Et ole sisäänkirjautunut. Kirjaudu sisään tai rekisteröidy

Heidin elämää

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas  Viesti [Sivu 1 / 1]

1 Heidin elämää lähetetty Ke Marras 22, 2017 8:36 pm

Heidi N

avatar
Kaajapurolainen
Tallin/Cariadin ulkopuolista elämää

http://teepa.net/h/cariad.php

2 Vs: Heidin elämää lähetetty Ke Marras 22, 2017 8:36 pm

Heidi N

avatar
Kaajapurolainen
22.11.2017

Pysäytin autoni Purtsien tallille, kello oli vasta seitsemän ja tallipiha oli täysin hiljainen ja pimeä himmeitä ulkovaloja lukuun ottamatta. Sammutin auton moottorin, hyppäsin alas penkiltä ja suljin oven takanani. Kävelin reippain askelin tallirakennukseen ja sytytin toisen puolen valot, hevoset hörisivät tervetuliaiseksi. Hain rehukärryn ja jaoin hevosten aamuruoat karsinoihin, sen jälkeen annoin kaikille pienen nipun heinää ja lähdin viemään aamuheiniä tarhoihin ja pihatolle.
Tottunein ottein hevoset olivat hetken päästä loimet niskassaan ulkona, syömässä heiniä ja katselemassa ympärilleen. Hienoinen usva laskeutui aukealle tilalle juuri ennen lyhyttä auringonnousua, kevyt lumisade jatkui ja pilvet peittivät nousseen auringon taakseen nopeasti.

”Heidi, tule kahville”, talon emäntä Tiina huuteli päärakennukselta ja minä suuntasin sinne suorinta tietä, karsinat ehtisi siivota sen jälkeenkin.
”Kiitos”, totesin sisään astuessani ja hymyilin leveästi. Riisuin kaulahuivin ja toppatakin päältäni, sekä lumiset kengät jaloistani paljastaen harmaa-punaiset villasukat. Seurasin naista tuvan puolelle, jossa Pekka istuskeli jalka keittiön tuolilla kevyesti paketoituna.
”Huomenta, kuinkas jalka jaksaa?” tervehdin ja otin vastaan kiitollisena lämpimän kahvikupin.
”Paranemaan päin, kiitos vielä, että jaksat auttaa tallissa”, mies kertoi ja hymyilin vastaukseksi.
”Tottakai, nopeasti tuo on hoidettu, ei vaiva eikä mikään.”

Kahvikupillisen jälkeen kiitin syvästi pariskuntaa vieraanvaraisuudestaan ja olin jo lähdössä jatkamaan töitäni, kun Pekka pysäytti matkani kysymyksellään.
”Heidi, inhottaa pyytää vielä lisää, kun olet noin kiltisti auttanut tallissa, mutta olisiko mahdollista pyytää vielä yhtä palvelusta tänään tallinteon jälkeen?” miehen äänestä kuului läpi selkeästi se, ettei tämä pyytänyt mielellään apua.
”Tietenkin autan, mitä tahansa”, vastasin epäröimättä.
”Tule käymään kun saat tallin valmiiksi”, Pekka totesi ja minä nyökkäsin hymyillen.

Karsinoiden siivous kävi nopeasti, purukuivitus oli anteeksiantamaton, mutta onneksi sekin oli vain tottumiskysymys. Lakaisin kuivittamisen jälkeen käytävän ja laitoin karsinoihin heinää sisäänhakua varten valmiiksi. Tarkistin vielä, että kaikki oli valmista ja suljin tallista valot ja oven.
Kävelin takaisin asuinrakennukseen varmistettuani, että hevosilla oli kaikki hyvin pihalla, kello oli vajaa kymmenen eikä lumisade ollut onneksi lisääntynyt aamun aikana. Riisuuduin taas eteisessä ulkovaatteistani ja kävelin tuvan puolelle koputtaen eteisen oveen kohteliaasti.
”Talli on valmis”, kerroin tuvassa edelleen istuvalle Pekalle, Tiina oli kadonnut johonkin huoneesta.
”Kiitos tuhannesti”, Pekka hymyili ja viittoi minua istumaan viereensä.
”Mitäs palvelusta vailla olisit?” kysyin mieheltä mennen suoraan asiaan.
”Olet varmasti huomannut, että Verneri on ollut kateissa muutaman päivän, siksi pyysimmekin sinua auttamaan tallissa”, Pekka aloitti ja nyökkäsin hymyillen kohteliaasti. Tapoihini ei ollut udella enkä aloittanut sitä nytkään.
”Kyse ei ole siis mistään vakavasta, mutta hän on joutunut toipumaan sairaalassa tämän ajan ja pyysi nyt minua hakemaan hänet kotiin. Jalkani takia en kuitenkaan voi ajaa ja Tiinalla on myös tämän päivän osalta liian kiire aikataulu, niin ajattelin kysyä jos sinä voisit mitenkään hakea Vernerin ja tuoda hänet tänne? Tottakai saat kieltäytyä, järjestämme asian muuten tietenkin, mutta ajattelin kysyä silti, jos sinulle sopisi?”
Pidin lyhyen mietintätauon, jonka jälkeen nyökkäsin.
”Tietysti voin hakea hänet, mihin aikaan?”
”Mahtavaa, vaikka heti, jos sinulle sopii?”
”Sopii, ilmoita Vernerille, että kyyti on siellä piakkoin”, hymyilin ja lähdin saman tien ulko-ovea kohden.
”Kiitos, Heidi, olemme sinulle paljon velkaa. Voidaan vaikka keskustella ensi kuun vuokrasta vielä”, Pekka kiitti. Hymyilin tälle ja heilautin kättäni.
”Mielelläni minä autan”, vastasin ja poistuin talosta.

Ajomatka sairaalalle oli nopeasti ohitse, hidastin vauhtia alueelle päästyäni ja vihdoin havaitsin etsimäni istumassa penkillä etuoven ulkopuolella. Pysäytin autoni ja avasin matkustajan puolen ikkunan.
”Verkku, sun kyyti ois täällä”, huikkasin toiselle ja hymyilin leveästi. Hätkähtäen mies nosti kasvonsa käsistään ja kasvoilla kävi hämmennys ja jokin toinen ilme, joka muistutti aavistuksen häpeää.
Onneksi Verneri ei kysellyt enempää, vaan hyppäsi auton penkille minun sulkiessa ikkunan. Ajomatka Purtseille sujui hiljaisuuden vallitessa, minua totta kai kiinnosti tietää, mutta en kysynyt, koska ei ollut minun paikkani kysyä.
Pysäytettyäni auton tallin pihalle katsahdin vieressäni istuvaan mieheen.
”Mä haluan vaan sanoa sen, että jos susta joskus tuntuu sieltä, että sä haluat puhua jostain, niin mä kuuntelen mielelläni”, sanoin tummaverikölle ja hymyilin aidosti ystävällisesti. Kertoen siten, että tarkoitin sanojani.
Mies nyökkäsi, kiitti kyydistä ja poistui ajoneuvosta. Seurasin katseellani tämän kävelyä asuintalolle ja vasta, kun ulko-ovi sulki miehen olemuksen näkökentästäni jatkoin matkaani kotiin.

http://teepa.net/h/cariad.php

3 Vs: Heidin elämää Tänään kello 2:08 pm

Heidi N

avatar
Kaajapurolainen
06.12.2017 #suomi100

Pysäköin autoni Auburnin kartanon pihalle ja sammutin moottorin. Auton perässä olevasta trailerista kuului vaativa hirnahdus, tallin pihassa oli paljon autoja ja uskoin, että suurin osa itsenäisyyspäivän ratsukoista olivat jo melkein valmiita lähtöön. Olin myöhässä, koska Valero oli päättänyt heittäytyä hankalaksi kotona, mutta onneksi sillä oli jo satula selässä ja minun tarvitsi vain laittaa sille suitset ja ottaa se ulos autosta. Päälläni oli mustat ratsastushousut ja siisti musta toppatakki, en ollut ihan varma miten tapahtumaan olisi pitänyt pukeutua. Sain pujotettua kanget melko helposti rautiaan orin päähän trailerissa ja se käveli onneksi jo huomattavasti rauhallisemman oloisena ulos kopista. Suoristin hieman harmaata paksua vilttiä, joka ylettyi orin kaulalta sen pepun päälle, takaosassa oli koristeellinen hopeisista nyöreistä tehty häntäremmi, jonka olin ommellut vilttiin, jotta se pysyisi paremmin rautiaan päällä.

Laskin jalustimet alas ja kiristin vielä satulavyön, sivusilmällä huomasin, että tallin pihalle ilmestyi yhä useampi ratsukko. Ketterästi nousin Valeron selkään, se ryhdistäytyi silmissä nähtyään vieraita hevosia, kun Amanda tuli tallista Leevin kanssa, joka pörheänä huuteli ilmoille hävyyttömyyksiä, Valero päätti ruveta sikailemaan ja huutamaan Leeville takaisin. Tumman orin silmät naulautuivat meihin ja napautin terävästi Valeroa kylkeen vaatien sen huomion takaisin itseeni. Tänne ei tultu machoilemaan, varsinkaan omistajattaren silmäterän kanssa. Tilanne meni ohi ja saatoin mennä hieman lähemmäs väkijoukkoa orini kanssa, jotta kuulisin mahdolliset ohjeistukset.

Meidät käskettiin joukon viimeiseksi, mihin olin tyytyväinen, sillä sieltä saisin parhaiten kontrolloitua vieraassa joukossa omaa hevostani, joka onneksi oli kyllä jo todennut, että emäntä ei nukkunut tälläkään kertaa siellä selässä. Matka hautuumaalle sujui hiljaisuudessa ja uskon, että jokaisen mielessä oli Suomi ja sen uskomaton matka itsenäisyyteen. Yritin miettiä mitä omalle elämälleni ja erityisesti hevosilleni tapahtuisi, jos nyt syttyisi sota. Samassa ajatukseni karkasi Verneriin, mitä miehen oli täytynyt kohdata elämänsä aikana, huokaisten siirsin katseeni maisemiin, jotka olivat lumen peitossa, ympärillä oli ihan hiljaista hevosten kavioiden äänien ollessa ainoa äänenlähde. Oli aika iso juttu saada olla osa tätä kulkuetta ja osa Suomea.

http://teepa.net/h/cariad.php

Sponsored content


Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun  Viesti [Sivu 1 / 1]

Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa