Et ole sisäänkirjautunut. Kirjaudu sisään tai rekisteröidy

Mustiksen päiväkirja

Siirry sivulle : 1, 2  Seuraava

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas  Viesti [Sivu 1 / 2]

1 Mustiksen päiväkirja lähetetty Ma Kesä 26, 2017 7:51 pm

Lotta A.

avatar
Hevosenomistaja
Montalbano

Om. Lotta Alavuo
Friisiläisori
Saa käsitellä vain Lotta ja henkilökunta
sivuille






Viimeinen muokkaaja, Lotta A. pvm Su Marras 19, 2017 10:49 pm, muokattu 6 kertaa

2 Vs: Mustiksen päiväkirja lähetetty Ke Kesä 28, 2017 10:59 pm

Lotta A.

avatar
Hevosenomistaja

Tyytyväinen hevonen ja onnellinen omistaja.

3 Vs: Mustiksen päiväkirja lähetetty Ma Heinä 24, 2017 10:30 pm

Isabella S.

avatar
Tallinomistaja
Vähänkö se on komea. <3 Ja mielenkiintoista saada talliporukkaan punapää. Odotan innolla ja kauhulla oletko yhtä tulinen ja draamannälkäinen kuin ne punapäät, jotka tunnen ennestään!


_________________
Tammataistelijat Erelas, Vilanna, Austria, Mirameir  ja Duchess <3
http://sunnuntai.esy.es/auburn

4 Vs: Mustiksen päiväkirja lähetetty To Heinä 27, 2017 1:57 am

Lotta A.

avatar
Hevosenomistaja
27.07.2017
Tämän kesän vähintään mielenkiintoinen ja lähes vitsinomainen sää oli vihdoin suosinut minua tallipäivänä. Kylmyyteen ja koleuteen tottuneena olin kyllä ahkerasti kuluttanut kenttää, vaikka muut, selkeästi sokerista valmistetut, tallilaiset nautiskelivat maneesin suojasta.

Tänäänkään en tehnyt poikkeusta periaatteeseeni, vaan suuntasin täydessä sotavarustuksessa kentälle. Pian kuitenkin huomasin tehneeni virhearvioinnin, sillä ensimmäiset ravipätkät ottaessani huomasin hien nousevan pintaan ja pöllyävän hiekan eksyvän limakalvoilleni. Kuitenkin jatkoin itsepäisesti Mustiksen ratsastamista välittämättä ilmatilan luomista epäkohdista.

Mustis oli tänään tahmea pohkeelle, vaikka hevospaarmat iskivät sen kimppuun alinomaan. Saatuani orin pohkeen eteen siirtymisillä ja lisäyksillä aloitin kokoamisen. Mustiksen jalat liimautuivat kentän pintaan kuin liisteriin. Annoin pohkeita ja napautin raipalla kertaalleen kunnolla. Yksi vaivainen askel eteenpäin. Seuraava askel oli vielä kovemman työn takana, joten päätin lopettaa yrittämisen ja saada hevoseni liikkumaan edes maastakäsin.

Tarkiskin Mustiksen jalat ja tunnustelin lihakset. Ei miteen epänormaalia, paitsi oikeassa takajalassa: kenkä oli irronnut ja Mustis oli polkenut osan kaviota irti sen mukana. Myöskin verta tuli, joten päätin lopettaa ratsastuksen tähän paikkaan. Irronnut kenkä ja kavionpalanen lojuivat muutaman metrin päässä.

Noukittuani tavarat kentältä lähdin taluttamaan Mustista takaisin talliin. Tallissa Anna katsoi minua kummaksuen. “Mustis polki pahasti kengän irti” kerroin ja tallimestari katsoi uljasta hevosta surullisen näköisenä. Pesupaikalla purin Mustiksen varusteet ja huuhdoin kavion huolellisesti, minkä jälkeen sidoin kavion estääkseni pöpöjen pääsyn enää haavaumaan.

“Kengittäjä on tulossa vasta parin viikon päästä, mutta voin toki soittaa ja kysyä, jos hän pääsisi aikaisemminkin jo tulemaan” Anna sanoi ja antoi Mustikselle heppanamin taskustaan. “Jos olisit niin ystävällinen. Ja Mustiksen väkkäreitä voisi pienenetää, kunnes sillä voi taas kunnolla ratsastaa.” sanoin ja ryhdyin harjaamaan hevosta. “Selvä, selvitän asiaa ja ilmoitan, millon kengittäjä pääsee katsomaan Mustista. Jätä se vain karsinaan, niin tuon sille heinää syötäväksi.” tallimestari sanoi ja suunnisti jatkamaan muita työtehtäviään.

Jätin orin omaan karsinaansa ja pahoittelin, että se nyt joutuisi seisomaan karsinassa aivan yksin. Vein Mustiksen varusteet varustehuoneeseen ja omat tavarat kaappiini. Anna ei ollut vielä ehtinyt soittamaan kengittäjälle, mutta enköhän saisi viestiä kengittäjän aikataulusta myöhemmin tänään, joten lähdin haikein mielin kohti kotia.

5 Vs: Mustiksen päiväkirja lähetetty La Elo 26, 2017 2:21 pm

Lotta A.

avatar
Hevosenomistaja
26.8.2017

Mustis hörisi minulle, kun tallille saapuessani kävin ensiksi tervehtimässä sitä. Ori oli saanut vihreän sadeloimensa päällensä, sillä ilma oli muuttunut viileäksi ja sateiseksi. Olin tyytyväinen palveluun, koska ori osasi välillä olla vähän nirppanokka. Kosteus – tai märkyys – ei ollut pahemmin kuitenkaan Mustista haitannut, sillä päitset ja loimi olivat kuitenkin aivan kuraiset, kuten jalat ja osittain pääkin.

Tänään olisi vuorossa jotain muuta liikuntaa, kuin ratsastusta. En ollut ajovehkeisiimme koskenut sitten tänne tulon, joten nyt olisikin korkea aika. Kävelin talliin ja satulahuoneeseen. Nurkassa, omalla paikallaan oli valjaspussi, jonka päällä komeili Mustiksen nimi. Nappasin pussin koukusta ja avasin sen. Kaikki tarvittava oli mukana, joten kannoin kassin sisältöineen Mustiksen karsinalle. Seuraavaksi hain orin harjapakin ja pintelit, jotka olivat pesun jäljiltä vielä kuivumassa.

Omasta kaapistani jouduin matkalla vielä hakemaan ajoraipan, ennen karsinalle pääsyä. Karsina oli siivottu, vaikka aamu ei ollut vielä pitkällä, täällä siis oltiin oltu ahkeria. Aseteltuani tavarat Mustiksen karsinalle, tallin päätyovi avautui.
- Ah, hei Lotta! Anna sanoi saapuessaan talliin isojen kottikärryjen kanssa. – Olinkin näkevinäni autosi parkkipaikalla. Tässä on Jonny, meidän uusi tallipoika, hän vielä perään esitteli perässään tulleen nuoren miehen.
Tervehdin miestä ja esittelin itseni.
- Niin joo, Jonny, Lotta omistaa Mustiksen, sen friisiläisen, Anna vielä kertoi, ennen kuin he jatkoivat matkaansa.

Minä lähdin riimunnarun kanssa hakemaan oriani tarhasta. Mustis odotteli jo portilla ja oli helppo saada kiinni. Matka talliin meni steppailuravilla, mikä vähän ihmetytti minua, tätä se ei ollut tehnyt minun kanssani Auburnissa aiemmin, vaikka asia oli tuttua minulle. Mustis pälyili ympärilleen ja korskahteli, ehkä joku tallin tammoista oli kiimassa tai metsässä oli ollut eläin, eiköhän ori rauhoittuisi talliin päästyään.

Ori oli vielä jännittyneen oloinen, kun pääsi karsinaansa, mutta päästyäni harjaamaan mutaisia jalkakarvoja alkoi se jo rentoutua. Höpötin Mustikselle puoliääneen, kuten tapanani oli. Orin kavio alkoi pikkuhiljaa näyttää paremmalta, mutta täyteen parantumiseen menisi aikaa useampi kuukausi vielä. Saatuani orin harjattua ja harjan siististi letille, ryhdyin pyörittämään pinteleitä paikoilleen.

Lopulta sain valjaat orin päälle. Vyö ei mennyt aivan niin kireälle kuin aikaisemmin, eli kesäkiloja oli kertynyt. Onneksi meillä olisi koko syksy aikaa tosissaan treenata ylimääräiset kilot pois. Laitoin suitset orille. Viimeisenä kiinnitin ohjat paikoilleen ja otin oman kypäräni. Ori oli jo onneksi ihan rentona, joten pystyimme hyvin lähtemään maneesiin.

Maneesissa oli tyhjää, mistä olin ihan iloinen – en haluaisi kovinkaan monen näkevän, kun juoksisin Mustiksen perässä sen harppoessa show-raviaan. Aloitimme ihan yksinkertaisista pysähdyksistä ja liikkeellelähdöistä. Ne sujuivat hyvin, vaikka Mustis olisikin tahtonut jo lähtöä hölkkäilemään. Seuraavaksi lähdin tekemään voltteja ja ympyröitä. Niissä oli omaa haastettaan alkuun, mutta pian kuljimme samalla ajatuksella orini kanssa – ratsuhommat olivat selkeästi jääneet Mustikselle päälle. Seuraava vaihe olikin jo ravi-käynti siirtymät, niissä meillä ei ollut ongelmaa, mutta toisaalta en ollut tottunut juoksemaan pitkiä matkoja, joten käyntipätkät vähän alkoivat venyä. Loppuun toistimme samat asiat vielä toiseen suuntaan. Vaikka työskentelyä tulikin vain reilut puolituntia, olin tyytyväinen suoritukseen. Nämä asiat vaativat Mustikselta enemmän aivotyöskententelyä kuin fyysistä voimaa, joten lyhytkin treeni kelpasi hyvin.

Tallissa Amanda oli tarkastelemassa vaivihkaa Jonnyn työjälkeä ja motivaatiota, kun saavuin paikalle.
- Ai hei Lotta. Olit näköjään ohjasajamassa? Nainen tervehti.
- Hei, Amanda. Juu, käytiin vähän muistelemassa miten asiat toimii, sanoin ja jatkoin matkaa Mustiksen karsinalle.
- Noh, toivottavasti teitte jotain hyödyllistä, seuraava valmennus on rankempi, nainen sanoi ja siirtyi tarkastelemaan seuraavaa kohdetta.
Olin yllättynyt nähdessäni naisen lauantaiaamuna tallissa, hän tunnetusti saattoi kyetä talliin vasta myöhään iltapäivällä, mutta toisaalta Isbe oli nyt kiireinen.

Varusteet riisuttuani Mustikselta, käytin orin pesukarsinassa. Huuhdoin vain pahimmat hiet pois. Kuivausloimi kuitenkin oli ajankohtainen, joten nappasin vielä vihreän fleece-loimen sadeloimen alle. Mustis käveli rentona perässäni tarhalle, mutta hieman ennen tarhan porttia se jännittyi. Jokin siis todella oli pielessä sen mielestä, eikä ilmeisesti mikään tamma kiimassa. Mustis olisi kyllä ollut koko liikutuksen ajan aivan täpinöissään, jos joku lady olisi miesseuraa kaivannut.

Pääsimme kuitenkin tarhan sisälle turvallisesti ja päätin käydä tarkastamassa tarhan varmuuden vuoksi – mitään muuta oikeastaan en voisikaan tehdä. Tarhan takaosasta löytyi mielenkiintoinen, kiermurteleva jälki, jonka päättelin olevan käärmeen aiheuttama. Vain parin metrin päässä käärmeen kulkureitistä oli tasaiseen tahtiin voimakkaasti poljettuja kavionjälkiä tiuhaan tahtiin. Käärme oli kuitenkin luikerrellut pois tarhasta. Sotkin jäljet ja uskoin, ettei käärme enää palaisi, ehkä se oli eksynyt tutkimusretkelle etsiessään uusia saalistusmaita.

Tallissa jätin Mustiksen karsinan oveen lapun ”Molemmat loimet voi ottaa pois”. Puhdistin ajovarusteet huolellisesti ja laitoin takaisin omaan kassiin, jonka ripustin paikoilleen. Pintelit harjasin, sillä niissä oli vain kevyttä pintalikaa, ja laitoin omalle paikalleen harjalaatikkoon. Lopuksi vielä kävin siivoamassa Mustiksen tekemät kakat pois maneesista, kuten oli tiukkaan ohjeistettu.

6 Vs: Mustiksen päiväkirja lähetetty Ma Elo 28, 2017 5:07 pm

Amanda S.

avatar
Tallinomistaja
Mukava kuulla, että Mustiksen kavio on lähtenyt parantumaan. Sen sijaan käärmeestä tarhassa en ole ollenkaan iloinen: onneksi huomasit jäljet, inhoan niitä kiemurtelevia sihisijöitä. Täytyypä ottaa asia puheeksi jonkun viisaamman kanssa, vihon viimeinen asia olisi löytää tallipihasta, saati tarhasta, kyynpesä! Vieläkö niitä näin syksyn kynnyksellä luikertelee? Yök...

Ohjasajo tekee orille varmasti hyvää, ja olen tyytyväinen että olette löytäneet harjoitteluun monipuolista näkökulmaa. Olen Isbeen yhteyksissä kärryjen suhteen: olisiko ehkä aika hankkia sellaiset? Ainiin! Ja maneesi on sitä varten, ettei ulkona tarvitse kärvistellä. Niele siis ylpeytesi ja nauti siitä ylellisyyden tunteesta, kun koleana syyspäivänä talutat Mustiksen katoksen kautta maneesiin. Kyllä kenttä pidetään ratsastuskunnossa ympäri vuoden, mutta itse suosin huonolla ilmalla sisätiloja (... ja vähän muulloinkin).


_________________
Amandan kullannuput Leevi, Fellu, Riepu, Lefa, Hani ja Armi. 💘
http://sunnuntai.esy.es/auburn

7 Vs: Mustiksen päiväkirja lähetetty Pe Syys 01, 2017 12:28 am

Lotta A.

avatar
Hevosenomistaja
Aamut olivat otollista aikaa ratsastaa rauhassa, Amanda ei silmiään avannut varmasti ennen kello kymmentä ja muut olivat jossain muualla. Niimpä hain reippaasti orini tarhasta hoitopaikalle ja ryhdyin varustamaan. Tänään päädyin kankiin, sillä niillä en ollut mennyt - ikuisuuteen!.

Täydessä kouluvarustuksessa suuntasin maneesiin, vaikkei ilma ulkonakaan olisi ollut sen pahempi. Mustis oli selkästi kuulolla heti alkuun ja saimme verryttelyssä jo hienoja siirtymiä aikaiseksi. Ehkä kangilla ratsastaminen ei ollutkaan niin paha. Ankaran ravityöskentelyn jälkeen pidin pienen käyntitauon ja lähdin hakemaan avo- ja sulkutaivutuksia sekä laukannostoja. Kun laukka tuli terävänä ja voimakkaana, sekä taivutukset olivat onnistuneita, jatkoin laukkatyöskentelyyn. Tein alkuun vastalaukkakaaria ja lopulta lähdin hakemaan laukanvaihtoja käynnin kautta. Alkuun vaihdot eivät sujuneet, mutta saatiin niistäkin onnistuneet.

Lopulta huomasin, että eräs nimeltämainitsematon blondi perijätär istui katsomossa. Kuin jokin taika, huomasin suoristavani ryhtiäni ja parantavan ratsastustani. Amandan läsnäolo jotenkin sai minut aina paljon tietoisemmaksi kaikista pienistä yksityiskohdista. Toisaalta asia myös paransi ratsastustani, sillä Mustis reagoi paremmin selkeämpiin apuihini. Pitäisikö minun liimata Amandan kuva maneesin seinään, jotta saisin lisämotivaatiota harjoitteluun?



Loppuun otin vielä laukassa kokoamista ja lisäämistä. Mustis tuntui tänään paljon paremmalta kuin aiemmilla kerroilla, joten lopetin harjoittelun melko lyhyeen: parempi lopettaa vielä, kun on voiton puolella. Loppuun hain ravissa hyvin irrottavaa liikettä kankiohjat löysällä, jotta Mustiksen ei tarvitsisi enää mennä niin kootusti. Mustis pärski tyytyväisenä ja loppukäynteihin siirtyessämme taputin sen kaulaa.

Ratsastaessani Amandan kohdalle, nainen sanoi: "Vielä hieman lisää tarkkuutta, niin saatat jopa päästä vaativalle tasolle. Ja muista ryhti. laitan raipan vaikka housuihisi, jos se sitä vaatii." Nyökkäsin vain vastaukseksi ja jatkoin käyntejä.

Tallissa hoidin mustiksen pois. Ori oli kyllä hionnut, mutta päätin tänään mennä vain loimituksella: syksy oli tulossa ja ilmat viilenivät, en tahtonut orini kipeytyvän kylmästä. Kylmäpatjat ollessa Mustiksen jaloissa, ryhdyin selaamaan puhelintani ja eräs kuva kiinnitti huomiota: Päivä, jona sain orin omakseni.

8 Vs: Mustiksen päiväkirja lähetetty La Syys 02, 2017 10:55 pm

Lotta A.

avatar
Hevosenomistaja

9 Vs: Mustiksen päiväkirja lähetetty Ti Syys 05, 2017 9:18 am

Amanda S.

avatar
Tallinomistaja
Komea Mustis! Ahkera harjoittelu kyllä palkitaan ja työskentelynne on saanut lyhyen ajan sisään ihan uudenlaista voimaa ja motivaatiota. Kuvani liimaaminen maneesin seinään saattanee olla ehkä turhaa, sillä seuraavan kouluvalmennuksen kutsu on jo työnalla: kohta pääsette siis esittelemään treenauksenne tuloksia vastuuvalmentajanne ja usean muun uteliaan silmäparin edessä.


_________________
Amandan kullannuput Leevi, Fellu, Riepu, Lefa, Hani ja Armi. 💘
http://sunnuntai.esy.es/auburn

10 Vs: Mustiksen päiväkirja lähetetty To Syys 14, 2017 10:40 pm

Lotta A.

avatar
Hevosenomistaja
Jo on sanomat

Aamukahvini tippuessa keräsin lattialta aamun lehden. Viikottain ilmestyvä ohut Kallan Sanomat ei ollut mitenkään ihmeellinen lehti, lähinnä muutama sivu tärkeitä asioita, mainoksia ja kuolinilmoituksia. Kuten tavallista, ei mitään ihmeellistä ollut taaskaan uutisotsikoissa. Olin jo sulkemassa lehteä, kun vapaan sanan palstan eräs artikkeli sai huomioni.

”Auburn Estate, ennen upeana Kastanjan kartanona tunnettu kartano on saanut kylän heräämään henkiin. Vuosia perintöriidan kohteena ollut tila päätyi Oiva Sokan lapsenlapsille, Amanda ja Isabella Sokalle. Edelleen rikospaikkana pidettävä kartano on tuonut eloa kyläämme, mutta onko ratkaisu ollut oikea? Huhut uudesta tuhopolttoyrityksestä ja tilan suoranaisesta sabotoinnista ovat kiirineet ympäri Kallaa. Onko Auburn uhka vai mahdollisuus? Olisiko perinnönjako pitänyt mennä toisin? Onko kartanolla enää tulevaisuutta menneisyytensä jälkeen?”

Kahvia juodessani luin artikkelin useaan otteeseen. Miten tälläiset juorut olivatkaan päätyneet kyläläisten keskuuteen ja ihan lehteen saakka? Amanda ja Isabella raivostuisivat nähdessään tämän.

Aamupalalta ehtiessäni suunnistin tallille. En ollut yllättynyt nähdessäni Jonathanin punaisen Ladan seisovan parkkipaikalla yksinäisen oloisena; rauhallinen aamu ainakin toistaiseksi. Nappasin varustekassini ja suuntasin talliin. Jonny oli juuri laittamassa viimeistä hevosta ulos, joten lupasin keittää kahvit.

Tallituvassa pahainen Kallan Sanomat lojui koskemattoman oloisena pöydällä. Jätin kassini kaappini eteen odottamaan ja täytin kahvinkeittimen. Ehkä tämä kahvinjuontitahtini ei ollut mitään kaikista terveellisintä, mutta jollain minutkin oli saatava hereille. Kahvin tippuessa nostin tavarat kassista kaappiin: ei mitään ihmeellistä, vain vähän syksyisempää vaihtovaatetta ja sen sellaista. Syksy oli ihana samalla todella ikävä vuodenaika. Kaikkialla oli kaunista, mutta tänä vuonna oli jopa minun mittapuulla satanut aivan liikaa! Olisi nyt edes yksi sateeton päivä; joutuisin oikeasti kohta ostamaan uuden sadeloimen, eikä mikään varuste tuntunut kuivuvan.

Jonathan saapui tallitupaan ja kaatoi itselleen kahvia. Liityin hänen seuraansa.
“Joko luit tämänpäivän lehden?” Kysyin.
“Ei, en ole avannutkaan sitä, mitä sitten?” Jonathan kysyi.
Levitin lehden ja naputin tekstiä, mikä koski Auburnia. Jonathan silmäili tekstiä aikansa, kunnes huokaisi ja otti hörpyn kahvikupistaan.
“Tämä on todella mielenkiintoista, tosin voin kyllä kuvitella sen raivon, minkä tämä herättää Isabellassa ja Amandassa.”
“Jep. Mikä katastrofi, jos tallilaiset kaikkoavat tämän takia. Mutta asiasta kukkaruukkuun, onko sulla sen uuden ratsuttajan numeroa? Mun mielestä olis ihan mukava, jos Mustiksella kävisi joku taitavampi kokeilemassa, mihin asti orista on.” kysyin.
“Ai joo, on mulla.” Mies kaivoi puhelimensa ja luetteli minulle numerosarjan.
“Olihan se Mikael Gren?” varmistin vielä, mihin mies nyökkäsi. “Minun täytyy nyt mennä liikuttamaan Mustis, iltapäivä täynnä töitä.”
“Joo, nuo karsinat eivät ihan itse itseään siivoa.”

Hain orini suitset ja satulan, sekä sivuohjat hoitopaikalle, samoin liinan, juoksutusraipan ja harjat. Suuntasin tarhaan, missä Mustis oli aamuheiniensä kimpussa. Minut nähdessään se hörisi, mutta jatkoi syömistään. Otin orin kiinni ja lähdin taluttamaan talliin. Mustis lähti steppailemaan tapansa mukaan, mutta yhdellä komennolla rauhoittui. Yksi hieman ärsyttävämpi tapa, mikä pitäisi saada kitkettyä, mutta kunhan ei pahemmaksi menisi.

Tallissa riisuin Mustiksen loimen ja ryhdyin harjaamaan. Onneksi täällä tarhat olivat hyväpohjaisia ja salaojitettua: olin saanut tarpeekseni mutarkuorrutteisista hevosista. Harjasin orin huolellisesti ja tarkastin jalkojen kunnon: ei ylimääräisiä turvotuksia tai lämpöjä. Takakavio oli lähtenyt paranemaan hyvin, mutta vielä ottaisi aikaa täyteen parantumiseen. Seuraava kengittäjän aika oli jo onneksi tulossa. Myös klippaus olisi ajankohtaista piakkoin, mutta sekin saisi nyt odottaa parempaa aikaa.

Satuloin Mustiksen ja laitoin pintelit patjoineen paikoilleen. Kiinnitin sivuohjat satulaan ja irrotin jalustimet. Suitsin orin ja kiinnitin liinan. Juuri, kun olin lähtemässä maneesiin, tallin päätyovi pamahti kiinni ja kuulin kipakat askeleet. Pian pitkä blondi ilmestyi karsinan takaa lehti kädessään. Hänen ilmeensä oli tiukka, jopa vihainen.
“Ah, hei Lotta” naisen ääni oli jopa hieman kylmä, mutta kuitenkin täysin asiallinen, sisällä kytevä raivo ei tippaakaan kuultanut siitä lävitse. “Tiedätkö mitään näistä huhuista, joista oli lehdessä?”
“Ömh. Hei Amanda. Ja kyllä minä jotain olen kuullut jonkin aikaa sitten.” vastasin.
“Ehditkö kertomaan, mitä olet kuullut? Minun täytyy keskustella kaikkien tallilaisten kanssa asiasta.” nainen virkkoi.
“Olen vähän kiireessä, mutta jos tulet maneesiin alkukäyntien ajaksi, niin voin kertoa.” vastasin ja poistin riimun Mustiksen kaulalta.
“Selvä.” Amanda hieman nyrpisti nenäänsä, mutta seurasi minua, kun suuntasin maneesiin.

Kerroin Mustista taluttaessani ympäri maneesia siitä, mitä baarissa olin kuullut. Amanda kiitti poistuessaan talliin, mutta ei sen enempää kommentoinut kertomisiani. Lähdin verryttelemään Mustista ravi-käynti siirtymillä ja nyt liikettä oli jo selkeästi paremmin kuin aiemmin. Ahkera treenaaminen oli siis tuottanut hedelmää. Toisen suunnan verryttelyn jälkeen kiinnitin sivuohjat ja lähdin hakemaan aktiivista ravia ja laukkaa molempiin suuntiin. Askeleet olivat tarmokkaita ja laadukkaita.

Hyvän treenin jälkeen ottettiin vielä loppuverryttelyt ja -käynnit, minkä jälkeen talutin Mustiksen talliin. Ori oli hionnut, mutta ei mitenkään läpimärkä. Kylmän sään vuoksi laitoin vain fleeceloimen sadeloimen alle ja tein muut hoitotoimenpiteet normaalisti.

Saatuani Mustiksen takaisin tarhaan ja tavarat paikoilleen naputtelin ratsuttajallemme viestin:
“Hei. Hevoseni Montalbano asuu Auburnissa ja minusta sille olisi hyvä, jos joku kävisi oikeasti kokeilemassa, mitä siitä löytyy. t. Lotta Alavuo”
Seuraavaksi lähdin kotiin tekemään töitä, jotka odottivat huomista väliarviota.

11 Vs: Mustiksen päiväkirja lähetetty To Syys 21, 2017 6:28 pm

Lotta A.

avatar
Hevosenomistaja
Syksyn tuulissa,
Ruskan väreissä
Koleassa harmaudessa,
Kallan metsässä.

Tyttö tukkaansa oikoo,
Ori haukata aikoo.
Luonto tunnelmaa taikoo,
Kuvaaja otoksia laukoo.


12 Vs: Mustiksen päiväkirja lähetetty Ma Syys 25, 2017 11:01 am

Mikael G.

avatar
Ratsuttaja
Mä olin saanut jokin aika sitten tekstarin puhelimeeni Lotalta, että hänen hevosensa voisi käydä läpiratsastamassa. Tarjous kuulosti houkutelevalta erityisesti siksi, että olin jo aiemmin ihaillut Mustista - ori oli komea kuin mikä! Ei sitä ihan joka päivä päässyt ratsastamaan tukkajumalaista friisiläistä.

Pysäköin autoni parkkipaikalle ja harpoin sisälle talliin. Lotta olisi todennäköisesti jo paikalla, luultavasti varustamassa Mustista. Mun ajatukset osoittautui oikeiksi, sillä tumma ori seisoikin jo karsinassa satula selässään. Omistajaa ei tosin näkynyt vielä missään, joten pohdin ehtiväni vaihtaa ratsastuskamat päälle tässä välissä. Vedin mustat nahkasaappaat beigejen ratsastushousujeni päälle ja niskaan mustan kevyttoppatakin. Syksy oli tuonut mukanaan koleat säät, eikä hengailu t-paidassa tullut enää kysymykseenkään. Onneksi maneesissa oli aina lämmin, se oli yksi luksustallin plussapuolista.

Palattuani takaisin karsinalle huomasin punahiuksisen naisen, jolle mä menin hymyssä suin esittäytymään.
"Lotta, oletan", ojensin naiselle kättäni, johon punapää tarttui vastaten puolittain hymyyni. "Mikael Gren. Ja tässä ilmeisesti Mustis, sehän on komea!"
"Kiitos, kiva päästä näkemään, mitä kaikkea siitä voi oikeasti saada irti", Lotta pohti. "Vaativa B tasolle asti se on koulutettu."
"Aivan", nyökkäsin naiselle. En ollut mikään GP tason kouluratsastaja itsekään, joten Mustiksen taso vastasi oikein hyvin omaani. "Esteitä ei ilmeisesti oo tarkotus hypätä?"
"No ei me olla hypätty, mutta voisi sitäkin joskus kokeilla. Varmaan ihan kivaa piristystä Mustikselle", Lotta sanoi.

Maneesissa hyppäsin orin selkään ja Lotta siirtyi katsomoon seuraamaan ratsastusta. Kävelin alkuun muutaman kierroksen pitkin ohjin, ennen kuin keräsin ohjat tuntumalle ja lähdin tutustumaan hevoseen ravissa. Mustis vaikutti hyvin työstettävissä olevalta hevoselta, jolta selkeästi löytyi energiaa kanavoitavaksi liikkeeseen. Tein alkuun taivutuksia, jonka jälkeen siirryin kokeilemaan temponvaihteluita. Pienen tunnustelun jälkeen mä löysinkin orista hyvän vaihteen keskiravia ajatellen ja Mustiksen repertuaarissa tuntui olevan myös ihan kelpo lisätty ravi.

Friisiläisori tuntui hyvältä ratsastaa ja askellajit mukavilta istua. Lähdin seuraavaksi työstämään orin laukkaa, johon alkuun lähdin hakemaan vain lisää liikettä. Kun laukka alkoi tuntua hyvältä, tein siinä temponvaihteluita ja siirtymisiä. Ori tuntui olevan hyvin kuulolla ja siihen pystyi vaikuttamaan hyvin pienin avuin. Laukanvaihdoista puuttui aluksi terävyys ja ne olivat hieman kömpelöt, mutta parin yrityksen jälkeen sain nekin osumaan paremmin kohdalleen.

"No, miltä tuntui?" Lotta kysyi katsomosta, kun mä hidastin Mustiksen käyntiin ja annoin sille pitkää ohjaa. Ori pureskeli kuolainta tyytyväisen oloisena.
"Sulla on tässä ihan laadukas ja kiva ratsu", kehuin taputtaen mustaa oria kaulalle. Se oli hionnut aavistuksen. "Kyllä tän kanssa on mahdollisuuksia vaativiin luokkiin. Mä voin joku kerta myös hypätä sillä, jos sellaselle on tarvetta."
"Okei, se olis kiva", Lotta nyökkäsi.

Tallissa Lotta otti jälleen kopin Mustiksesta, ja mä juttelin naiselle vielä vähän tuntemuksiani orista. Olisi mielenkiintoista päästä seuraamaan kaksikon etenemistä. Kovin kauaa en kuitenkaan ehtinyt juttelemaan, sillä olin lupautunut tekemään muutamia tallivuoroja, kuten muun muassa tänään.
"Noniin Mikael", kajahti Jonathanin ääni käytävällä. "Talikko käteen karsinoiden siivoukseen."
Mä pyöräytin silmiäni, mutta lähdin hakemaan kottikärryjä. Saatoin vain kuvitella, kuinka Jonny virnuili minulle.

24/09/2017 - Mikael Gren

13 Vs: Mustiksen päiväkirja lähetetty Su Loka 01, 2017 9:36 pm

Isabella S.

avatar
Tallinomistaja
Ihanan tunnelmallinen kuva runoineen Lotta! Päiväkirjasta tulee heti persoonallisempi, kun välissä on kuvia. <3

Ja mahtavaa, että Mikael otti Mustiksen käsittelyyn! Amandan rekrytointi ei ollut sitten aivan turha. Orille tekee jo varmaan pelkän vaihtelun ja tehokkaan läpiratsastuksen vuoksi hyvää, että ratsastaja joskus vaihtuu. Kokenut ratsuttaja osaa muutenkin antaa ihan eri tavalla vinkkejä, kun on itse käynyt kyseisen hevosen selässä. Toivottavasti hyödytte tästä tulevissa treeneissä ja kilpailuissa!


_________________
Tammataistelijat Erelas, Vilanna, Austria, Mirameir  ja Duchess <3
http://sunnuntai.esy.es/auburn

14 Vs: Mustiksen päiväkirja lähetetty Su Loka 01, 2017 10:00 pm

Lotta A.

avatar
Hevosenomistaja
01.10.2017 - Think those things

Istuin Mustiksen selässä ja annoin ohjien roikkua vapaana. Laitumet olivat tyhjiä, joten luotin hieman enemmän hevoseeni. Kävelimme rauhassa, tai lähinnä pyrin siihen, että Mustis kävelisi reippaasti ja venyttelisi itseään. Mikael Gren oli käynyt ratsastamassa Mustiksen ja olihan se ollut ihan silmänruokaa, kun kaksi karskia urosta liikkui sointuisasti yhdessä. Kaiken lisäksi orini sai vielä kehuja ja meillä oli toiveita päästä seuraavalle tasolle.

Pilvinen taivas ja ruskan komistama luonto saivat minut hyvälle tuulelle. Nyt ei onneksi satanut, mutta en myöskään tukahtunut kuumuuteen. Annoin Mustiksen valita risteyksissä haluamansa suunnan, mutta vauhti oli täysin minun hallussani. Vaivuin puolittain ajatuksiini.

Ne hämärät muistot, joita laidunlaukkojen jatkoista oli, olivat melko mielenkiintoisia. Olin oikeastaan pakoillut väentungosta ja viihtynyt, ehkä turhankin hyvin, Annan seurassa. Totta puhuen Amanda oli löytänyt meidät kaksi erittäin intiimeissä tunnelmissa ja olin päätynyt nukkumaan Annan viereen. Toisaalta olimme olleet Isabellan kanssa viimeisiä, jotka lähtivät saunalta, joten kovin moni ei tiennyt yöpaikastani.

Harmikseni en ollut päässyt vielä puhumaan Annan kanssa kunnolla sen jälkeen, mutta toivottavasti sopiva hetki löytyisi pian. Mustiksen koettaessa ottaa heinää pientareelta, annoin pohkeita ja tasaisesti ohjista vedin sen pään ylös. Tällainen käytös ei olisi sallittua. Jatkoimme matkaa syvemmälle kartanon metsiin. Olin huomaamattani oppinut viihtymään täällä, vaikka minusta tuntui, etten ikinä sopeutuisi tällaiselle ökytallille, jossa kaikki oli tiptop ja viivoittimella mitattu. Myöskin omistajat olivat suunnilleen helvetistä, tai ainakin heistä se vaaleaverikkö. Hemmoteltu kakara, joka tuntui aina saavansa kaiken haluamansa ja voivan käyttäytyä miten huvitti. Ihmetykseni kukaan ei vielä ollut irtisanonut tallipaikkaa tai vuokrasopimusta, ehkä asiaa auttoi se, että Amandan pystyi halutessaan kiertämään kaukaa, mutta hänen kutsuunsa oli toisaalta aina vastattava.

Olin kuullut, että Ellen ja Amanda olivat ottaneet pahemman kerran juovuksissa yhteen, mutta ainakaan vielä ei Meidhir ollut tallista kadonnut minnekään. Oliko morkkis iskenyt vai olivatko naiset saanet sovittua asiansa? Noh, eipä asia ollut minun huoleni, oikeastaan päinvastoin, tuntui, että Amanda oli ottanut Ellenin uudeksi silmätikukseen ja yksikin pieni virhe saattaisi ajaa Meidhirin ja Ellenin pois kartanolta.

Mutta silti minua vaivasi vielä jokin. En osannut selittää, mutta tuntui, ettei Mustis enää ollut oma itsensä tarhojen järjestyksen vaihduttua. Meidhirin ja Tevin väliin jouduttuaan siitä oli tullut kovin reviiritietoinen ja tuntui, että päivänä minä hyvänsä, joku oreista päättäisi rysäyttää aidat palasiksi. Tämä täytyisi ottaa kyllä puheeksi, sillä kukaan meistä ei varmasti haluaisi oreja toistensa kimppuun.

Olimme ajatuksieni virratessa päätyneet takaisin laidunten luokse, joten jouduin keskittymään Mustiksen ohjaamiseen taas tarkemmin, ettemme olisi lähteneet uudelle kierrokselle. Minulla olisi vielä kotihommia tehtävänä, vaikka asuntoni ei suurensuuri ollutkaan.

15 Vs: Mustiksen päiväkirja lähetetty To Loka 05, 2017 12:17 pm

Isabella S.

avatar
Tallinomistaja
Kuuntelimme palautetta ja tarhausjärjestystä on nyt muutettu. Ainakin toistaiseksi Mustiksen viereisestä tarhasta löytyy vain ruunakaksikko - toinen puoli on tyhjä. Todennäköisesti toisellekin puolelle tulee jossain vaiheessa tarhattavaksi joku, mutta toivotaan, että Mustis olisi siihen mennessä rauhoittunut. Hyvä, että Mikaelin ratsastuksesta oli selkeästi hyötyä. Emme siis maksa miehelle ihan turhasta...

Ja mielenkiintoista pohdintaa lopussa, vaikket mitään kenellekään ääneen paljastanutkaan...

(Mustiksen päiväkirjan kansilehti on muuten vielä päivittämättä!)


_________________
Tammataistelijat Erelas, Vilanna, Austria, Mirameir  ja Duchess <3
http://sunnuntai.esy.es/auburn

16 Vs: Mustiksen päiväkirja lähetetty Ti Loka 10, 2017 1:15 am

Lotta A.

avatar
Hevosenomistaja
10.10. – Koulutreeni

Talutin orini tyhjään maneesiin. Olin tullut jo aamutallin aikaan talliin, joten Mustis seisoi karsinassa ja Anna ja Jonathan olivat viemässä hevosia ulos. Huikkasin heille, että menen heti ratsastamaan, joten Mustiksen voisi jättää sisälle, mikäli he oriini asti pääsisivät hevosten ulosviennissä. Kävin itse hakemassa orin varusteet karsinalle ja lähdin hakemaan omia varusteitani.

Harjasin ja varustin Mustiksen hoitopaikalla, jolloin tarvittaessa tallityöntekijät pääsisivät putsaamaan Mustiksen karsinan. He kuitenkin aloittivat yhteistuumin tammapäädystä, joten minulla ei olisi ollut mitään hätää. Saatua itseni ja Mustiksen kuntoon, lähdimme katoksen poikki maneesille, joka oli arvatenkin tyhjä. Eikä Amanda varmasti saisi itseään untuvatäkkiensä ja höyhentyynyjensä seasta ylös näin aikaisin.

Suljin maneesin oven ja ratsastusareenan portin. Nousin selkään kulmassa nököttävältä jakkaralta, sillä en viitsinyt ryhtyä siirtämään sitä keskemmälle. Mustis lähti löntystämään eteenpäin, joten komensin sen heti kävelemään. Olin varma, että Amanda kyllä katsoisi vartiointia varten asennetusta kamerasta nauhat, kuinka hyvin kukakin oli ratsastanut.

Alkukäyntien jälkeen katsoin ravin ja käynnin väliset siirtymät ja lähdin hakemaan sulkutaivutuksia. Alkuun Mustis oli vähän kankea, mutta muutamalla raipan huomautuksella se lähti liikkumaan paremmin. Kävimme sulkutaivutukset molempiin suuntiin, kunnes olin tyytyväinen. Seuraavaksi suuntasin uran sisäpuolelle neliölle, jolloin ryhdyin kasaamaan jokaiseen kulmaan ja lisäämään jokaiselle sivulle. Mustiksen kasaaminen oli yllättävän helppoa ja tuntui, että se oli jo pohkeen ja ohjan välissä. Eteenpäin sain kuitenkin kannustaa hieman enemmän kuin toivoin.

Neliön jälkeen hain muutamat laukannostot molempiin suuntiin, jotta ori saisi hieman enemmän eteenpäin pyrkimystä; ori nautti laukkaamisesta selvästi ja sai siitä itselleen lisää energiaa tehdä töitä.

Pidin pienen käyntitauon ja siirryin sitten ottamaan keskiympyrällä pohkeenväistöä ja eteenpäin ratsastusta, ensin käynnissä ja sitten ravissa. Tarkka työskentely ei aina ollut Mustiksen vahvuus, mikä näkyi nyt, mutta tiesin, etten saisi palkita sitä mukavammalla tehtävällä ennen täydellistä suoritusta. Hioin ympyrää yllättävän kauan molempiin suuntiin, kunnes lisäsin päätyjä kohti laukkavoltit tehtävään. Voltit olivat yllättävän haastavia orille, mutta yhdessä selvisimme niistä hienosti.

Seuraavaksi lähdin ottamaan pitkän sivun alusta vastalaukkaa ja tekemään vastalaukkakaarteita. Aluksi pidin kaarteen melko loivina, mutta lopulta muutin ne jo puoliympyrän muotoisiksi, mikä mahdollisti kerralla laukata koko maneesin ympäri suorastaan. Molemmat puolet tuntuivat yhtä hyviltä ja kiitin Mustista pitkien ohjien ja käyntitauon muodossa.

Loppuun otin vielä lisättyä ravia, mikä oli Mustiksesta vähän tylsää hommaa, mutta se teki työnsä mukisematta. Reippaan ravin jälkeen kävelimme pitkään pitkin ohjin ja pystyin itsekin huokaisemaan. Sää oli jo viilentynyt, mutta silti olin aivan hiestä märkä.

17 Vs: Mustiksen päiväkirja lähetetty Ke Loka 11, 2017 1:14 am

Lotta A.

avatar
Hevosenomistaja
11.10. Maasto

Sateesta ja tuulesta huolimatta pitäydyin suunnitelmassani. Varustin orini ja heitin joukon jatkoksi vielä heijastin ratsastusloimen. Nousin tallipihalla orini selkään ja suuntasin maastoille päin. Vesisade latisti tunnelmaa suorastaan ja ohitse viuhuivat märät, ruskeankeltaiset lehdet. Mitä sitä ei hevosensa eteen tekisi, ajattelin.

Liikuimme vaihtelevasti ravissa ja käynnissä. Mustis oli mukavan pirteä, eikä vaikuttanut välittävän ikävästä ilmasta tuon taivaallista. Minä puolestani olisin voinut istua vaikka koko ajan mukavasti kahvihuoneessa nauttimassa höyryävästä kahvista tai kaakaosta. Saappaathan tässä säässä menisivät pilalle!

Metsän suojassa tuuli onneksi vähän hellitti ja maisena näytti jopa kauniilta. Ikuinen vesisade oli vihdoin onnistunut lannistamaan jopa minutkin. Missä oli intiaanikesät, missä aurinko ja lämpö? Olisiko muutto ulkomaille kuitenkin parempi vaihtoehto Suomen koleuteen ja ankeuteen verrattuna? Mutta silti, täällä oli kaikki. Ja minun kielipäälläni ei pärjättäisi ulkomailla. Mihin minä edes voisin muuttaa? Olisin tarvinnut yhteyksiä, joita minulla ei oikeastaan ollut. Olin viimeisimmät vuodet pitänyt matalaa profiilia hevospiireissä ja mitä sitten bisnesporukkaan tuli, heillä ei ollut tietoakaan todellisesta minästäni.

Jätin kuitenkin ulkomaan haaveet sikseen, sillä törmäsin ongelmaan nimeltä raha. Minulla oli toki käytössäni käytännössä pohjaton luottokortti, mutta sitä en käyttänyt kuin erikoistilanteissa, eiväthän rahat olleet edes omiani.

Poikkesimme taas avonaisemmalle paikalle ja kylmä tuuli puhalsi kasvoihini. Olin jo saanut tarpeekseni syksystä, joka oli oikeastaan vasta aluillaan. Ikävät loskakelit ja mutavellit ikuisuuksia kestävässä pimeydessä olivat edessä. Ja maneesikausi, kumpa kenttä edes pidettäisiin ratsastettavana, jotta pääsisin pahimpiin ruuhka-aikoihin jonnekin pakoon. Amandan ja Isabellan haukankatseet eivät minua pelottaneet, ahdistus ja väentungos taas saivat minut suorastaan kauhusta kankeaksi.

Reitti alkoi kääntyä takaisin kohti tallia, joten otin vielä reippaamman pätkän ravia. Todellisuudessa halusin vain äkkiä sisään ja lämpimään. En voisi sairastua nyt. Laidunten lähestyessä jouduin kuitenkin hidastamaan käyntiin. Mustis oli ollut tänään upea, kuten yleensäkin. Toivottavasti jatkossa maastoilupäiville sattuisi parempi sää.

18 Vs: Mustiksen päiväkirja lähetetty To Loka 12, 2017 6:48 pm

Lotta A.

avatar
Hevosenomistaja
12.10. Periksiantamaton

Taas tänäänkin tuli taivaan täydeltä vettä ja ikävän limaisia lehtiä. Päätin kuitenkin keskeyttää työni hetkeksi, sillä iltapäivälle osui poutainen jakso ikuisuuteen jatkuvien sadekuurojen väliin. Parkkipaikalla komeili useampi auto, mutta epäilin kolean sään johtavan siihen, että kenttä olisi kuitenkin tyhjillään. Ennen huomista vapaapäivää minun täytyisi ratsastaa Mustis, kahta vapaapäivää se ei oikein sietänyt treenikaudella.

Talli oli yllättävän hiljainen. Minka siivosi loppuja karsinoita ja Anna oli ilmeisesti putsaamassa tarhaa. Joidenkin hevosten ulkoloimet roikkuivat märkinä loimitelineissä ja harjapakit olivat siististi aseteltu lattialle karsinoiden viereen. Tallilla toden totta oli porukkaa ratsastamassa. Kysyin Minkalta asiasta tarkemmin ja hän sanoi porukan olevan pitämässä jotain omia puomi ja esteharjoituksia maneesissa.

Tyytyväisenä tietoon päätin siis pitäytyä suunnitelmassani ratsastaa kentällä, turha minun oli tunkea täyteen maneesiin, jossa tuskin mahtuisin liikkumaan sulavasti ja selkeitä reittejä käyttäen, vieläpä häiritsemättä muita. Derbykenttä oli varmasti jo niin vettynyt, liukas ja upottava, että sinne ei olisi mitään asiaa edes nurmihokkien kanssa.

Saatuani varusteet karsinalle, lähdin hakemaan Mustista tarhasta. Orin kaula oli vettynyt läpimäräksi, joten tiesin, että olisi viimeistään aika etsiä loimen kaulakappale. Mustis pärski, kun lähestyimme tammoja. Nelostarhassa Armi ja Hani vain hieman kohottivat päitään mustan orin hirnuessa tervehdyksensä. Maneesin sisältä kuului tasaisen rytmikäs rummutus jonkun laukatessa seinän viertä, se sai Mustiksen steppailemaan hetkellisesti.

Pääsimme kuitenkin yhdessä turvallisesti talliin. Ori rauhoittui silmissä ja vietin lyhyen harjaustuokion sen kanssa. Vuohiskarvat olivat taas keränneet itseensä hiekkaa, mutta nyt ne olivat olleet jo helpommat putsata. Varustin orin tänään tavallisin suitsin, kangille tuskin oli mitään tarvetta, sillä antoihan se hieman valheellisen kuvankin läpiratsastuksen onnistumisesta.

Pääsimme turvallisesti tyhjälle kentälle. Minusta oli mukava ratsastaa tilavasti, mutta toisaalta valvova silmä toi aina hieman lisää yrittämistä ja itsensä tutkimista osaksi ratsastusta. Alkukäyntien ajan keskityin asentooni: selkä suorana, katse ylhäällä, kantapäät alhaalla, kyynärkulma, polvet eivät halaa satulaa. Kävin litanian useita kertoja lävitse, kunnes asento tuntui vakaalta. Pikkuhiljaa luotin asentoni pysyvän, ainakin hetken, korrektina ja keräsin ohjat. Lähdin liikkeelle yksinkertaisesti kääntelemällä Mustista sinne tänne pelkällä yläkroppani kääntämisellä. Samalla seurasin ja tahditin hevosen liikettä istuinluillani. Hevonen allani tuntui tänään hyvältä.

Palasin lopulta uralle ja lähdin tekemään käynti-ravi siirtymiä lähes mielivaltaisesti ilman mitään logiikkaa siitä, missä pitäisi vaihtaa askellajia. Lisäksi yhdistin jo paljon tarkkaavaisuutta vaativaan tehtävään monet ympyrät ja kaaret, joiden sijainnin päätin vain muutamia metrejä ennen toteuttamista. Orin täytyi todellakin kuunnella minua pysyäkseen tasapainossa. Joskus epäjärjestelmällisyys oli avain onneen.

Seuraava tehtävä toi selkeän logiikan harjoitteluun, joka varmasti olisi näyttänyt ulkopuolisen silmin täysin päättömältä. Eteenpäin pyrkimys ravissa tuntui olevan hukassa, joten lähdin ratsastamaan pitkille sivuille teräviä lisäyksiä. Lyhyen sivun lähestyessä otin oria kiinni ja ratsastin kootumpaan askellajiin. Heti alkuun muutos oli jo selvä, mutta tiesin orista irtoavan huomattavasti enemmän, joten jatkoin ravin keventämistä, kunnes tunsin olevani jo aivan loppu. Mutta siitä huolimatta vain vaihdoin suuntaa ja jatkoin harjoitusta. Jos jotain olin Amandan valmennuksista itseeni sisäistänyt, se oli periksiantamattomuus. Olimme kuin öljy ja vesi, kuin jää ja tuli. Hän tosin ei ilahduttanut tallilaisia kovinkaan usein läsnäolollaan. Toivoin, etten olisi liian hankala ihminen muiden lähestyä, sillä rakastin kuitenkin tyttöjeniltoja, juoruilija ja tuhmia keskusteluja pojista.

Hiki varmasti valui pitkin ihoani ja vaatteeni olivat kastuneet hiestä. Sain tuskin enää henkeä hengästymiseltäni, kun vihdoin annoin orin kävellä pitkin ohjin. Pieni tauko teki itsellenikin hyvää, mutten lopettanut liikkumista siihen ja jäänyt vain matkustajaksi. Tutkin tarkasti omaa asentoani ja kävin litaniaani lävitse. Muutaman kierroksen jälkeen otin taas ohjat tuntumalle.

Ravissa hain taas rehellisen työskentelyn esiin pohkeenväistöllä, joita tein molempiin suuntiin isolla kahdeksikolla. Lopulta lähdin hakemaan ympyrän vaihdoksiin laukannostoja. Laukkaa tuli vain sen verran, että sain sen nostettua ja otin heti takaisin raviin. Mustis olisi toki mielellään laukannut enemmänkin ja sai uutta puhtia tehtävästä. Lopulta otin kummatkin kahdeksikon ympyrät laukassa ja laukanvaihdot keskellä. Tunsin ylpeyttä hevosestani, joka vaihtoi tasapainoisesti ja selkeästi laukkaansa.

Hyvän laukkatreenin jälkeen palasimme raviin ja ryhdyin keventämään. Annoin Mustiksen venytellä eteen ja alas hieman pidemmällä ohjalla. Palasin taas päämäärättömien, ennalta arvaamattomien teiden pariin. Samalla säädin tempoa. Ori reagoi hienosti apuihin, eivätkä edes derbykentällä tarhaavat tammat olleet häirinneet sen keskittymistä.

Loppukäynnit kävelin Mustiksen rinnalla. Ori oli hiestä märkä, vaikka emme olleet kovin kummoistakaan treeniä tehneet. Kuitenkin orin ulkomuoto oli muuttunut selkeästi kesään verrattuna. Lihakset erottuivat selvästi ja rasvaa oli vähemmän. Poika oli ansainnut taas hieman herkkuja.

19 Vs: Mustiksen päiväkirja lähetetty La Loka 14, 2017 11:45 pm

Lotta A.

avatar
Hevosenomistaja
14.10.


Väsymys painoi minua, kun parkkeerasin autoni Auburnin parkkipaikalle. Olin ajanut suoraan Helsingistä tallille ja kykenin olemaan onnellinen vain siitä, että olin pykälän verran lähempänä pääsyä kotiin. Ja tietenkin siitä, että pian näkisin rakkaan orini Mustiksen. Yöuniani häirinneet painajaiset olivat saaneet minut lähes pelonsekaiseen tilaan ennen lähtöäni, mutta jotenkin olin saanut itseni taas kerran kasattua ja rauhoitettua. Nehän olivat vain painajaisia.

Toisessa tarhassa minua suorastaan odotti yllätys. Armin jaloissa pyöri pieni, hoikkakoipinen varsa, jonka karvapeite oli kuin toffeekaramellin värinen. Mikä silmäkarkki! En kuitenkaan tohtinut jäädä pidemmäksi aikaa ihastelemaan varsaa, joka vietti ensimmäisiä päiviään suuressa maailmassa. Minulla olisi aikaa udella asioista myöhemmin, nyt tärkeintä oli Mustis.

Vaihdoin vaatteeni pukuhuoneessa ja keräsin satulahuoneesta kaiken tarvittavan ja järjestelin tavarat Mustiksen karsinalle. Ori oli omassa tarhassaan ja tuli luokseni tervehtimään. Pikaisen rapsutuksien jälkeen otin orin narunpäähän ja talutin talliin, karsinansa viereiselle hoitopaikalle. Riisuin sadeloimen ja tutuin ottein puhdistin kaviot. Harjasin oria varmoin ottein, mutta olin väsynyt, harjat olisivat voineet hetkenä minä hyvänsä tippua kolisten betonilattialle. Näin jokaisen riipaisevan unen uusintanäytöksen mielessäni, en voinut menettää hevostani, jonka olin kaikella ankaralla työllä itselleni ostanut ja jonka kanssa olimme oppineet tulemaan toimeen hankaluuksista huolimatta.

Kykenin juuri ja juuri vetämään riittävän voimakkaan harjanvedon, kun tunsin silmieni täyttyvän kyynelistä, joita en voinut enää pidättää. Kiepsahdin orin kaulaan ja annoin kasvojeni upota pitkien jouhien sekaan. Mustis tuntui ymmärtävän, etten ollut kunnossa ja seisoi vain paikoillaan.

Lopulta sain itseni kasattua ja jatkettua hidasta toimintaani. Jouduin keskittymään oikeasti kunnolla, jotta sain edes pintelit pyöritettyä oikein jalkoihin. Satulavyö meinasi koko ajan lipsua kädestäni, kun kiinnitin sitä, eikä suitsien ohuiden nahkahihnojen kiinnittäminen ollut sen helpompaa. Käsi täristen kiinnitin heijastinloimea satulaan ja lopulta tunsin itseni valmiiksi neonkeltaisessa heijastinliivissäni. Tyylikkyys oli kaukana ja sitä tuskin koko päivänä näkyisi, jos minusta oli kyse.

Pihalla nousin orin selkään ja lähdin kohti suhteellisen tutuiksi tulleita maastoja. Anna oli neuvonut minulle muutaman pidemmän reitin ja tänään todella olikin tarkoitus ottaa pidempi lenkki. Tiet oli huollettu erinomaisen arvoisesti, vaikka vettä olikin tullut taivaan täydeltä. Minusta tuntui, ettei kartanon mailla teitä juuri muuhun käytettykään kuin ratsastamiseen.

Alkukäynnit olivat pitkät ja lopulta otin reippaan ravipätkän. Mustis tuntui olevan menohaluinen, joten sormiini harvinaista kyllä hieman jo särki, mutten sen antanut haitata, vaan yritin saada oria kantamaan itsensä, eikä nojaamaan kädelleni. Olimme menneet ravia jo hyvän matkaa, kun näin suorastaan laukkaamiseen tehdyn ylämäen. Minun ei tarvinnut pyytää, minun tarvitsi vain kertoa, että kohta jotain tapahtuu, kun Mustis jo ampaisi laukalle. Nojauduin eteenpäin ja annoin ohjaa, annoin tilaa mennä. Kouluradalla tällaista kaahotusta ei koskaan näkynyt, esteillä tämmöinen kaahotus olisi ollut suorastaan katastrofaalista ja päätynyt hevosen ja/tai ratsastajan loukkaantumiseen. Maastossa se oli juuri täydellistä. Ylämäki jatkui pitkänä vielä kaarteen jälkeen ja edessä odotti suhteellisen tasainen maasto. Minulla ei ollut mitään syytä hillitä hevostani, vain varmistaa tasapainon säilyminen. Kylmä viima piiskasi poskiani ja kyyneleet vierivät silmistäni ilman pyyhkiessä niitä mukanaan.

Lopulta tie muuttui alamäeksi ja jouduin ottamaan melko kovastikin Mustista takaisin. Kävelimme mäen alas, mutta jatkoin sen alla mukavan rennossa ravissa. Anna oli kertonut, että pieni metsätie alkaisi oikealla olevan ison siirtolohkareen takaa. Iso kivi tönötti tienpenkalla ja pian sen jälkeen avautui reitti metsään. Polku oli hyvä, riittävän leveä yhdelle autolle tai kärryille ja kuin tehty ratsastusta varten. Jatkoin ravissa matkaa metsän siimekseen. Kuusimetsä varjosti polkua, mutta minua se ei haitannut, päivänvalossa näki kyllä hyvin eteensä.

Pian metsä vaihtui lehtipuiden vallitsemaksi. Minun oli pakko hidastaa käyntiin, sillä lehtikerros oli paksu ja mahdollisesti liukas. Kävelimme pitkän matkaa tietä pitkin, mikä kiemurteli puiden lomassa. Lopulta päädyin takaisin hieman isommalle tielle. Mitä Anna olikaan sanonut? Molempia reittejä pääsisi kulkemaan, ne olivat kuin osa isoa ympyrää. Päätin kääntyä vasemmalle. En ollut varma, mistä polku haarautui pois, joten jouduin kiertämään ympyrän noin puolitoista kertaa, polkuja oli kaksi, joista toisesta olin saapunut, vaihtoehdoksi jäi siis toinen polku, joka johdatti minut pehmeälle, mutta joustavalle hiekkatielle.

Joku oli selkeästi laukannut täällä, joten päätin kannustaa orin laukkaan ja seurata jälkiä. Tuskin minä eksyisin kovinkaan pahasti. Polku oli tasainen, mutta melko lyhyt. Pian huomasin olevani risteyksessä, jonka ohitse olin aiemminkin kulkenut. Olin lähellä rantasaunaa, joten otin orin käyntiin ja lähdin kulkemaan takaisin tallia kohti.

Tallilla oli lähes yhtä rauhallista kuin aiemmin. Olin saanut lisävirtaa ratsastamisesta, joten en enää ollut niin väsynyt. Myös mielialani oli kohonnut. Kyllä me seuraavassa Kalla CUP – osakilpailuissa näyttäisimme, mistä kana pissii! Pyyhin pahimmat hiet pois ja loimitin orin huolella. Kello oli jo niin paljon, että minun oli turha viedä sitä takaisin ulos. Pyyhin satulan ja suitset ja vein ne paikoilleen. Viikkasin loimen laatikkoon, jossa oli Mustiksen tavaroita, joita todella tarvitsin lähes päivittäin. Tarkistin vielä uudestaan, että kaikki olisi järjestyksessä minun jäljiltäni, sillä tiesin Isabellan suuttuvan, jos näkisi likaa, epäjärjestystä tai huolimattomuutta. En kestäisi nyt joutumista silmätikuksi.

20 Vs: Mustiksen päiväkirja lähetetty Pe Loka 27, 2017 10:34 am

Amanda S.

avatar
Tallinomistaja
On mukavaa huomata, miten Kalla CUP on vaikuttanut myös sinun motivaatioosi treenata! Ratsastustanne on ollut ilo seurata, ja täytyy myöntää, että seuraavassa osakilpailussa odotan teiltä paljon. Periksiantamattomuudestasi on ollut hurjasti hyötyä, ja se näkyy positiivisena kehityksenä yhteistyössänne. Tarinoissasi on paljon mielenkiintoisia ajatuksia ja pohdintoja, ja toivoisinkin että löytäisit tallilta ihmisiä, joiden kanssa niitä jakaa. Jos perijättäret tuntuvat liian snobilta seuralta, uskon että valinnan varaa kyllä löytyy. Ehkä talleiluun tulisi syvempien ihmissuhteiden myötä uutta särmää ja sparrausta? Treeni- ja maastokaveri? Toinen silmäpari tuo uuden tavan nähdä kehitys ratsastuksessa.


_________________
Amandan kullannuput Leevi, Fellu, Riepu, Lefa, Hani ja Armi. 💘
http://sunnuntai.esy.es/auburn

21 Vs: Mustiksen päiväkirja lähetetty Su Marras 12, 2017 5:39 pm

Lotta A.

avatar
Hevosenomistaja
12.11. Treeniä, treeniä

Mustis ei oikein ymmärtänyt intoania vääntää koulua myös maastossa ja olikin hyvin hämillään, kun pyysin ravissa pohkeenväistöä tien laidasta laitaan. Edelliset kilpailut olivat saaneet minut niin turhautumaan ja tahdoin tosissani treenata viimeiseen Kalla-cup osakilpailuun.

Jo lyhyen ravipätkän jälkeen olin itse jo hiestä märkä, mutta tapani mukaan en lopettanut harjoittelua silloin, kun tuntui hieman epämukavalta, minun täytyisi saada treenata pitkälti epämukavuusalueella. Tutun laukkapätkän lähestyessä päätin, että tällä kertaa keskittyisimme vaihtoihin. Se oli meille ihan uutta maastossa, mutta kerta kentällä siitä jo selvittiin, niin miksei täälläkin?

Laukan noston jälkeen työstin laukan pyöreäksi, sopivan kootuksi, jotta sitä pystyisi hyvin työstämään suuntaan jos toiseen. Ensimmäisellä vaihdolla sain ristilaukan, joten jouduin korjaamaan seuraavalla vaihdolla. Tämä sujui jo paremmin. Vaikka laukkapätkä ei ollut kovin pitkä, saimme siihen mahtumaan useita onnistuneita vaihtoja.

Alamäen lähestyessä pidätin Mustiksen raviin ja siitä aina käyntiin asti. Vihdoin huokaisin hieman helpotuksesta, vaikka jatkoinkin treeniä muun muassa tempoa muuttamalla ja pohkeenväistöä hiomalla. Mustis alkoi jo hieman närkästyä, minkä huomasin sen liikkeistä helposti. Seuraavan ravipätkän annoin olla rennompi, pelkkiä tempon muutoksia.

Laidunten taas lähestyessä olin hieman pettynyt, etten ollut ehtinyt tehdä paljoa harjoituksia, mutta minun oli pakko päästää Mustis kävelemään ja antaa pidempää ohjaa. Kyllä minä vielä saisin voiton meidän tasolta.

22 Vs: Mustiksen päiväkirja lähetetty Ti Marras 14, 2017 5:14 pm

Lotta A.

avatar
Hevosenomistaja

23 Vs: Mustiksen päiväkirja lähetetty Ke Marras 15, 2017 1:06 am

Lotta A.

avatar
Hevosenomistaja
14.11. Work, work, work

Vihelsin avatessani maneesin oven. Kuulin sisältä raviaskeleet ja oven avautuessa näin Isabellan ratsastavan Minalla ja Jemiinan Tevillä. Kävelin muutaman askeleen ja pysähdyin nojaamaan maneesin laidalle. Molempien ratsukoiden ollessa riittävän lähellä avasin suuni:
“Sopiiko, jos laitan kavaletteja ja puomeja valmiiksi itseäni varten?”
Kumpaakaan naista ei asia haitannut, joten ryhdyin kantamaan puomeja ratsastusareenalle. Mittasin välit tarkoin ravipuomeiksi, minkä jälkeen otin kavaletit ja asettelin ne toiseen päätyyn. Jätin kavaletit suhteellisen mataliksi, sillä en ollut korkeita koskaan mennyt Mustiksen kanssa, enkä tiennyt innostuisiko se hyppäämään. Muutenkaan en olisi varmaan edes uskaltanut ratsastaa niille.

Tallissa minua odotti Mustis, jonka olin jo aiemmin käynyt hakemassa sisälle. Harjasin orin huolellisesti, vaikka juuri harjattavaa ei ollut; Mustis oli ollut loimitettuna jo hyvän aikaa tänä syksynä ja enää ei pahemmin kuraakaan ollut. Orin harjaa olin alkanut pitämään letillä, mutta nyt avasin sen. Muutamalla suihkauksella show shineä sain hännän pahimmat takut selätettyä.

Söin vielä suklaapatukan ennen satulointi, minulle olisi tulossa rankka puolitoistatuntinen. Käärin pintelit orin jalkoihin ja satuloin sen. Tutuin liikkein pujautin kuolaimen orin suuhun ja vedin niskahihnan korvien ylitse. Kiinnitin remmit solkiin ja otin ohjat kaulalta. Loimitelineestä nappasin vielä kypärän päähäni ja vedin hanskat käsiini.

Maneesissa Isabella ja Jemiina olivat jo lopettamassa, joten asetin Mustiksen kaartoon. Kiristin satulavyön sopivaksi ja laskin jalustimet. Kevyesti ponnistin satulaan ja rapsutin Mustista kiitokseksi hyvästä käytöksestä. Pitkin ohjin ohjasin orin uralle.

Alkukäyntieni aikana Isabella ja Jemiina poistuivat maneesista. Oli mukavaa työskennellä yksin. Alkuverryttelyksi hain Mustista kuulolle pysähdyksien ja siirtymien avulla, lisäksi lisäsin satunnaisesti voltteja sinne, minne sopivasti mahtui. Ensimmäiselle puomitehtävälle siirryin melko pian. Ratsastin isolla ympyrällä kaaressa olevia puomeja ja tulin eri askelpituuksilla linjalle. Alkuun muutamat puomit kolisivat, mutta pian Mustis tuntui tajuavan jutun juonen ja venytti askeliaan.

Vaihdoin suuntaa ja jatkoin samalla tehtävällä. Ori tuntui olevan mukavasti kuolaintuntumalla ja kerrankin hyvin pohkeesta kuulolla, joten testasin sitä tekemällä välillä mahdollisimman pienen ympyrän ja perään mahdollisimman ison ympyrän. Kun puomit olivat sujuneet jo hyvän aikaa, suuntasin maneesin toiseen päätyyn, missä tulimme ravilla muutaman kavaletin sarjalle. Sarjan suunnittelin niin, että sen pystyy hyvin tulemaan sekä ravista, että laukasta. Kavalettien kanssa Mustis nosti jalkojaan vielä paremmin, mikä oli ihan mukava juttu askelten ilmavuutta ajatellen, kuka nyt kouluradalle tahtoisi mennä laahustavan hevosen kanssa.

Lopulta päästin orin välikäynneille. Mustiksen kävellessä pitkin ohjin vaihdoin suunnan. Lopulta palasin ravilla kavaleteille, joita otin muutaman kerran pelkästään harjoitusravissa. Seuraava vaihe harjoittelussa olikin lisätä laukka joka toiselle ympyrälle. Alkuun laukka ei pyörinyt kunnolla, mutta selvisimme tehtävistä hyvin. Seuraavalla ympyrällä Mustis oli jo pörheänä menossa ravissa, mutta minulla oli työ pidellä se siinä ravissa. Laukka nousi hienosti seuraavalla kerralla ja nyt kavalettitehtävä oli orille paljon helpompi, vaikka ravi pysyikin seuraavalla kierroksella epätasapainoisena. Jatkoin tehtävää, kunnes sain orin täysin hallintaani molemmissa askellajeissa ja tein suunnan vaihdoksen.

Toinen suunta oli heti parempi, mutta toisaalta se oli minun ja Mustiksen vaikeampi puoli. Laukan ylläpitäminen oli hieman haastavaa ja sainkin raipalla muutamaan otteeseen muistuttaa oria, että työt oli tehtävä. Saimmekin viilata tehtävää lopulta melko kauan, että oikeasti onnistunut suoritus saatiin aikaiseksi.

Viimeinen virallinen harjoitus oli laukanvaihdot, joita tein koko uraa hyödyntäen. Tein kaksi vaihtoa aina pitkällä sivulla, jolloin päätyihin tultiin myötälaukassa. Kiinnitin erityisesti huomiota kulmien ratsastamiseen ja suoruuteen, sillä niiden kanssa oli välillä hankaluuksia. Vaihdot olivat meillä vähän pintaruosteessa, mutta pian olimme molemmat asian ytimessä.

Otin vaihtoja vielä tasapuolisesti toiseenkin suuntaan, minkä jälkeen siirryin loppuraveihin. Teimme erilaisia reittejä ja annoin orin kulkea pidemmällä kaulalla. Olin melko tyytyväinen tämänpäiväiseen, mutta silti jokin ei tuntunut vieläkään sujuvan. Kyllä meidän nyt pitäisi oikeasti ottaa kunnon treenivaihde silmään, jotta kisoissa pärjättäisiin. Loppukäyntien jälkeen siivosin lannat maneesista, mutta jätin puomit ja kavaletit vielä paikoilleen, kantaisin ne sitten ilman hevosta takaisin paikoilleen.

24 Vs: Mustiksen päiväkirja lähetetty To Marras 16, 2017 2:32 am

Lotta A.

avatar
Hevosenomistaja
15.11. Maastossa

Päätin tulla jo päivällä talliin, sillä tänään vuorossa olisi eilisen hikitreenin jälkeinen verryttelypäivä maastossa. Anna oli lupautunut tulemaan kanssani maastoon ennen tallivuoroaan, edellisestä yhteisestä maastoreissusta olikin jo aikaa. Tallissa nainen olikin jo puhdistamassa Epin varusteita, kun saavuin.
”Hei kaunokainen” visersin satulahuoneen oviaukosta saapuessani.
”Hei toinen” naisen sanat lämmittivät mieltäni.
Otin orin varusteet ja vein ne karsinalle. Kaapistani hain omat varusteeni, minkä jälkeen suuntasin tarhoille.

Jonathan oli juuri antamassa Meikulle päiväruokia ja tiesin, että seuraavana olisi vuorossa Mustis.
”Hellou” tervehdin miestä ja jäin orini tarhan portille.
”No hellou. Meinasitko lähteä ratsastamaan?” mies huikkasi takaisin.
”Joo. Voit jättää Mustiksen ruuat sen karsinalle, niin annan ne sitten, kun tulen ratsastamasta. Mutta mitä sulle on tapahtunut?” kysyin katsoessani tarkemmin miestä, jonka tukka oli vaihtanut väriä ja naamalävistykset puuttuivat.
”Noh, vaihtelu virkistää” mies vastasi olkiaan kohauttaen.

Mustis antoi itsensä kiltisti kiinni, mutta esitteli tavanomaiset pörhistelynsä tammoille niiden ohi käveltäessä. Luulisi, että talven tulo oria edes vähän rauhoittaisi, mutta ei, naisille piti olla kohtelias aina. Ori hörisi päästessään karsinaan, mutta joutui pettymään, kun ei siellä ollutkaan ruokaa. Kuulin Annan saapuvan talliin Epin kanssa, joten tiesin, että saisin pitää vauhtia, Anna oli minua nopeampi hevosen varustamisessa.

Pikaisen harjauksen jälkeen olin valmis varustamaan orin. Ainainen pinteleiden pyörittäminen alkoi minua jo hieman turhauttaa, minun pitäisi melkein ostaa suojat Mustikselle, mutta ehkä veronpalautusten tultua. Lopulta kuitenkin olimme Annan kanssa samoihin aikoihin valmiita, joten pääsimme yhtä matkaa ulos. Annalla oli heijastinliivi, kuten itselläni, Mustikselle olin pukenut heijastinloimen.

Lähdimme tutusti kävelemään kohti laitumia ja niiden kohdalla nostimme rennon, mutta sopivan reippaan ravin. Anna kannusti Epiä eteenpäin ja nauraen huikkasi olkansa ylitse:
”Koittakaa pysyä perässä!”
Nauroin ja annoin pohkeita ja ohjaa Mustikselle. Tasaisen hiekkatien tuoma turva loi oivan tilaisuuden leikkimieliselle kilvoittelulle, mutta pidin huolen, ettei Mustis joutunut tekemään liikaa töitä verryttelyn määrään nähden. Hetken päästä hidastimme käyntiin mäen kääntyessä alamäeksi. Täytyi myöntää, ettei ainakaan nyt Mustis pärjännyt Epille, mutta ainakin sain katsella Annan täydellistä takamusta.

Käyntitauon jälkeen otimme hieman epätasaisemmassa maastossa ravia, kunnes tulimme tutulle laukkapätkälle. Yhteisymmärryksessä päätimme ottaa uusinnan. Tällä kertaa ajatukseni eivät harhailleet Annaan, vaan keskityin todella kilpailemiseen. Anna tuntui yllättyvän, kun saavutimmekin heitä. Pääsimme lopulta rinnalle, muttemme ohitse, mutta toisaalta olin tyytyväinen, kun hidastimme lopulta raviin rinnakkain. Itse hidastin Mustiksen takaisin Epin taakse ja ravasimme reippaasti takaisin kohti tallia. Laidunten kohdalla hidastimme käyntiin ja kannustin Mustiksen Epin vierelle.

Ratsastimme pitkään hiljaisuudessa, mutta parkkipaikan kohdalla rohkenin kysymään:
”Mitä, jos me tapailisimme ihan virallisesti?”
”Ai.. Mun täytyy miettiä asiaa” nainen vastasi hieman yllättyneenä.
Tallilla puheenaiheet olivat jo vaihtuneet, eikä aikaisemmasta vakavuudesta enää ollut tietoakaan. Pidin Annasta todella ja halusin tutustua häneen paljon paremmin ja Annakin vaikutti olevan kiinnostunut minusta todella.

Karsinalla Mustis meinasi hyökätä karsinan edessä odottavien väkirehujen kimppuun, mutta ohjasin orin karsinaan, missä purin varustuksen. Huolellisen harjauksen jälkeen loimitin orin ja annoin väkirehut karsinaan. Mustiksen nauttiessa ruokaansa vein varusteet takaisin paikoilleen ja pyyhin kostealla sienellä satulan ja suitset. Palatessani karsinalle Mustis hörisi tyytyväisenä. Vielä oli valoisaa, joten päätin, että ori saisi vielä käydä ulkona ihan hyvin. Turhaa seisottaa karsinassa yksinään, kun kuitenkin Mustis viihtyi tarhassa. Uskoin, että pian voisi ainakin kokeilla siirtää oreja takaisin lähemmäs toisiaan, sillä uhkailut naapureita kohtaan olivat jääneet pois.

@Anna S. @Jonathan R.

25 Vs: Mustiksen päiväkirja lähetetty La Marras 18, 2017 2:40 pm

Isabella S.

avatar
Tallinomistaja
Huh, olipa teillä rohkea maastokokoonpano. Onneksi kaikki meni hyvin, eikä Mustis saanut mitään orimaista päähänsä - se taitaakin olla selästä helpompi. Muuten yhteinen maasto kuulostaakin ihanalta ajatukselta. <3


_________________
Tammataistelijat Erelas, Vilanna, Austria, Mirameir  ja Duchess <3
http://sunnuntai.esy.es/auburn

Sponsored content


Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun  Viesti [Sivu 1 / 2]

Siirry sivulle : 1, 2  Seuraava

Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa