Et ole sisäänkirjautunut. Kirjaudu sisään tai rekisteröidy

Kun kyynelii peittää glitterii | Nita Merisalo

Lähetä uusi viesti  Vastaa viestiin

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas  Viesti [Sivu 1 / 1]

1 Kun kyynelii peittää glitterii | Nita Merisalo lähetetty To Marras 09, 2017 12:50 pm

Nita M.

avatar
Hevosenhoitaja
Kun kyynelii peittää glitterii

Viikonloppuna voit taas nollata
Sun tunteet tai niin sä luulet
Eikä kukaan nää, mitä käy läpi pään
Kun kyynelii peittää glitterii


Nitan seikkailut Auburnin ulkopuolella

2 Vs: Kun kyynelii peittää glitterii | Nita Merisalo lähetetty To Marras 09, 2017 2:01 pm

Nita M.

avatar
Hevosenhoitaja
9.11.2017

Istahdin syvään huokaisten valkoisissa farkuissa ja tummassa neuleessa pienen keittiötason ääreen jakkaralle. Porukat eivät olleet kotona, ainakaan siitä päätellen miten veljeni Jimi soitti musiikkia ja mitä tämä soitti. Keittiö raikasi musiikin tulviessa kajareista, joista porukat soittivat korkeintaan jotain hiljaista taustamusiikkia. Jimi oli juuri aloittamassa paistamaan pakkasesta pyttipannua. Tämä kääntyi minua päin, nosti pussia ja katsoi kysyvästi sinisillä silmillään. Nyökkäsin pienesti ja mies kaatoi pussista tarpeeksi ruokaa kahdelle. Sen jälkeen Jimi väänsi musiikkia hiljaisemmalle, jotta keittiössä kuulisi edes omat ajatukset.

"Oho, olitko kaikilla tunneilla tänää?" Jimi kysyi virnistellen. Näytin tälle kieltäni vastaukseksi.
"No sen saarnan jälkeen ei huvittanu kuulla toista heti perään. Joten kilttinä tyttönä istuin kaikki tylsät tunnit", huokaisin. Tiesin ettei menisi kauaa, kun isoveljeni rupeaisi tivaamaan oikeaa syytä mielentilaani. Ei ollut melkein mitään, mitä olisin voinut piilotella Jimiltä. Veli oli huolehtinut musta aina paremmin kuin vanhemmat, vaikka tämä oli vain muutaman vuoden vanhempi kuin minä. Jimi tuntui välillä tuntevan mut paremmin kuin minä itse.
"Yks kananmuna?" veli varmisti.
"Joo, kuten aina", vastasin nopeasti. Ehkä liiankin nopeasti, sillä Jimi kääntyi luomaan muhun kummeksuvan katseen.

Roikotin jalkojani jakkaralla istuessani ja rupesin sitten tylsyyksissäni heiluttelemaan niitä.
"Olkaatten hyvä", Jimi sanoi törkätessään lautasen eteeni.
"Kiitos, oi suuri ja mahtava kokki", nauroin. Hienossa ruuassa ei ollut mitään vikaa, mutta söin oiken mielelläni kotona pyttipannua veljeni kanssa. Helppoa tehdä myös vähän pienempien lapsien, jotka jätettiin keskenään kotiin pitkiksikin ajoiksi. Jimi kiersi tason toiselle puolelle omalle jakkaralle. Tämä lappoi haarukallisen ruokaa suuhunsa, vilkaisten minua sitten epäilevästi.
"Noni, anna tulla", veli puhahti.
"Mitä?" ihmettelin.
"Älä luule, mikä sulla oikeesti on?" Jimi kysyi.
"Ei mulla mikään ole", pyörittelin silmiäni. Sain merkitsevän katseen miespuoliselta kaksoisolennoltani. Me oltiin oikeasti todella samannäköisiä, sokeakin näki meidän olevan sisaruksia.

"Okei okei. Mä en oo vielä tutustunu oikee kehenkää Auburnissa", huokaisin lopulta.
"Mikset? Sähän oot saanu aina uusia kavereita tosi helposti", Jimi ihmetteli kummissaan. Kohautin olkiani, laskien katseeni lautaselle. Siirtelin perunoita irti makkaroista haarukallani.
"Nita?" veljeni jatkoi tivaamista.
"No mä oon ehkä vähän vältelly menemästä sinne kun siellä on enempi porukkaa paikalla", mumisin hiljaa.
"Miks ihm..." Jimi kerkesi aloittamaan.
"Satutko muistamaan mitä viimeks kävi?" tiuskaisin lopulta. Rakastin veljeäni ihan oikeasti, mutta välillä tuo oli täysi idiootti ja epäilin tämän omistavan aivoja ollenkaan.

3 Vs: Kun kyynelii peittää glitterii | Nita Merisalo lähetetty Su Marras 12, 2017 12:01 am

Nita M.

avatar
Hevosenhoitaja
11.11.2017

Soitin omakotitalon ovikelloa, korjaten laukkuni asentoa. Ei aikaakaan, kun läheisin ystäväni lukiosta tuli avaamaan oven.
"Nita! Aina yhtä ajoissa", brunette virnisti.
"Tottakai, mä en harrasta muodikkaasti myöhässä saapumisia", hymyilin ja vastasin Minjan halaukseen. Astelin tottuneesti sisään ja jätin mustat nauhalliset nilkkurini eteiseen. Riisuin mustan toppatakin, jonka alta paljastui viininpunainen pusero. Housuiksi olin valinnut todella vaaleansiniset farkut. Pitkät ruskeat hiukset valuivat vapaina olkapäillä.
"Muut on luvannu tulla. Haluut varmaan viiä juomat jääkaappiin?" Minja puhui ja käveli vastausta odottamatta jo keittiötä kohti. Pudistelin huvittuneena päätäni. Minjan porukat olivat viikonlopun reissussa, joten porukkamme voisi taas kokoontua yhteen ja pitää vähän hauskaa.

Kaivoin laukustani omat juomani, jotka oli tällä kertaa vähäiset. Jimi ei suostunut tuomaan hirveästi ja mua ei itseasiassa huvittanut juoda paljoakaa. Se ei estäisi muita juomasta niin paljon kuin haluaisivat. Vaikka mulla ei ollut itsellä paljon juomia, jätkät toisivat tapojensa mukaan vähän ylimääräistä. Niistä riitti aina koko porukalle. Ovikellon soidessa Minja lähti avaamaan ja minä kiikutin laukkuni Minjan huoneeseen yläkertaan, jossa se olisi turvassa. Palatessani takaisin alakertaan, näin eteisestä tulevan Nikon ja Tomin, jätkät olivat ilmeisesti tulleet yhtä matkaa. Heilautin kättäni ja soin kahdelle virnistyksen, kun nämä suunnistivat keittiöön.

"Nita! Mitkä noi juomat on? Eihän noilla pääse ees alkuun", hämmästeli paikalle saapunut Aapo.
"Ei huvita vetää ihan kauheesti, juokaa te sit munki edestä", hymyilin. En viitsinyt sanoa, että halusin selviytyä tallille huomenna. Muut eivät välittäneet hevosista ollenkaan, joten en maininnut niistä mitään. Aapo pudisteli päätään, lyhyet vaaleat hiukset hieman heiluen.
"Missä Petra on?" Niko avasi suunsa.
"Varmaan myöhässä, kuten aina", kohautin olkiani. Pyörittelin omenasiideritölkkiä hieman ehkä tylsistyneenä.
"Nita tarvii jotain vahvempaa, ei tommosta kestä katella koko yötä", Tomi kommentoi.
"Ette te kohta tajua mitään mitä teidän ympärillä tapahtuu", virnistin.

Ei auttanu mun vastustelut, sillä jätkät sekoittelivat yhteistuumin jonkinsortin boolin. Ja törkkäsivät mulle muovimukin käteen, puoliksi pakottaen juomaan. Ja se kieltämättä oli vähän tujumpaa kuin mun siiderini. Myöhästelevä blondimme Petrakin suvaitsi saapua paikalle, selitellen jotain kyydistä. Koska koko porukka oli kasassa, siirryimme olohuoneeseen. Paikkoja oli rajoitetusti ja minä tulin tietenkin viimeisenä paikalle, täytetyn boolimukin kanssa. Mietin jo ottavani mallia lattialle istahtaneesta Petrasta, mutta Niko ratkaisi mun ongelman. Olin seissyt nojatuolin vieressä, jossa jätkä istui. Nyt tämä päätti kiskaista mut syliinsä istumaan, melkein läikkyi boolit pitkin. Ele sai aikaan muutamat vihellykset. Kaikki kyllä tiesivät meidän olevan vain kavereita, vaikka käyttäydyimme välillä aivan toisin. Toki kaikkea ei muut edes tienneet, mitä meidän välillä oli.

Me päädyttiin, kuten aina, lattialle rinkiin istumaan kera pullon. Kirosin hieman ääneen, kun pullo osoitti ensimmäisellä pyöräytyksellä mua. Se aiheutti pieniä naurahduksia muissa.
"Tehtävä", huokaisin lopulta.
"Suutele Nikoa! Eikä mitään söpöö poskipusua vaan kunnolla", Minja keksi. Kohotin kulmiani brunetelle.
"C'moon, vähän yritystä. Täähän on helppo", sanoin samalla kääntyen vieressä istuvan jätkän puoleen. Ruskeatukkainen virnisti, tämä oli meille tuttua puuhaa. Ei ollut ensimmäinen, eikä varmasti viimeinen kerta. Toinen käteni hakeutui Nikon niskaan, kun painoin huuleni toisen huulille. Nikolla ei ollut selkeäsi mitään valittamista tehtävästä, eikä totta puhuen minullakaan. Jätkä ei ole yhtään hullumman näköinen, tämä osaa olla fiksu olematta kuitenkaan tylsä.

Ilta lähti vähän väärille raiteille pullonpyörityksen jälkeen, kuten yleensäkin. Oli sitten suunnitelmat mitä tahansa, se harvemmin piti. Ellei ollut suunnitelmana juoda itseään ihan kaatokänniin. Boolia oli tullut juotua ihan liikaa, mutta syytän jätkiä. Nämä täyttivät mukiani ihan liian tiiviiseen tahtiin. Meidän täysi-ikäiset Tomi ja Petra päättivät lähteä vielä baariin, kun me alaikäiset saimme jäädä Minjalle. Aapolla ja Minjalla olikin käynnissä henkevät keskustelut, tai niin nämä väittivät kadotessaan johonkin. Ei ihan mennyt läpi, vaikka ihan selvästi ajatus ei enää kulkenut. Me jäätiin Nikon kanssa kahdestaan ja mä tiesin, kuinka helposti homma eskaloituisi. En kyllä ollut varma, haluasinko jotain tapahtuvan vai ei. Niko selosti jotain vieressäni sohvalla, mutta jutut meni toisesta korvasta sisään ja toisesta samantien ulos. Vilkaisin tätä, päättäen unohtaa ihan oikeasti kaiken ja antaa mennä. Hiljesin jätkän siirtymällä tämän syliin ja painaen huulet vaativina Nikon huulia vasten. Ja toinen oli heti mukana.

4 Vs: Kun kyynelii peittää glitterii | Nita Merisalo lähetetty Ti Marras 14, 2017 11:33 am

Nita M.

avatar
Hevosenhoitaja
14.11.2017

Koko päivä oli mennyt sumussa. Olin aamulla herännyt painajaiseen, jotka eivät olleet hetkeen mua häirinneet. Nyt ne olivat takaisin, ihan yhtä elävinä. Melkein kirjaimellisesti pystyin unissani palaamaan siihen päivää, siihen hetkeen. En tosin olisi siihen palaamiseen tarvinnut painajaista muistuttamaan, sillä muistin ne ilmankin. Kaikki äänet, tunteet, joka ikisen sekunnin. Halusin unohtaa, mutta pelkäsin samalla unohtavani sellaista, mitä taas en halunnut unohtaa. Istuin sängylläni mustissa vaatteissani. Päivä ei ollut millään tavoin iloinen, joten ei tarvinnut vaatteidenkaan olla.

Laahustin alakertaan omasta huoneestani, tavaten ihan yhtä surulliset siniset silmät. Ja kuten minullakin, oli veljelläni yhtä tummat silmänaluset.
"Ootko valmis?" Jimi kysyi hiljaa. Nyökkäsin pienesti. Mua suututti, kun porukat eivät lähteneet mukaan. En tajunnut näiden ajatusmaailmaa, luulisi heidänkin haluavan lähteä. Mutta ei, he olivat ihan kiinni töissään, kuten aina. Tuskin edes muistivat, mikä päivä tänään oli. Syvään huokaisten siirryin eteiseen pukemaan päälle. Mun ei auttanut vihoitella niille, ei ainakaan tänää. Ennen kuin astuimme ovesta ulos, nappasin eteisestä muovipussin mukaan, joka oli pakattu Jimin toimesta jo aikaisemmin. En halunnut ajatella sen sisältöä ja määränpäätämme. En olisi halunnut, että tämä olisi tuttu kuvio. Mutta teimme sen jo toista kertaa, jos alkuperäistä ei laskettu mukaan.

Istahdin Jimin autoon, katsellen pihaa. Suljin silmäni, yrittäen pysyä kasassa. Usein pystyin jo normaalisti menemään siitä ohi, mutta tänään kaikki muistutti siitä päivästä. Siitä, joka ei päättynyt hyvin. Veli lähti varovasti ajamaan. Kun pääsimme pois pihasta, pystyin avaamaan silmäni. Tuijotin ulos ikkunasta tyhjyyteen, ajatuksien kiertäessä kehää. Olisipa ajatuksille jokin katkaisija, että ne saisi pois päältä. Mutta ne samat ajatukset jotka olivat piinanneet mua jo pitkään, palasivat takaisin. Jos mä en olisi hoputtanut? Jos mä en olisi lähtenyt? Jos mä en olisi häirinnyt? Lopputulos ja meidän kaikkien elämä voisi olla ihan toisenlainen.

Automatka tuntui kestävän ikuisuuden. Me jätettiin auto parkkipaikalle ja käveltiin reittiä hiljaisina, se reitti oli jäänyt liian hyvin mieleen. Me pysähdyttiin vierekkäin, katsomaan kivikimpaletta. Jimi kaivoi pussista kukan, ojentaen sen mulle. Itku kurkussa asettelin sen kiven viereen. Jimi hoiti muun. Me palattiin taas vierekkäin katsomaan. Kaikki välähteli taas mun mielessä. Me kulkemassa iloisina autolle. Mä heitin reppuni takapenkille. Auto lähti pihasta, mä selitin innoissani jotain. Seuraavaksi metallin rutistuminen, mun huudot. Kaikki äänet sekoittuivat toisiinsa mun päässä. Jimi nappasi mut halaukseen, tietäen mitä mun päässä liikkui. Vielä ennen kuin me lähdettiin, vilkaisin kiveä muiden joukoissa. Kyyneleet valuivat pitkin kylmiä poskia.

Joni Valtteri Merisalo
30.1.1995 - 14.11.2015

5 Vs: Kun kyynelii peittää glitterii | Nita Merisalo lähetetty Ke Marras 15, 2017 11:36 pm

Nita M.

avatar
Hevosenhoitaja
15.11.2017

Mut oli toivotettu tervetulleeksi osallistumaan huomisiin juhliin. Tiesiköhän ne edes, että mä olin alaikäinen? Tiesivät tai ei, mä olin päättänyt mennä. Saisin vähän muuta ajateltavaa ja ehkä tutustuisinkin muihin tallilaisiin enemmän. Tai sitten en. Ehkä vettä vahvemman juotavan kanssa porukkaan olisi helpompi tutustua? Mä olin myöskin enemmän kotonani hienoissa juhlissa, kuin tallilla. Kyllä mä tallilla nykyään viihdyin paremmin kuin hyvin, mutta olin silti välillä vähän hukassa. Juhlien kanssa taas ei ollut kerta eikä kaks, kun ihan meidän kotonakin oli järjestetty vähän hienompia juhlia porukoiden tutuille sekä työjuttujen takia. Moneen otteeseen mut, Jimi ja Joni oli kuskattu mukana ties mihin kekkereihin.

Istuin sängyn reunalla ja tuijotin ostamaani mekkoa sekä siihen sopivaa maskia. Koputus keskeytti ajatukseni, siirsin katseeni mekosta ovelle. Jimi kurkkasi varovaisesti oven raosta. Soin veljelleni pienen hymyn, jonka toinen tulkitsi lupana tulla sisään.
"Mihin toi on?" Jimi kysyi, nyökäten mekkoa kohti.
"Auburnissa järkätään niiden kisojen jatkot", selitin.
"Ja sut päästetään sinne alaikäsenä? Oletan et ihan selvinpäin ei niitä jatkoja vietetä", veli hymähti. Kohautin olkiani.
"Mut kutsuttiin, ehkä ne ei oo niin tarkkoja. Ja ei mulla nyt niin kauaa oo et oon täysikänen", puuskahdin. Puhalsin naamalle valuneen ruskean hiussuortuvan pois, mutta se palasi takaisin. Suosiolla siirsin kädellä sen korvan taakse.
"Sitä paitsi, tuskin eroaa hirveesti porukoiden juhlista. Niissä ihmiset ei ainakaa osaa käyttäytyy muutaman lasillisen jälkeen", mua puistatti. Jimi hymähti, tämä muisti varmasti yhden kerran yhtä hyvin kuin minä. Isän tuttu, vähän vanhempi mies, olisi mielellään alkanut lääppiä mua. Mun onneksi Jimi oli huomannut ja tullut väliin, hyvä ettei veli ollut tinttaissut toista naamaan.

"Mites ajattelit kulkee?" Jimi kysyi.
"Ajattelin kysyy sua mun henkilökohtaseks kuskiks", hymyilin valoittavasti.
"Sori, ei onnistu. Yövuoro", tämä pahoitteli. Tiesin, että Jimi olisi mut mielellään vienyt ja hakenut. Tästä oli tullut pari vuotta sitten vielä erityisen suojelevainen mua kohtaan, aikaisemmin Joni oli huolehtinut meistä kahdesta. Mutta ei sille mahtanut mitään, että veljellä oli välillä mielenkiintoisia työaikoja kierrellessään eri paikoissa vartijana.
"Hmh, pitää sit varmaan kysyy Petraa", pohdin ääneen.
"Suosittelisin jäämään myös yöks, jos meinaat juoda jotain", veli ehdotti. Porukat eivät tienneet mun juovan enempää kuin jonkun sivistyneen lasillisen juhlissa, saatika että olin nyt menossa mihinkään juhliin.
"Hyvä idea", naurahdin.

Päädyin soittamaan Petralle, tällä kun oli ajokortti ja oma pieni kämppä. Juttu lähti heti ihan toiseen suuntaan, sillä Petralla oli paljon asiaa. Me jäätiin juttelemaan tapojemme mukaan pitkäksi aikaa ja meillä oli hauskaa, jutut olivat lievästi levottomia. Tuntui väärältä olla niin iloinen, mutta Joni ei haluaisi minun jäävän murehtiman tätä loputtomiin. Eihän?
"Ainiin, mä meinasin unohtaa ihan kokonaan miks mä soitin. Olisitko halunnu toimia mun kuskina huomenna?" muistin yhtäkkiä.
"Eiköhän onnistu, ei mulla mitään ole. Mitä sulla sit on?" kuului puhelimen toisesta päästä.
"Yhet juhlat. Voinks mä sit tulla sulle yöks? Porukat vetää herneen nenään jos ne saa tietää, mut kaikki on hyvin jos ne tietää mun olevan vaan sun luona", selitin. En viitsinyt mainita tallia, siitä olisi seurannut ihmettelyä.
"Tottakai, mä haen sut sit huomenna. Nyt mun pitää mennä, öitä rakas", Petra toivotteli.
"Öitä", hymähdin ennen puhelun lopettamista. Mua jännitti ihan törkeästi juhlat, toivottavasti ne menisivät mukavasti ja ilman draamoja.

6 Vs: Kun kyynelii peittää glitterii | Nita Merisalo lähetetty Pe Marras 17, 2017 10:21 pm

Nita M.

avatar
Hevosenhoitaja
17.11.2017

Tanssahtelin omasta huoneestani kohti veljeni huonetta, jonka ovi oli kiinni. Koputin iloisena oveen, ihan kuin en olisi ollut missään eilen illalla. Aamulla oli vähän tehnyt tiukkaa lähteä kouluun, mutta Petra oli onneksi potkinut mut ylös. Oli myös hyvä, ettei porukat saaneet taas aihetta saarnaansa. Tänään mulla oli kysyttävää. Oven takaa kuului epämääräinen murahdus, joka tarkoitti yleensä, että huoneeseen sai tulla. Murahduksia kuului erityisesti silloin, kun Jimillä oli pelit käynnissä.
"Arvaamitäarvaamitä", nauroin innoissani.
"Oota ihan hetki", mies murahti. Vilkuilin veljeni isoa huonetta, joka oli melko iso. Sinne mahtui kunnon televisio ja sohva, mitäs muutakaan sitä tarvitsisi. Nenääni nyrpistäen otin sormenpäilläni sohvalta jonkun roskan pois, heittäen sen lattialle. Istahdin veljeni viereen katsomaan, kun tämä pelasi pleikkarillaan änäriä.

Veljeni päästi muutaman kauniin sanan pelin loppuessa, josta saattoi päätellä pelin lopputuloksen.
"Miten eilen meni?" Jimi kääntyi kysymään.
"Hyvin, mä osasin olla ihmisiks ja tutustuin muutamaan tyyppiin", hymyilin. Tosin osa tilanteista jäi vähän auki, että mitä ihmettä tapahtui. Ehkä niihin saisi selitystä kun törmäisi porukkaan uudestaan.
"Ainii, sulla oli joku juttu?" veli kohotti kulmiaan.
"Joo, mä saisin alottaa Armin vuokraajana", virnistin leveästi. Hyvä etten pomppinut sohvalla.
"Se on ilmeisesti hyvä asia?" toinen nauroi. Läppäisin Jimiä käsivarteen.
"No totta kai on! Mä pääsisin myös valmennuksiin, tosin en ainakaa ekaan Armin kanssa", intoilin.
"Onks tässä sit joku ongelma?" veli ihmetteli, kun kasvoillani häivähti varjo.
"Porukat", mumahdin.
"No jos sä vakuutit Auburnin väen, niin varmasti vakuutat porukatki", Jimi lohdutti.

Jimi houkutteli mutkin pelaamaan, kun odoteltiin porukoita kotiin. Kukaan ei yllättynyt, kun mä hävisin oikein kunnolla. Siinä oli pieni ero, että mä pelasin joskus ja jouluna, toinen varmasti melkein päivittäin.
"Koska sä muutat omaan kämppään?" virnistin, kun Jimi laittoi uuden pelin pyörimään.
"Hmh, oon mä jotain jo katellu", tämä mumisi keskittyneenä.
"Ei kai mistään kaukaa? Ja kai sä sit varaat jonkun nukkumapaikan mulle et pääsen yökylään? Et sä voi jttää mua ihan täysin yksin niiden kahden kans", nauroin. Ja tein maalin, joka selvästi ärsytti veljeä.
"Kyl mä ajattelin jossain tässä lähistöllä ehkä pysytellä ja totta kai", Jimi nauroi. Mä aloin saada pelaamisesta kiinni, joten pystyin vähän pistämään vastaan. Musta ei ollut kuitenkaan voittamaan, joten veli oli ainakin tyytyväinen. Jimi pörrötti mun hiuksia, saaden siitä hyvästä pahan mulkaisun. Huidoin toisen käden pois, ruveten sukimaan hiuksia paikoilleen veljen nauraessa vieressä.

Porukoiden saapuessa, suuntasin heti alakertaan. Jimi tuli hieman perässä, henkiseksi tueksi. Olisi parasta kysyä, ennen kuin porukat aloittaisivat tekemään jotain. Vilkaisin Jimiä, joka nyökkäsi rohkaisevasti.
"Äiti ja iskä, mulla olis yks juttu", hymyilin hermostuneena.
"Mikä juttu, kulta?" äiti ihmetteli kääntäen katseensa muhun. Mikä ihmeen kulta? Henkäisin syvään.
"Tehän tiedätte et mä aloin hoitaa Auburnissa sitä Armia. Mulle ehdotettiin sen vuokrausta ja et pääsisin sen kans valmennuksiin. Armi on ihan huippuhevonen ja Auburnissa on kaikki puitteet kehittymiseen, enkä mä tiiä koska tulee yhtä hyvä mahdollisuus jos en tätä käytä. Tää on nyt se mun juttu, hevoset on aivan mahtavia. Ja Auburniin ei oteta ketä vaan", puhua papatin yhteen menoon yrittäen perustella asiaani mahdollisimman hyvin. Vanhemmat katsoivat toisiaan hieman hämmentyneinä. Vääntelin käsiäni odottaen, että joku sanoisi edes jotain.
"No, miten on?" kysyin malttamattomana hiljaisuuden jatkuttua kamalan pitkään, ainakin omasta mielestäni.

7 Vs: Kun kyynelii peittää glitterii | Nita Merisalo lähetetty Ma Marras 20, 2017 9:39 pm

Nita M.

avatar
Hevosenhoitaja
20.11.2017

Heittäydyin makaamaan Minjan sängylle, bruneten vilkaisten mua huvittuneena istahtaessaan tuoliinsa sängyn viereen.
"Terapiatuokio? Mistä?" toinen nauroi. Kohautin olkiani, mikä oli vähän hassua siinä maatessa.
"Kaikesta. Ja ei mistään", vastasin hymähtäen. Mä halusin puhua, mutta mulla ei ollut harmaintakaan aavistusta mistä.
"No olipa valaisevaa. Alota nyt jostain", Minja kehoitti.
"En mä tiedä!" parkaisin.
"Okeiokei. Miehet on aina hyvä aihe! Onks siellä tallilla mistä sä oot nyt niin innoissaan, ihan kun mä en olis huomannu vaikka et sanokkaa siitä mitää, kuinka paljon miehiä?" Minja alkoi kuulustelemaan. Nauraen pudistelin päätäni.
"No onhan niitä muutama. Enkä sitä sano etteivät olis ihan kateltavia, mut mähän oon ihan kakara niihin verrattuna", nauroin.
"Koska ikä on ollu este?" brunette yritti sanoa ihmetellen, mutta purskahti heti nauruun. En mahtanut sille mitään, joten liityin nopeasti nauramaan Minjan kanssa.

"Jimi varmaan lähtis tallille ja tinttais jotai naamaa jos se sais tietää jostai jutusta", sain sanottua kun olimme rauhoittuneet.
"Miks se ei sit oo tintannu Nikoa? Vai eikö se tiiä?" nainen ihmetteli. Pudistelin ensin automaattisesti päätäni.
"Taino, ehkä se tietää. Mut Niko on kuitenkin tuttu ja ihan harmiton", virnistin. Toisaalta toivoin, ettei Jimi tietäisi. Mä en välittänyt ajatella Jimistä mitään, tuskin tämäkään pikkusiskostaan.
"Okei, sit kerrot niistä jatkoista! Petra mainitsi et olit ihan tyrmäävän näkönen ja ihan liian selvä kun se haki sut", brunette tivasi.
"Ei niistä oo mitää kerrottavaa", mumahdin.
"Mitä sä teit?" Minja huokaisi.
"No se siinä onkin. En mitään! Kyl mä parin kans juttelin mut siinä se", nostin kädet kasvoilleni.
"Oikeesti? Sä joit liian vähän", nainen antoi tuomionsa.
"Parempi etten herättäny liikaa huomiota, tiiä vaikka mut olis potkittu ulos", nauroin.
"Ens kerralla mä tuun sun mukaan ja vahdin et pidät hauskaa. Ja voin vahtii niitä miehiäki", brunette pohti.
"Kulta pieni, ne on hevosihmisiä. Ne puhuu hevosjutuista paljon, sä tylsistyt kuoliaaks", selitin virnistäen.
"Oothan säkin ilmeisesti nykyää hevosihminen enkä mä kuole sun kanssa tylsyyteen", Minja sanoi terävästi. Mitäpä sitä toiselle väittämään vastaan.

Me höpöteltiin ja naurettiin vielä ties kuinka kauan. Vähän ennen kuin mun piti lähteä, me ruvettiin miettimään koska saataisiin taas porukka kunnolla kasaan.
"Kelleköhän me seuraavaks päästäis", Minja pohti.
"Porukat varmaa lähtee täs taas varmaa jollekki viikonloppureissulle jossai vaiheessa. Toki Jimi nyt on kotona ellei oo töissä, mut se ei joko välitä tai liittyy seuraan", pohdin vuorostani.
"Mut sit sä et pääse Nik...", brunette virnuili.
"Minja!" parahdin kesken naisen sanoman lauseen.
"Mitäää", toinen nauroi.
"No mites sit sä ja Aapo?" virnuilin puolestani, saaden ystäväni suun tukittua toisen punastellessa. Että semmoista.

Sponsored content


Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun  Viesti [Sivu 1 / 1]

Lähetä uusi viesti  Vastaa viestiin

Oikeudet tällä foorumilla:
Voit vastata viesteihin tässä foorumissa