan tuntenut.
"Niin meillä taitaa. Mulla on nyt mukana Zetan eka varsa. Eiköhän viimeistään sen näkeminen saa sut palamaan halusta saada Zeta omaan talliisi", Daniel rehenteli ja iski silmää.
Amanda Sokka sekä naurahti että tuhahti.
"Se jää nähtäväksi. Toivottavasti te esitätte jotakin kunnioitettavaa kouluratsastusta. Helppo B ja A?"
"Ei teillä muuta ollut tarjolla, ja Zodiac on viisivuotias. Ei se mene vielä GP:tä, niin kuin hyvin tiedät."
"Totta kai tiedän. Kai muuten luit kutsusta sen osan, jossa puhuttiin tavallista näyttävämmästä asusta?" Amanda varmisti kulma koholla, ikään kuin epäillen, että Daniel Susineva saattoi hyvinkin saapua ratsastamaan helppoja luokkia heidän kilpailuihinsa suunnilleen verkkareissa ja tuulipuvun takissa.
"Lynn luki", Daniel sanoi leuka jostakin syystä kiristyen, ja Amanda loi yllättyneen silmäyksen hiljaiseen, vaatimattomalla tavalla sievään pieneen hevosenhoitajaan, joka vain hymyili kiltisti takaisin. "Usko tai älä, me ollaan valmistauduttu."

Lynn oli tehnyt Google-haun Auburnin kartanosta ja sen omistajista, kun kilpailut oli kirjattu Zodiacin kalenteriin. Siitä oli alkanut junailu ja juonittelu, jonka kohteeksi oli joutunut hänen aviomiehensä ratsastusvaate- ja varustekaappi.
"Mä hankin sulle sponsorin", Lynn oli eräänä iltana sanonut poikkeuksellisen itsetyytyväisen näköisenä.
"Minkä?" Daniel oli hämmentynyt, ja tajunnut sitten kysymyksensä typeräksi. "Tai siis, miten ja kenet?"
"Caballux on ranskalainen hevosvaruste... no, kai se on vähän kuin muotitalo eikä pelkkä hevosvarusteliike. Ne tekee aivan hurjan näyttäviä luksuskamppeita ja käyttää vaan parhaita materiaaleja. Ne vaatteet ja varusteet tehdään mittatilauskäsityönä", Lynn selosti, ja Danielissa heräsi paha aavistus.
"Kuulostaa saakelin kalliilta kamppeilta", mies urahti. "Miten ne muka yhtäkkiä rupeaisi mua sponsoroimaan?"
"Mä saatoin sanoa, että sä olet Suomen kouluratsastuksen nouseva toivo ja vihjaista jotakin olympialaistavoitteiden suuntaan."
"Lynn..."
"... sanoin myös, että sä kilpailet suomalaisilla puoliverisillä, mikä on tärkeää PR-työtä ja hyvin satavuotishenkistä..."
"Miten mä nyt yhtäkkiä mitään olympiamitaleja voin alkaa tavoitella?! Siihen vaaditaan kamalasti rahaa, jota mulla ei ole, ja ehkä vähän parempaa valmennusta ja kymmenen kertaa kalliimpia hevosia kuin mulla nyt on!"
"... ja ehkä mainitsin myös, että sä olet aikeissa perustaa laadukkaan blogin. Ne innostui mieskilparatsastajan blogin tarjoamasta näkyvyydestä."
"Blogin? BLOGIN? Pitääko mun alkaa bloggaajaksi? Lynn! Oletko sä ihan tosissasi?"

Kävi pian selväksi, että Lynn oli aivan tosissaan. Eräänä lauantaina Daniel heräsi päiväuniltaan siihen, että Lynn mittaili hänen säärtään mittanauhan ja muistilehtiön kera. Eipä aikaakaan, kun keittiön pöydälle ilmestyi suuri postipaketti. Siellä oli prameimmat saappaat, jotka Daniel oli koskaan nähnyt, ja niiden lisäksi fiini satulahuopa, joka toi Danielin mieleen seinätapetin ja jota reunusti hohteleva kuninkaallisensininen kanttinauha.
"Ne valitsi teille sinivalkean värityksen", Lynn ilmaisi ilmiselvän asian. "Suomen takia ilmeisesti, ja koska ne pitää sitä maskuliinisena. Oh, katso, otsapanta!"
"No tuo ei kyllä ole maskuliinista nähnytkään", Daniel sanoi epäluonnollisen kimakalla äänellä, ja mitä pidemmälle virke eteni, sitä ohuemmaksi ääni kävi.
"Älä nyt mitään vapöörejä saa yhdestä otsapannasta", Lynn rauhoitteli hilpeänä.
"Tämä näyttää tiaralta!"
"Niin, se ainakin täyttää tavallista näyttävämmän asun määritelmän", Lynn kehräsi.
"No hyvä, mepä mennäänkin sitten radalle vaan tähän... tähän himmeliin pukeutuneina ja ollaan niin näyttäviä että kukaan ei koskaan unohda sitä näkyä. Paletaan muiden verkkokalvoille."
"Äläs nyt. Ei sun tarvitse ilkosillaan mennä! Caballuxin väki lupasi lähettää takinkin, mutta sen teko kestää kuuleman mukaan vielä jonkun aikaa. Sen pitäisi kuitenkin ehtiä Auburnin kilpailuihin."

Ja ehtihän se. Daniel ei ollut koskaan nähnyt niin omituista viritelmää, eikä ollut varma, selviäisikö hän siihen pukeutumisesta hengissä. Lynn pakotti hänet sovittamaan takkia. Se istui kuin hansikas, ja häntä katsellessaan omituisen sentimentaaliseksi heittäytynyt vaimo tirautti pari kyyneltä.
"Sä olet niin näyttävä mies", Lynn huokaisi, ja sinä iltana Daniel sai, eikä pahuksen takki tuntunut enää niin mahdottomalta maailmanlopulta.

Ei silti tuntunut erityisen miellyttävältä pukea takkia päälle kisapaikalla. Daniel ei ollut mikään takametsän rönttäeinari, mutta kimaltelevin kivin koristeltu himmeästi hohtava takki tuntui puristavan hänen mielensä kahta ahtaammaksi ja johdattelevan aatoksia seksuaalisuutta kyseenalaistaville poluille. Lynn piti häntä typeränä ja kapeanäköisenä, mutta katsellessaan onnettomana mustaa kouluorhia, jolla oli tiara päässä ja tapettia satulan alla, Daniel ei voinut kuin huokaista murheellisesti syvään. Tämä pukeutumisasia oli karannut käsistä, eikä siinä vielä kylliksi; hänellä oli velvollisuus tehdä kilpailuista blogipostaus kuvien ja videon kera. BLOGIPOSTAUS. Daniel "Lukivaikeus" Susineva ei ollut minkään sortin bloggaaja! Mies loi murtuneen katseen vaimoonsa ja mietti, että puheet avioliiton miehuuden musertavasta voimasta eivät olleet täydellisen turhaa huulienheiluttelua.

Amandan hän näki seuraavan kerran istuessaan jo Zodiacin selässä verryttelyalueella. Malliperijättären silmät laajenivat niin voimakkaasti, että Daniel näki sen selkeästi jopa parinkymmenen metrin etäisyydeltä. Daniel puolestaan irvisti, ja Amanda olisi takuulla nähnyt sen, ellei olisi keskittynyt tuijottamaan ratsukon kilpailuasua.
"Daniel Susineva! Oletko sä pukeutunut Caballuxen kamoihin?" Amanda Sokka kiekaisi ja Daniel tunsi korviensa punoittavan niin että ne suunnilleen savusivat.
Välttääkseen suuren kohtauksen muodostumista Daniel ravuutti Zodiacin Amandan luo, jotta nainen puhuisi, luoja auttakoon, hiljempaa. Mutta ei siitä mitään apua ollut. Amanda jatkoi tienoon yli raikuvalla äänellä:
"Siis ne on cooleinta mitä hevosmaailmassa on?! Mä sain kerran olla mallina niille ja ne materiaalit oli parempaa kuin yhdenkään miehen kosketus", hän huokaisi autuaana, mutta vakavoitui sitten. "Mutta nehän maksaa mansikoita? Jos sulla on varaa pukeutua Caballuxen varusteisiin päästä varpaisiin ja hevosen rojuja myöten, mä luulen, että meillä on illalla paljon neuvoteltavaa siitä Zeta-asiasta."
"Mä vannon, että mä en edes tiedä mitä nämä maksaa", Daniel kirahti. "Ne rupesi mun sponsoriksi."
"MITEN?"
"Hirveän kamalin ehdoin. Mä jouduin suunnilleen myymään mun sieluni niille. Tai siis. Lynn sen kaupan teki. Multa kyselemättä."
Toinen hämmästynyt katsaus singahti kentän toisella laidalla seisokselevaan naiseen.
"Sun hevosenhoitajallasi on munaa", Amanda sanoi kulmat yllättyneesti koholla. "Pidä siitä kiinni!"
Sitten Amanda meni, eikä Daniel ehtinyt sanoa, että hänen oli pakko, sillä hevosenhoitaja oli hänen vaimonsa. Vaimoista ei päässyt eroon yhtä helposti kuin kenestä tahansa palkollisesta, ei, vaikka ne vaatisivatkin pukeutumista prinsessa-asuun.

Onneksi ratsastaminen auttoi unohtamaan nöyryyttävän asun. Zodiacin kanssa ensimmäinen rata, helppo B -tason ohjelma, oli otettu päivän suunnitelmaan, jotta nuori ori pääsisi käymään maneesissa ennen pääkoitosta, helppoa A:ta. Sen Daniel halusi ratsastaa viimeisen päälle hyvin, ja silloin oli parasta, että Zodiac oli saanut nähdä kaikki nurkat jo etukäteen useaan otteeseen. Zodiac ei ollut mikään pelkuri, mutta nuorena ja rutinoitumattomana se kyllä sähköistyi vieraissa ympäristöissä.

Kahden ohjelman jälkeen ja vieraan ympäristön kiihdyttämänä Zodiac oli melko väsynyt kilpailu-urakan jälkeen. Olikin onni, ettei sitä tarvinnut lastata heti autoon seisomaan kotimatkan ajaksi, vaan se riisuttiin, loimitettiin ja päästettiin Auburnin tarhaan. Daniel oli saanut avecillisen kutsun kilpailuiden Masquerade-jatkoille, joiden lomassa hän ja Amanda Sokka viilaisivat Zetan leasing-sopimuksen valmiiksi ja allekirjoittaisivat sen. Yhteistyön kunniaksi hänet ja Lynn oli lisäksi kutsuttu yöpymään Auburnin kartanossa ja osallistumaan sunnuntaibrunssille. Pekonintuoksu hulmahti jo houkuttelevana mielikuvana Danielin aistimaailmaan, kun hän suoristeli hulppean kartanokylpyhuoneensa peilin edessä kauluksia ja näperteli vaimonsa iltapuvun selkämyksen nappirivin kiinni. Lynn oli kesyttänyt tukkansa, ehostanut kasvonsa ja näytti pitkässä, elegantissa iltapuvussa eri naiselta kuin aiemmin saapastellessaan hevosenhoitajan virassa ympäriinsä tallialueella. Puku oli kapea, mutta ujosti pariskunnan tulevaisuudesta kuiskuttelevan kohouman vatsanseudulla se kätki vielä lähes täydellisesti. Daniel ei tiennyt, oliko siitä tyytyväinen vaiko sittenkin peräti hieman pettynyt.

Mies ei kuitenkaan ehtinyt miettiä asiaa, sillä hyvin pian sen jälkeen, kun he olivat liittyneet muiden maskeilla silmänsä verhonneiden juhlijoiden joukkoon, Lynn löysi keskusteluseuraa ja Daniel itse tuli Amanda Sokan sieppaamaksi.
"Jutellaan nämä sopimusasiat nyt heti alta pois, niin ei mene koko juhlat sivu suun", nainen ilmoitti, ei suinkaan kysynyt. "Sitä paitsi Isbe aina sanoo, että sopimuksia ei solmita hiprakkapäissään. Sisko."
"Ihan pätevä linjaus", Daniel nyökytteli ja mietti jo kumoamaansa alkumaljaa ja sitä seurannutta toista juomaa.
"Mutta juttu luistaa paremmin, kun on vähän tunnelmankeventäjää!" Amandakin virnisti sitten ja kysyi, oliko Daniel viskin ystävä vaiko kenties jonkun muun.

Lasit käsissään he ryhtyivät solmimaan sopimusta Zetan elosta Auburnissa. Sopimuksesta tuli tarkka kummankin osapuolen turvaksi, ja sen laatiminen vei aikaa (ja alkoholia). Lopulta he löivät juhlatunnelmissa kättä päälle, iskivät puumerkkinsä suunnilleen niille varatuille viivoille ja kilistivät yhteistyön kunniaksi. Innostunut Amanda loikahti yhtäkkiä seisomaan.
"Kuule! Mun pitää näyttää sulle jotakin. Tule!" vaaleaverikkö heläytti, tarrasi Danielia kädestä ja kiskoi mukaansa.

Iltapukunsa helmoja ja hienostuneita juhlakenkiään säälimättä Amanda Sokka marssitti heidät ulos kartanosta ja epäilemättä tallin suuntaan. Daniel muisti pimeän, raikkaan viileyden ja parfyymin sekoituksen, maan jalkojensa alla, kevyttä jutustelua. He kiersivät tallia, viettivät pitkän aikaa Zodiacin lainakarsinalla ja sitten toisella karsinalla. Jossain vaiheessa he olivat matkalla takaisin kartanon valoihin ja juhlivan väen seuraan. Daniel muisti jossakin vaiheessa hylänneensä Lynnin oman onnensa nojaan. He seisoivat Amandan kanssa aulan suulla, ja tarkkanäköinen Amanda näki lähellä kaappikelloa jutustelevan ja nauravan porukan laitamilla tutun pienikokoisen hahmon.
"Eikös tuo ole sun hevosenhoitajasi", Amanda kysyi ja nyökkäsi porukkaa kohden ja vilkaisi Danielia niin, että silmät välkähtivät venetsialaisen maskin takaa. "Kiva, että otit senkin mukaan pitämään hauskaa. Te vaikutatte läheisiltä. Kerrohan - oletko sä niitä miesratsastajia, jotka valitsee hoitajansa sen mukaan, kenen pöksyihin haluaa päästä?"
Danielia Amandan suorapuheisuus nauratti.
"Se on mun vaimo. Joo, on ihan tavoiteltavaa päästä joskus sen pöksyihin, jos meinaa pöksyihin päästä ylipäänsä."
"Oho! Mä en tiennytkään, että sä olet naimisissa."
"Olen mä."
"No sehän on hyvä. Siinä tapauksessa sä et siis takuulla ainakaan yrittänyt tuputtaa mulle hevostasi missään... sellaisessa toivossa", Amanda töräytti suorasukaisesti ja ehkä, mikäli Daniel osasi lainkaan lukea häntä, jopa hieman helpottuneen kuuloisena. "Hei, sun kuuluu mennä liehittelemään sitä vaimoasi nyt sitten. Ei sovi tapoihin hylätä omaa puolisoaan juhlissa oman onnensa nojaan."

Niin Daniel teki. Lynnin hienostunut maski teki naisesta salaperäisen näköisen, ja reunuksen alta paljastuva hymy näytti harvinaisen viehkeältä. Daniel tunsi omituisen pistoksen jossakin mielensä laitamilla, eikä humaltuneessa mielentilassaan aivan osannut yhdistää pistosta mihinkään konkreettiseen syyhyn.

Vasta aamulla se iski hänen tajuntaansa.

He olivat jo matkalla aamiaissaliin, kun Daniel yhtäkkiä pysähtyi kuin seinään. Muistikuvat eilisillalta vyöryivät selkeinä hänen tajuntaansa. Hän ja Amanda Auburnin hulppeassa tallirakennuksessa sillä välin, kun muu väki juhli kartanon suojissa. Lynn havahtui huomaamaan, ettei Daniel enää kävellyt hänen rinnallaan kohti aamiaissalin sisäänkäyntiä. Kääntyessään katsomaan taakseen Lynn kohtasi kummastuttavan näyn: Daniel seisoi kuin käytävälle juurtuneena muutaman askeleen päässä ja tuijotti vaimoaan kivettynein, kalvakoin kasvoin.

"Daniel? Onko sulla huono olo?" Lynn huolestui.
"Ei. Mutta mä - mä olen tehnyt ison virheen. Mä olen aivan kauhean pahoillani."
"Mistä sä puhut? Daniel? Mitä sä olet tehnyt?"

Daniel veti värisevästi henkeä ja valmistautui häivyttämään huolestuneen ja hämillisen ilmeen pois edessään seisovan vaalean naisen kasvoilta. Tilalle tulisi epäilemättä pettymys, ehkä kiukku.

"Me käytiin eilen Amandan kanssa tallissa ja mä luulen, että mä, tota. Lynn, mä olen tosi pahoillani, mutta mä taisin - mä taisin ostaa hevosen. Varsan."
Lynn tuijotti miestään typertyneenä.
"Sä teit mitä?"
"Mä annoin Amandan myydä mulle hevosen."
"Daniel!" Lynn kirahti ja Daniel vääntelehti neuvottomana hänen edessään.

Hetken aikaa pariskunta tuijotti toisiaan hyytävän hiljaisina. Sitten nuori vaimo kääntyi kannoillaan ja kumartui äkillisen raskauspahoinvoinnin yllättämänä antamaan ylen lähimpään kukkapurnukkaan. Perse, voihkaisi Daniel mielessään ja hänen teki yhtäkkiä kovasti mieli oksentaa niin ikään. Se johtui kuitenkin voimalla päälle rysähtäneestä krapulasta eikä hänen sisällään kasvavasta olennosta, eikä hänen yökkäämistään olisi saatu selitettyä yhtä hyväksyttävästi kuin hänen puolisonsa. Niinpä Daniel joutui seisomaan tuskissaan käytävällä, hikikarpalo hiusrajaan kihoten, ja katsomaan, kuinka Lynn kiirehti pois näköpiiristä.

Hän oli luvannut, ettei tekisi mitään suuria, harkitsemattomia hankintoja. Hän oli luvannut, että järjestäisi enemmän aikaa perheelle. Kouluhevosenplantun ostaminen ei oikein toteuttanut kumpaakaan lupausta. Kouluhevosia sai vain aimo tukulla rahaa, eikä niistä tullut valmiita kouluhevosia ilman kovaa työtä, ja työ vei aikaa.

Mutta Amanda oli esitellyt rautiaan tammakaunottaren ja sen vaalean, vahvannäköisen varsan. Amanda oli nyhjäissyt häntä kylkeen ja kujertanut, että siitä saisi hyvän hevosen.
"Sä voisit saada sen", nainen oli viekotellut. "Se on hyvännäköinen varsa hyvästä suvusta, ja sä tiedät sen varsin hyvin. Siitä sä saisit Zetallesi seuraajan."
He olivat olleet hyvällä tuulella ja se oli ollut täydellinen tilaisuus. Niinpä hän ja Amanda Sokka olivat pyhäinpäivän iltana solmineet kaksi sopimusta yhden sijaan. Hän oli luvannut antaa yhden hevosen pois käsistään - ja vastoin kaikkia lupauksiaan hankkinut toisen tilalle.

Sponsored content


Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun  Viesti [Sivu 1 / 1]

Lähetä uusi viesti  Vastaa viestiin

Oikeudet tällä foorumilla:
Voit vastata viesteihin tässä foorumissa